Roinila. Mitä siihen sanot, Anna?
Anna. Anteeksi, isä, anteeksi. Minä koetan olla toisenlainen. Kun vaan tietäisin, millä voisin kaikki sovittaa. Anna anteeksi, isä! — kuule, annathan?
Roinila. No, no, elähän nyt suotta noin peljästy! Kas tuota! oikeinhan se vapisee. Rauhoitu, rauhoitu laps' kulta. Eihän tässä mitään hätää ole.
Anna. Lupaatkos antaa minulle kaikki anteeksi, isä? Minä teen, mitä ikänä tahdot, niin kovaa ei ole, jota vastaan nyt nurkuisin. Olen valmis menemään vaikka mihin —
Roinila. Vaikka vihille?
Anna (hämmästyen). Niin vihillekkö?
Roinila. Nooh?
Anna. Vihille tai hautaan, yhdentekevä.
Roinila. Siinä nyt näet, Olli. Mutta lähdetään jo katsomaan, mitä ne miehet toimittavat tuolla niemellä. Taikka jos sinä menet niemelle, niin menen minä tarkastamaan, kuinka miehet harovat, (mutisee mennessään). En tiedä, miten lienee, mutta minua vieläkin epäilyttää koko tämä juttu.
Olli. Tuletko sinä jo lauvantaina pappilaan, Anna?