Sananlasku, jota Uotiloissa useinkin mainitaan, toisinaan kyllä muistamatta, ettei oo ilo ikuinen, eikä päivä päätymätön. Ja mitäpä vaan sillä muistamisella tehtäisikään? On niitä huolia tarpeeksi ilmankin, ettei muistelemisilla enännetä.
38. Isäntä olutta juopi, varsa varpuja pureepi.
Niin kyllä useinkin valitettavasti holhomme omia etujamme, toisen etua muistamattakaan.
39. Itse kiitän itseäni, kun ei muut minua kiitä, itse mä tapani tunnen.
Älytön vaan ei ollut sekään, joka tämän sananlaskun jälkeen käyttihen.
Jopa muuten olisi tainnut saada peräti kiitoksetta elää.
40. Jokin juojalle tuleepi: eli kintahat katoopi, eli koira kengät syöpi.
Monta muuta kummempatakin juopolle tapahtuu. Yksikin souti illan tullen kivelle veneensä. Älyämättä kivellä olevansa hän souti, jännitti yhdessä kohti kaiken yön, heittämättä muuksi kuin juuri ryypyn ottoajaksi soudantoa. Aamulla päivän valjetessa sattui tulemaan toinen vene siltä suunnalta, jonneka hänen matkansa piti. "Sano, veikkonen, missä jo olenkaan; kun poloinen olen pitkän yön eksyksissä soudellut. Piti kirkolle mennä, pitkältäkö tästä sinne vielä onkaan?" "Niin pitkältä", vastasi toinen tähän humalaisen kysymykseen, "ettet ikinäsi sillä soudulla sinne ennätä", ja autti hänen kiveltä.
Sanoopa sananlasku koiran kengät syövän, vaan söipä ennen muutamalta nukkuvalta hiirikin kengät. Liekö ollut humalassa hänkin, sitä en tiedä, vaan unesta herättyänsä hiiren työtä oudostuessaan kertoi siitä toiselle sanoen: "Mitä aavistaneekaan, kun yöllä söi hiiri kenkäni. Oletko vielä konsa kummempata kuullut." — "Ei se niinkään kumma ole", arveli toinen, "kummemmaksi katsoisin, jos olisi syönyt kenkä hiiren." Ja siihen päätyi se tarina.
41. Joka kaiken kesän onkii, sitä talvella nälkä tonkii.
Katso sananlasku n:o 6.