"Hyvää päivää, nälkäkurki! Varmaan nälkä vatsassasi nävertelee ja pakottaa sinut tuollaisella kiireellä einettäsi etsimään!"
Nälkäkurki olisi voinut vastata: "Ei nimi miestä pilaa!" Hän ei kuitenkaan mitään vastannut; luultavasti ajatteli hän: "Ei suuret sanat suuta halkaise."
Kotka jatkoi: "Voi pahainen päivä! Oletpa varvastellessasi varpaasikin kadottanut, koska niitä on jäljellä vaan kaksi kummassakin jalassa, — vai lienet nälissäsi syönyt omat varpaasi. Minulla on yhdessä jalassa niin monta varvasta kuin sinulla kaikkiaan. Katsoppas kynsivekaroitani; niillä voin ottaa ruokani, vaikka — selästäsi."
Nälkäkurki vavahti, mutta pysyi ääneti.
Kotka jatkoi: "Entäs nokkasi sitten, moinen töpykkä! Roomalaisnenät, maailman kauneimmat ja kuuluisimmat nenät, verrataan tavallisesti somuudessa minun nokkaani. Ja onpa matkaa nokastasi mahaan! Ennättää vielä palan nieltyäsi nälkä viidesti vihlaista sulattimia, ennenkuin ruoka joutuu mokoman kaularoikkanan läpi."
Nälkäkurki nyykytteli päätänsä.
Kotka jatkoi: "Jos muutoinkin jo olet kaikin puolin katala, oletpa päällepäätteeksi siivillä ja pyrstöllä tykkänään pilattu. Niillä ei ole minkäänlaista virkaa. Minä kun levitän lentoneuvoni, kohoan niin ylhäälle kuin haluan. Uljuuteni on ääretön. Tosin muutamat typerät haukkuvat minua raatelijaksi, mutta maailman nerot, runoniekat ja ruhtinaat tietävät antaa minulle oikean arvon. Kenpä voisi luetellakkaan, kuinka monessa runossa minun nimeni on kunniotuksella mainittu. Ja hallitsijat sitten — niin heidän vertaisensahan minä olenkin. Jos esimerkiksi rahassa on kuninkaan kuva tahi minun kuvani, yks' kaikki, se käypi täydestä."
Nälkäkurki pudisti päätänsä.
Kotka jatkoi: "Huomaatko sinä, kurja olento, minkä verrattoman kunnian tein sinulle, kun alensin itseni ja rupesin pakinoimaan kanssasi, sinun, joka et ikipäivinäsi ole muuta nähnyt kuin tämän erämaan —"
"Ja taivaan," tokaisi nälkäkurki.