Olli. Niin, jäin teitä odottamaan.
Roinila. No, tule sitten tänne, että saamme välimme selväksi, ennenkuin menemme toisten pariin.
Olli. Olemmeko epäsovussa?
Roinila. Vieläkö sinä kysyt! Merkillinen mies. Viskaa mitä ilkeimmän syytöksen taloa kohtaan, eikä ole sitten asiasta tietävinäänkään. Etkö sitäkään minään pidä, että koetat alentaa sen mainetta, jota vaimoksesi tahdot.
Olli. En tullut tuota ajatelleeksi. Anna näytti niin hätäiseltä, että minussa heräsi epäluuloa.
Roinila. Minäpä tunnen ja takaan lapseni. Hän ei ole missään yhteydessä epäiltäväin ihmisten kanssa.
Anna (hiljaa). Voi, minua onnetonta!
Olli. Enkä minä olisi Annaa ruvennut ahdistamaan, jos hän vaan puolella sanallakaan olisi luvannut minulle tulla. Mutta sitä hän ei ole tehnyt; päinvastoin kieltänyt.
Roinila. Luuletko tuommoisilla keinoilla saavasi häntä suostumaan.
Olli. En suinkaan häntä siihen millään saa. Anna ei kohtele ketään niin tylysti kuin minua. Onko ihme, jos toiseltakin viimmein kärsivällisyys loppuu.