Tulipa viimmein se aatto-ilta, jolloin me ihmiset, kukin perhekunnassamme, puhtaalla sydämmellä riemuitsemme, jaeskellen lahjoja omaisillemme ja katsellen, miten viattomat lapset tanssiskelevat piirissä joulukuusen ympärillä; tulipa sen jälkeen se yö, jouluyö, josta Pyhä Raamattu tietää niin paljon ihmeellisiä asioita kertoilla. Juuri tänä yönä astui taivaasta enkeli koivuni luo, suuteli sitä ja varisteli valkoisia, ihania lumikukkia sen päälle. Kohonnut kuu taas puolestansa sytytteli leimullaan jääkynttilöitä sen oksille palamaan. Täten tuli tuo tähän saakka surkean näköinen puu ennen muita koristetuksi niin ihanan kauniiksi, että se siitä itsekkin vapisi. Ja kun sydän-yö lähestyi, ja kukko alkoi aamuvirttänsä kujertaa, rupesi koivukin taas laulamaan, mutta niin suloisilla sävelillä, ikäänkuin nämät olisivat Väinämöisen uudesta kanteleesta lähteneet. Metsä kaikui ja kaikui yhä raikkaammasti, ja sävelet vierivät tuhat-äänisinä taivasta kohti. Koko luonto kuuli nuo viehättävät äänet ja kaikki linnut — samoin kuin muinoin Väinämöisenkin soittoa kuullessaan — levittivät siipensä lentoon, mennäksensä koivun luo. Tänne kiiruhti korppi juhlapuvussaan, musta hännystakki yllä, pulmunen lumivalkeassa viitassaan, varpunen harmaassa mekossaan, harakkakin hymysuin, viheriänloistavassa hameessaan. Nähtiinpä joukossa häkkilintujakin, sillä hekin olivat laulun kuulleet, vieläpä huoneitten sisällä ollessaankin siihen ihastuneet ja samassa vaikeroinneet ulos päästäksensä koivun luo, johon saivatkin tilaisuuden, kun pienoiset kevät-yhtiön jäsenet, saatuansa joululahjaksi "Kevät-yhtiön Kirjan" olivat sääliväisyydestä laskeneet laululintunsa orjuudesta vapaiksi. Kalatkin olivat luultavasti järven jään alle tuon ihanan laulun kuulleet, koska hekin kiiruhtivat juoksevaan, jäättömään puroon, joka virtaa lähellä koivuamme, ja kohottivat päänsä veden pinnan yli. Sammalkin pilkisti lumen alta; ihmiskorva vaan oli kuuro koivun sulolaululle.
Olipa täällä riemua koivun luona. Talviunestaan heränneet hyönteiset olivat täällä: kärpäset lentelivät luikerrellen, perhoset lekottelivat loistavia siipiänsä ja hyttyset survoivat, kaikki ihastuksissaan koivun ympärillä. Tulimatojakin näkyi tuhansittain ja ne hohtivat laulavan puun juurella ikäänkuin vahakynttilät. Nopeajalkaiset jänikset ja vikkelät oravat tanssivat niin iloisina sen ympärillä parittain piiritanssejaan, niin että seuraavana aamunakin vielä jäljet heidän iloansa osottivat. Kaikki, jänikset, oravat, korpit, pulmuset, varpuset, hyönteiset viettivät siis tuossa suloista jouluhartauttaan ja kuunnellessaan koivun laulua uneksivat ne tulevaa lämmittävää aurinkoa. Silloinpa koivu värähytti oksiansa ja pulmunen huusi: "kah joulupukki, joulupukki", niin että kaikki unelmistaan heräsivät. Koivun oksista ja urvuista todellakin sateli kaikille joululahjoja, makeita, hyvin makeita hedelmiä, jopa kaloillekkin jyväsiä, joita tuuli lennätteli heille, jopa maallekkin osansa, nim. lumikukkia. Jokainen tuosta rupesi iloitsemaan ja riemua täynnä kiiruhtivat kaikki lähemmäksi koivua häntä kiittämään, ylistämään. Häkkilinnut visertävät hänelle kiitosvirttään. Varpunen tekisi samoin, mutta suu on täynnä makeisia, hän vaan kumartaa, nuokuttaa päätänsä kiitosmerkiksi; täten kiittää jäniskin, nakertaen koivun lahjottamia pitkiä rusinoita, samoin oravakin pureskellen koivun pähkinöitä. Pulmunen ja korppi ylistävät lahjan antajaa niin kauniisti kuin taitavat, ja harakka, joka kesällä koivun oksalla nauroi pilkkalauluaan, on nyt kohonnut koivun latvassa vielä jäljellä olevan riuvun nenään ja laskettelee sieltä ylistysvirttä hänelle niin kimakalla äänellä, että koko luonto kuulee. Hyönteisetkin yhtyvät vikisemään samaa virttä ja mykät kalat pirskottavat pyrstöillään vettä taivasta kohti, kiitoksen ja ylistyksen osotukseksi. Toiset puut nuokuttavat latvojaan kunniotukseksi ja tuo synkeämielinen närekkin luo pois lumiverhon päältään ja tekee viheriässä puvussaan kumarruksen koivulle. Tähdet katsovat kirkkailla silmillä tuota ylevää juhlanviettoa ja hyvä Jumala hymyilee taivaassa suloisesti onnellisen koivuni joululle.
A. Rahkonen.
KOLMAS JAKSO.
1. Kun isä lampun osti.
Kun isä lampun osti tai vähän sitä ennen, sanoi hän äidille näinikään:
"Äiti hoi, kuulehan, — eiköhän ostettaisi lamppua meillekkin?"
"Mitä lamppua?"
"No, etkö sinä tiedä, että kirkonkylän kauppamies on Pietarista tuonut semmoisia lamppuja, joista yksi näyttää enemmän kuin kymmenen pärettä. Jo ovat pappilaankin semmoisen ostaneet."
"Onko se semmoinen, että, kun se keskellä huonetta palaa, näkee joka nurkassa lukea melkein kuin selvällä päivällä."