Oma makuukamarinsa on Mielikillä korven keskellä, Havulinna nimeltään; sepä vasta on kaunis. Pitkät hongat seisovat siinä niinkuin pielet kirkossa, ja niiden latvat ovat niin tarkoin toisiinsa liitettyinä, että makuukamarissa aina on vilpas ja vähän hämärä. Lattia on peitetty pehmeimmillä viheriäisillä sammalilla, joilla ei kengän kopina kuulu ja on suloista maata. Siinä tuvassaan Mielikki, niinkuin muu vanhan-aikuinen kansa, pitää suurta karjaansakkin, karhuja, hirviä, peuroja ja metsoja.
Mielikki rakastaa hellästi lapsia ja pitää ne hyvin hyvinä, jos nimittäin hyviä ja siivoja lapsia tulee hänelle vieraiksi. Mutta jos sinne tulee joku laiskuri kuljeksimaan, ennenkuin hän on työnsä tehnyt, taikka joku vallaton ilman vanhempainsa luvatta, silloin Mielikki ei ota häntä hyvin vastaan. Hän samassa muuttaa koko asuntonsa, niin että sinitaivas näyttää harmaalta, viheriäinen nurmi kuloheinältä, lintuin laulut kuuluvat korpin rääkynnältä ja marjaset maistuvat katkerilta. Ja lopuksi hän vielä antaa vanhemmille tiedon ja viepi heille aitastansa vahvan ja norjan vitsan tottelemattoman makupalaksi. Varsinkin suuttuu hän, jos pienet lapset myöhään iltasilla tulevat hänen luoksensa; silloin hän lähettää tuhansittain pieniä itikoita eli sääksiä heitä pistelemään, panee puut ja kivet mörköinä pelottelemaan ja juoksuttelee pahoja lapsia eksyksissä ympäri lumperoisiinsa, niin että viimmein pelosta ja väsymyksestä ovat nääntymäisillään. Ja kiittäkööt onneansa, jos ei Mielikin vihaiset koirat, sudet, revi heitä kappaleiksi.
J. Krohn (Suonio).
12. Sananlaskuja.
Kun on olutta, niin on ystäviä.
Ei koirakaan kotiväkeä hauku.
Ei syvästä kaivosta vesi lopu.
Ei taito ole taakaksi.
Ei tuki suovaa alenna.
Ain' on laiska aikehessa.
Hiiri syöpi köyhän säästön.
Ei kalaa saada jalkaa kastamatta.
Huono vahti tekee monta varasta.
Ken pahat hyviksi saapi, Suomen suot se siltoaapi.
Vala varkaan miekka.
Herrain elo, köyhäin vero.
Isännän askeleet pellon höystävät.
Kärsivä kaikki voittaa.
Ei susi koiran kuolemata itke.
Ennen vettä veljeltä kuin vieraalta olutta.
Aikoja on se kuollut, joka itseänsä moittii.
Kiitä muille muita maita, itsellesi omia maita.
Riko ei mieli miehen päätä, lohi ei koskea sokaise.
Aina onni saanehella, ei aina ansainnehella.
Ajallansa työn teko, hetkellänsä ilon pito.
Alku työn kaunistaa, lopussa kiitos seisoo.
Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekkin.
Sovinnolla on sija suuri, ahdas riidalla asunto.
Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi
Joka ei ota saatuansa, se ei saa tarvittuansa.
Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.
Meret suuretkin sulavat, ei sula sydän suruinen.
Paeten pahasta pääsee, syöden leipäkannikasta.
Parempi hyvä ero kuin paha yhteys.
Syöty leikattu palanen, annettu luvattu lahja.
Ei ole paimenen pyhistä, eikä lapsen armottoman.
Kussa laki lakkaa, siinä vaivaisuus alkaa.
Parempi tyhjä kukkaro kuin lainattu raha.
Tuli opetti salvamahan, kylä käymähän käräjät.
Tauditta vanha kuolee, tuuletta pölhö kaatuu.
Toivotaan meren takaista, vaan ei turpehen alaista.
13. Käen pesintö.
"Pehmeä ja lämmin kuin käen pesä", on sananparsi. Sillä on melkein samallainen leikkisä merkitys kuin sananparrella: "Kestävä ja vahva kuin jänisnahka." Kuitenkin on edellisen sananparren leikillisyys monta vertaa sukkelampi kuin jälkimmäisen; sillä onhan jänisnahalla toki nimeksi kestävyyttä ja vahvuutta, mutta käen pesällä ei ole ollenkaan pehmeyttä eikä lämpimyyttä. Syy on yksinkertainen. Käellä ei tähän maailman aikaan olekkaan pesää. Asia ei ole niin ymmärrettävä, että käki kanervikkoon tahi puun oksalle synnyttäisi eläviä poikia — lintuin tyttäristä kansa valitettavasti ei tiedä mitään — semmoisia poikia, jotka syntymäpäivänänsä jo kykenisivät hakemaan ruokansa ja kenties kukkuisivatkin kilvassa emänsä kanssa. Ei suinkaan! Käki munii, munista syntyvät hautomalla pojat, jotka viikkokausia ovat heikkoja ja tarvitsevat hoitoa.
Olipa kerran aika, jolloin kaikille luoduille määrättiin tehtävänsä ja tarkotuksensa. Silloin pienten lintuin elikkä laululintuin tehtäväksi annettiin kevätluonnon sulostuttaminen laululiverryksillä; sen lisäksi uskottiin heille huolenpito siitä, ett'ei hyönteisten valtakunta pääse kovin paisumaan ja rasitusta tekemään kasvien valtakunnalle.
Useat hyönteiset, erittäinkin niiden toukat, ovat suuria syömäriä, ja ne turmelisivat kaikki kasvit, jos ei niitä pidettäisi tarpeellisessa kurissa. Pikkulinnuille on annettu valta käyttää näitä kasvikunnan vihollisia ruoaksensa ja niinpä he tekevätkin.
Mutta keväällä purojen liristessä, puiden viheriöidessä, nurmien kukostaessa on Leivolla, Peipolla, Pääskyllä, Rastaalla ja muilla laululinnuilla niin paljon suloista nähtävänä, niin paljon laulamisen ainetta, että tuskin ruokaansa muistavat nauttia. Sitä paitsi on heillä samaan aikaan yksityiset perheellisen elämän toimet ja puuhat: pesänrakentamiset, munimiset ja hautomiset, jotka kaikki vaativat aikansa. Hyönteisten liikanaista lisääntymistä keväällä ja kesän alussa ei kukaan heistä jouda kunnollisesti vastustamaan. Katso! Kasvikunta surkastuu. Toukkia vilisee joka paikassa. Pikkulinnuille hätä käteen. Mitäs neuvoksi?