"No, ka — kun ruuvia vääntää oikeaan käteen, niin sydän nousee — siinä on niinkuin kynttilässäkin sydän ja tuli nousee myöskin, mutta kun vasempaan käteen, niin se pienenee, ja kun sitten puhasee, niin se sammuu."
"Vai sammuu — mutta en minä sitä nyt ymmärrä, vaikka kuinka selittelisit — mitä lienee niitä uusmuotisia herrain laitoksia."
"Kyllä sitten ymmärrät, kun saat nähdä, jahka minä sen ostan."
"Paljonko se maksaa?"
"Seitsemän ja puoli markkaa — öljy erittäin, ja sitä saa markalla kannun!"
"Seitsemän ja puoli markkaa, ja vielä öljy erittäin! — Sillähän saa jo pärekupoja moneksi talveksi, jos ostaa tahtoo, mutta kun Pekka niitä kiskoo, ei mene penniäkään hukkaan."
"Ei lampussakaan hukkaan mene, ja maksavathan ne metsätkin, eikä meidän maalla enää niin joka paikasta pärepuita otetakkaan; pitää etsiä ja vedättää korven taustalta asti tänne suohautaan, ja sieltäkin jo kohta ovat lopussa."
Äiti se kyllä tiesi, ett'eivät pärepuut vielä kuitenkaan niin yht'äkkiä taida loppua, koskapahan siitä tähän asti ei ole vielä mitään kuulunut, mutta että nyt vaan piti se syyksi sanoa, kun lamppua teki mieli. Vaan ei se äiti siitä asiasta kuitenkaan sen enempää sanonut, sillä isä olisi saattanut suuttua. Ja koko lamppu olisi ehkä sitten saattanut jäädä näkemättä ja ostamatta. Taikka olisivat johonkuhun muuhun taloon ennen ennättäneet lampun ostaa, ja kohta olisi koko pitäjä puhunut, että se talo oli — pappilaa lukuun ottamatta — ensimmäinen, jossa alettiin lamppua polttaa. Näin se äiti ajatteli sitä asiaa ja sanoi sitten isälle, että "osta sitten vaan, jos mieli tekee, sama kai minulle on, mikä palaa, pärekkö vai muu öljy, kunhan vaan kehrätä näen. Koska sinä sen sitten ostaisit?"
"Ajattelin, sopisi ehkä jo huomenna lähteä — olisi vähän muutakin asiaa kauppamiehelle."
Tämä oli keskellä viikkoa ja äiti kyllä tiesi, että ne muut asiat olisi ennättänyt lauantainakin ajaa, mutta ei hän nytkään virkkanut mitään, ajatteli vaan, kuta pikemmin sitä parempi. Ja jo samana iltana kannatti isä aitasta sen ison matkakirstun, jossa ukkovaari ennen vanhaan Oulussa käydessään eväänsä kuljetti, ja käski äidin täyttää sen heinillä sekä panna pumpulia keskelle. Me lapset kysyimme, minkätähden siihen ei panna muuta kuin heiniä ja sitten pumpulia keskelle, mutta äiti käski meidän olemaan vaiti. Isä oli paremmalla tuulella ja selitti, että hän tuo kauppamieheltä lampun, joka on lasista ja saattaisi särkyä, jos sattuisi kaatumaan taikka reki muuten tärskähtäisi.