Kotka joutui hämilleen. Hän oli luullut, ett'ei taivasta näe muut kuin pilvien palteilla liikkujat. Jäähyväisiä sanomatta lehahti hän lentoon ja suunnitti kulkunsa maiden ja merien ylitse Suomen suurille saloille.
Vuosia kului. Kotka, tapansa mukaan, iski kyntensä talonpojan lampaaseen, yrittäen sitä viedä saaliikseen. Typerä paimenpoika, joka ei osannut huomata kotkan työtä jaloksi, riensi ryövärin kimppuun ja löi sen seipäällä kuolijaaksi. Kuljettipa vielä raadon kotiinsa ja naulasi sen, siivet levälleen, tallin oven päälle. Suomen metsästys-yhdistys maksoi pojalle siitä tapporahaa kolme markkaa. Vähitellen tippuivat kotkan sulat ja höyhenet likaan tallattaviksi, kunnes koko kummitus viskattiin tunkioon.
Vuosia kului. Nälkäkurki vanheni ja kuoli erämaahan. Onnellinen kauppamatkustaja löysi sen. Huolellisesti kokoili hän nälkäkurjen siipi- ja pyrstöhöyhenet ja asetti ne kalleimpain tavarainsa joukkoon, mutta ruumiin hautasi hän hiekkaan. Kauppias möi sitten höyhenet toiselle, toinen kolmannelle, ja viimmein joutuivat ne tänne meidän kotimaahamme. Suomen ihanat ja suloiset rouvat kaunistavat nyt niillä päähineitänsä.
Niinpä tosiaankin. Tämä ei suinkaan ollut ainoa kerta kuin unhotettu tai halpana pidetty erämaan lapsi on jättänyt paremman perinnön kuin hänen ylä-ilmoissa liikkuva halveksijansa.
O. Vuorinen
11. Mielikki.
Tunnetteko Mielikkiä? Mielikki on metsän emäntä, salon mieluinen muori.
Hänellä on aika komea talo, komeampi ja suurempi kuin keisarien ja kuningasten palatsitkin. Se on melkein yhtä suuri kuin koko Suomen maa ja korkeudelle se ylettyy aivan taivaaseen asti. Taivaan kansi sillä onkin kattona. Päivällä siinä enimmiten palaa suuri kaasuliekki, joka samassa on niin laitettu, että lämmittää huoneet; yöllä pannaan lakeen riippumaan suuri kynttiläruunu, jossa monta tuhatta kynttilätä palaa; välin sytytetään sen lisäksi vielä suuri himmeävaloinen öljylamppu.
Mielikin ulkohuoneita, aittoja ja karsinoita sanotaan viidakoiksi tai lehdoiksi; niissä hän pitää kaikellaista tavaransa ynnä myöskin pientä karjaansa: jäneksiä, metsäsikoja, metsähiiriä, teeriä, pyitä, tikkoja ja monellaisia muita eläviä. Paikoittain on hänellä myöskin suuria ja pieniä vesialtaita, missä hän ahvenia, haukia, kiiskiä, muikkuja ja muita kaloja elävinä pitää, siksikuin tarvitaan. Mielikki näet on huolellinen ja tarkka emäntä, joka pitää murhetta huomispäivästäkin. Vieraskamarinsa hän nimittää niityiksi ja nurmiksi; niiden lattialle on hän levittänyt kalliita, monenkarvaisia mattoja, jotka ovat täynnä hyvää hajua; pöydillä, joita siinä mäenrinteiksi sanotaan, on koko suven aina makeisia vierasten varalla, välin mansikoita, välin vaaraimia, välin puoloja; talvella siellä ei juuri käy vieraita, sentähden eivät makeispöydät olekkaan laitoksessaan.
Välin tulevat tietysti lattiat likaisiksi, kellertävän näköisiksi; silloin ne ovat pestävät. Jos Mielikillä sattuu vieraita olemaan huoneissaan, niin hän pyytää heitä vähäksi aikaa aittaan menemään, juuri siksi että saisi pölyn pois huuhdotuksi matoista. Toisinaan on hänellä oikein lauantaipuuha, vaikk'ei se tapahdu niin joka viikko kuin muilla emännillä. Silloin hän pyytää anteeksi että hänen nyt täytyy käskeä vieraansa kotiin menemään, sillä semmoisissa tiloissa pestään kaikki huoneet ja aitatkin, ja vieraalle voi pahempaakin vahinkoa sattua kuin kastuminen. Mielikillä näet on, niinkuin Amerikassakin kuuluu olevan, aina talon tarpeiksi vesivaroja ylisellä. Kun sitten huoneet ovat pestävät, niin piiat kaatavat vaan tuolta ylhäältä vettä lattialle, tavallisesti seulan kautta, että tulisi tasaisesti joka paikkaan, mutta välistä myöskin saavittain. Ylisellä tietysti on pimeä, jonka tähden siellä täytyy valkealla käydä, ja tiedäthän piikain tavan, että monesti eivät huoli ottaa lyhtyä, ottavat vaan palavia päreitä, joista kekäleitä voi pudota alas ja polttaa kenen hyvänsä.