Lähteepä kolmantena päivänä kolmas veli, se Hölöpoika, vuorostaan metsään niitä yksiä venheen neuvoloita hankkiaksensa hänkin. Hänelle ei kodista annettu evästä mitään, vaan Hölö ei tuosta huolinut, panihan kirveen vyöhönsä ja leipäpalan poveensa ja läksi hiljakseen astumaan. No, matkalla tulee se vanha käypäläisukko vastaan hänellekin, kysyy: "Minne sinä menet?" Hölö selvitti asian, sanoi: "Minä lähden venhettä laatimaan semmoista, joka juoksee maalla ja merellä." Sanoo ukko nyt siitä: "Ota minut kerallasi tekemään sitä venhettä!" — "Enhän minä miten ota", vastasi Hölö, "kun ei minulla evästä ole, mitä me söisimme; yksi ainoa on leivän kannikka povessani, muuta ei mitään." Ukko sanoi kuitenkin: "Ota vain kerallasi, tulemme me toimeen silläkin!" — "No, tule kun tulet!" sanoi poika silloin ja otti ukon kerallansa, josta kuljettiin yhtenä metsään venheen neuvoloita saamaan. Päästiin hyvään paikkaan viimeinkin, niin sanoo ensi puheekseen jo ukko: "Käykäämme syömään, nälkä on!" Poika ottaa leipänsä povestaan silloin, jakaa sen kahtia ja antaa ukolle puolen, toisen puolen pitääpi itse. Kun saadaan syöneeksi, sanoo ukko: "Käykäämme nyt maata!" — "Emme me jouda makaamaan", vastasi poika, "me emme sitten saa venhettä valmiiksi." — "Kyllä sen sittenkin saamme", sanoi ukko ja houkutteli poikaa, kunne sai hänet maata; vaan kun sai poika nukkuneeksi, nousi ukko makaamasta ja teki venheen, millä keinoin lienee tehnytkin, pojan maatessa semmoisen, että juoksi maalla ja merellä. Sen kun sai valmiiksi, herätti vasta pojan ja pani hänet sillä venheellä kulkemaan kuninkaan linnalle näyttääkseen toteen, että hän sellaisen venheen oli saanut, joka juoksee maalla ja merellä. Lähtiessä vakuutti ukko vielä poikaa, sanoi: "Ken tuleekin vastaasi, ota venheeseen hänet, kaikkia matkalla tarvitaan."

Poika ajaa nyt sillä aluksellaan maata ja merta myöten kohdastaan edelle, niin tuleepa ensiksi lihannälkäinen mies häntä vastaan matkalla. Sillä sääriluu on hampaissa, jota kaluaapi käydessänsä. Poika sanoo hänelle: "Käy tähän venheeseeni, onhan suojempi kalutaksesi!" Mies tuli, ja lähdettiin matkalle yhdessä; ajettiin, ajettiin edelle, niin tulipa vähän matkan päässä viinannälkäinen heille vastaan. Tällä oli putellin suu suussa, sitä imeksi hän käydessänsä. "Tule tänne venheeseeni, onhan suojempi ollaksesi!" sanoi taaskin Hölö ja otti miehen venheeseensä. Siitä kun vähän matkaa yhdessä mennään, tulee viluinen mies vastaan, jolla on seitsemän turkkia päällä, ja kuitenkin leukansa loukkua lyövät yhä. Sille sanoo Hölö entiseen tapaansa: "Käy venheeseeni, onhan suojempi ollaksesi!" Viluinen mies tuli, ja lähdettiin matkalle taaskin. Riennetään edelle yhä, eikä tule nyt enää miestä vastaan heille, vaan matkataan yhtenä aina kuninkaan kotiin. Siellä Hölö käypi kuninkaan puheelle, sanoo: "Tässähän on venhe nyt semmoinen, joka juoksee maalla ja merellä; joko antanette tyttärenne?" Kuningas katseli venhettä, joka oli hänen mielestään hyvä; vaan sanoo kuitenkin pojalle: "Et tällä vielä morsianta saa; minkä minä olen vuoden tarpeeksi lihaa varustanut aittaani, sen kun syönet, äsken saat tyttäreni." — "Ehkähän tuonkin teen", vastasi poika, "avatkaahan aittanne!"

No, kuningas käypi avaamassa aittansa ja käskee pojan sinne, vaan itse menee pois. Hölö siitä rupeaa huutamaan toveriansa, sanoi: "Joudu tänne, lihannälkäinen, nyt on lihaa syödäksesi!" Sai vain huutaneeksi, niin tulikin lihannälkäinen juosten jo aittaan, jossa kun vähän aikaa rujusi, niin vuoden tarpeet söi lopelle ja luut mätti keskilattialle röykkiöön kaikki. Tuosta meni hölöpoika uudelleen kuninkaan luokse ja sanoi lihat syöneensä kysyen: "Niinkö vähän teillä lihoja olikin?" — "Ka, ei ole lihaa enemmältä", sanoi kuningas, "vaan juohan kellaristani kaikki viina, minkä minä vuoden tarpeeksi olen varustanut!" — "No, ehkähän tuonkin teen", sanoi Hölö, "tulkaahan, avatkaa kellari!" No, ei muuta, kuningas aukaisee kellarinsa oven ja laskee Hölön sinne, vaan itse menee pois. Hölöpäs taaskin huutaa toveriaan avuksi, sanoo: "Tule tänne, viinannälkäinen, nyt on viinaa juodaksesi!" Toinen tuli samalla, eikä aikaakaan, kun joi viinat, imi suuhunsa kaikki ja mätti ankkurit tyhjinä keskilattialle kokoon. Siitä menee Hölöpoika sitten kuninkaan eteen taas, sano: "Nyt on viinanne juotu, vähänpä sitä olikin, kun ei kestänyt yhdelle miehelle!" — "Et saa vielä tytärtäni sillä", sanoi kuningas, "vaan kun vaskisen saunani kylpenet, äsken sen saat minulta." No, sauna oli varoilla lämmitetty niin variksi, että oli punainen ulkoapäinkin, ja sinne käskettiin nyt kylpemään. "Saanmahan tuonkin tehdä", vastasi poika ja kuninkaasta päästyään huusi sitä viluista toveriansa, sanoi: "Tule nyt, paleltunut, tänne, nyt sinä lämpiät!" Tämä oli valmis heti ja meni samalla saunaan niinkuin oli kutsuttu. Hänellä on seitsemän turkkia päällä, niin ensimmäisen kun oven suussa aukaisee, alkavat jo pihtipuoliset mustua kylmästä; toisen kun aukaisee, niin alkavat seinätkin mustentua; ja kolmannen kun avaapi, niin käyvät mustaksi ihan. Siitä neljännen turkkinsa avasi vielä, niin seinät alkoivat kylmettyä; ja viidennen kun aukaisi, olivat kylmät yltänsä; mutta kuudennen turkin aukaisulta kylmi jo vesi lattialla; ja seitsemännen turkkinsa kun sai viluinen mies avanneeksi, oli löylyä parhaaksi saunassa, jotta kävi hyvästi kylpeminen. No, saatiin kylpeneeksi, niin kävi Hölöpoika kuninkaan eteen, todisti vaskisaunassa kylpeneensä ja sai nyt kuninkaalta tyttären naiseksi niinkuin alusta oli kuulutettu. Vieläpä antoi kuningas puolen valtakuntaansa vävylleen ja pani hänet vierimmäiseksi mieheksensä, jossa elivät Hölö ja hänen naisensa kaiken aikansa hyvänä. — Sen pituinen se.

LAIVANTEKIJÄT

Kerran oli kolme poikaa, kaksi viisasta ja kolmas tyhmäpäinen. Kuninkaalla oli sitten kaunis, täysikasvuinen tytär, joka oli naitettava, niin pantiin kuulutus ympäri valtakunnan käymään semmoinen, että kuka kaikkein kummimman kalun voisi kuninkaalle hankkia, sen tulla hänen tytärtänsä naimaan.

No, koettelee nyt kukin tehdä, mitä vain kumminta maailmassa olisi, ja ne kaksi viisasta poikaa lähtevät puolestansa semmoista laivaa valmistamaan, joka purjehtisi maalla ja merellä, niin he sen veisivät kuninkaalle muka. Matkalla tulee metsänhaltija heitä vastaan ja kysyy, mitä menivät tekemään. "Sikoruuhia", sanoivat pojat piloillansa. "No, sikoruuhia tulkoonkin!" toivotti metsänhaltija, joka oli niinkuin vanha kerjäläisäijä vain näyltänsä, ja läksi matkaansa eroten heistä.

Mitäpä tästä? Pojat kun rupeavat työhönsä sitä aikomaansa laivaa yrittämään, siitä ei tullut kuin tuo huono ruuhi vain semmoinen, jolla ei päästy mihinkään, ja laiva jäi tekemättä. Menipä toisena päivänä sitten kolmas, tyhmäpäinen poika, vuorostaan metsään koettaakseen, eikä tuo syntyisi semmoinen laiva häneltä, ja tuli hänellekin se sama vanhus vastaan, kysyi: "Minnepä menet, poika?" Tämä sanoi menevänsä sitä semmoista laivaa tekemään, mikä juoksisi maalla ja merellä, ja äijä sanoi hänelle kuultuansa asian: "Minä lähden kanssasi." — "Lähde vain!" sanoi poika ja otti äijän matkaansa. No, kuljetaan vähän aikaa yhtenä ja istutaan siitä lepäämään kivelle, niin sanoo se vanha äijä pojalle: "Emmeköhän söisi tässä istuessamme nyt, onhan sinulla evästä?" — "Ka, syökäämme", sanoi poika ja otti eväskonttinsa käsille, mutta äijä kun pääsi ruokaan käsin, se söi pojan eväät sillä erää kaikki, ettei jäänyt mitään jäljelle. Poika kauhistui tätä, vaan ei siltä virkkanut mitään, vaan katseli ääneti eväänsä menoa. Ruokailtuaan sanoi äijä taas pojalle: "Emmeköhän rupeaisi maata?" — "Ruvetkaamme vain!" sanoi poika, "vanhemman sanaa tulee totella"; ja paneutuivat makaamaan molemmat. Poika nukkui sikeästi, vaan äijä nousi pojan maatessa makuukseltaan ja kulki itsekseen metsään, jossa teki laivan sellaisen valmiiksi, joka kulki maata ja merta, ja tulla purjehti sillä sitten makaavan toverinsa tykö, että metsä lakosi edessä. Tästä rytinästä heräsi poika, ja se vanha metsän äijä huusi laivastaan hänelle: "Nyt on, poikaseni, aikomasi laiva valmiina, lähde sillä purjehtimaan nyt ja ota matkaasi kaikki, mitä vastaasi tulee!" Sillä puheella jätti metsänhaltija laivan pojalle ja meni itse matkaansa, minne lienee pojan silmistä kadonnut.

Poika kun jäi yksikseen metsään, nousi laivaan niinkuin neuvo oli ja sai purjehtimaan kuninkaan kotia kohdin. Eipäs kaukaa kulkenutkaan vielä, niin tulee vastaan mies, jonka on polvi kainalossa, toinen oikoisessa. Sen käskee hän laivaansa ja kulkee vähän matkaa edelle, niin tulee vastaan mies, jonka on toinen silmä kiinni, toinen auki. Käskyn mukaan ottaa hän laivaansa senkin ja lähtee rientämään edellensä. Mennään, mennään laivassa yhä, niin tuleepas kolmas mies vastaan heitä, jolla on suu toiselta puolen kiinni, toiselta auki. Se otetaan laivaan niinkuin toisetkin ja lähdetään edelle. Tuosta kun vähän aikaa kuljetaan, nähdään jo neljäs mies vastaan tulevan, jonka on viisi talvea sisällä ja viisi nuttua päällä. Hänet ottaa poika laivaansa vielä, ja kuljetaan sitten viiden miehen siinä metsänhaltijan antamassa laivassa aina kuninkaan kartanolle, jossa pyytää poika kuninkaan kaunista tytärtä naimiseensa. Kuningas vastasi: "Sinä kun laivan olet hankkinut näin kummallisen, tyttäreni ansaitset ja saatkin, vaan käyhän miehinesi ensinnä minun saunassani kylpemässä, niin sitten häitä pidämme." Siinä kuninkaan kartanossa ei ollut kaivoa eikä vettä muuallakaan likitienoilla missään, vaan käskettiin miesten monen peninkuorman päästä vettä hakea kylpeäksensä siellä olevasta lähteestä ja vieläpä ennen päivän laskua takaisin joutua, vaikka oli aurinko jo alhaalla jotenkin.

Mitäs siihen; poika pani sen koukkupolven toverinsa vettä lähteestä tuomaan, ja se kun oikaisi polvensa, jota muutoin piti kainalossaan, niin taisi ottaa julmia askeleita juostessansa. Kuitenkin viipyi hän siksi matkallansa, että poika rupesi ajattelemaan, mitä se niin kauan siellä tekee, vaikka ei se yli määränsä vielä viipynytkään. No, poika kun ei malta odotella häntä, panee sen miehen, jolla on toinen silmä kiinni, toinen auki, katsomaan sitä ensimmäistä, mitä hän lähteellä tekee. Sepä mies kun aukaisi toisenkin silmänsä, jota ummessa oli pitänyt, hän näki sillä niin etäälle kuin tarvitsi ja sanoi kohta, että veden noutaja lähteen reunalla oli nukuksissa. Kuultuaan tämän pani poika sen toverin, joka suupuoli oli, huutamaan makaajata. No, se kun avasi nyt toisenkin suupuolensa, niin karjaisi kauhean kovasti: "Veden noutaja, hoi! Tulepa kotiin sieltä!" Tästä heräsi jo lähteellä nukkunut, otti vesiastiat kanssansa, ja kun oikaisi taas polvensa, niin tulla harppasi semmoista hyppyä sieltä, että joutui kuninkaan kartanolle määrättyyn aikaan ennenkuin päivä meni maillensa.

Lämmitettiin siitä nyt vedet ja lähdettiin kylpemään, mutta kuningas oli vaskisen saunansa varistanut niin kuumaksi, ettei siellä sietänyt saunata kukaan semmoisessa löylyssä. Poika silloin käski sen viluisen miehen, jonka oli viisi talvea sisällä, edeltä sinne; ja se meni. Ovelle päästyänsä puhalsi yhden talven ensinnä sisältänsä ja kynnykselle astuessaan toisen; vaan ei siitä vielä vaskisauna jäähtynyt. No, hän puhalsi nyt kolmannen ja neljännen talven sisältänsä; vaan sauna kun oli kuuma vieläkin, täytyi puhaltaa viideskin talvi lisäksi, ja sen kun sai puhaltaneeksi, niin saunan seinät jo kuuraan sävähtivät, ja miesten oli aika hyvä siellä nyt kylpeä, saunata ja olla.