Astuu, astuu miesrukka suruissaan tietä myöten, kunne pimeä tapasi matkalla, niin poikkeaa tien varrella olevaan taloon ja pyrkii siihen yöksi. "Hyvin täällä saisit yötä viettää", vastasi isäntä, joka oli nahkojen valmistaja viraltansa, "vaan ei meillä nyt ole muuta tilaa kuin tuo huone, missä nahkoja pajutaan; siinä olisi sijaa, vaan siellä kehnot käyvät yötä olemassa eivätkä anna kellekään rauhaa." Mies vaikka kuulikin tämän, ei huolinut pimeässä enää edelleen lähteä, kun oli jo matkastaan väsynyt, vaan sanoi kehnoilta toimeen tulevansa ja rupesi isännän työhuoneeseen maata. Mitäpä tästä? Iltayö kului häneltä hyvästi, eikä kuulunut outoa mitään, vaan sydänyön aikana tuli kehnojen päämies sinne huoneeseen ja ärjäisi makaajalle: "Mikä mies sinä täällä minun huoneessani olet?" — "Minä olen matkaavainen", vastasi mies kavahtaen unestansa. "No, ei tässä ole tilaa sinulle", virkkoi kehno, "mene matkaasi täältä!" Mies ei lähtenyt sillä, sanoi: "Eiköhän tässä nyt kahden sovittaisi sentähden?" — "Emme sovi", vastasi kehno, "tämä huone tulee minusta yksinänikin täyteen." — "No, näytäpäs, miten sinusta koko huone täyttyy, en usko tuota muutoin", sanoi mies. Kehno oli koetukseen valmis ja paisui nyt, levisi niin, jotta parhaiksi sai mies henkensä parkkiastioiden välissä säilytetyksi. "Eikös ala nyt olla huone jo minusta täysi?" sanoi hän siitä, "vaan sovin minä pienemmäksikin, vaikka kuin pieneksi kävisin!" Toinen silloin otti Surmalta saamansa kukkaron lakkaristaan ja näytti sen kehnolle, sanoi: "Tokkohan tuohon minun kukkarooni sopisit?" — "Hoh", sanoi kehno, "tokihan minä siihen ainakin sovin!" — "No, koetapas, sovitko!" kehoitti mies. Kehno rupeaakin siitä näyttämään, miten hän pieneksi kitistyy, ja ajautui kukkaroon; vaan toinen samalla veti kukkaronsa kiinni, että jäi kehno koetuksilleen sinne. "Olehan tallessa siellä!" ajatteli mielessään siitä nyt mies, nosti kukkaron naulaan ja itse rupesi maata. Noustuaan aamusella kävi talon väen puheilla sitten ja pyysi nahanhankuuneuvoja lainaksi, joilla hankasi sitä kukkarotaan niin kauan, kunne kehno sisällä kuoli.

Kehnosta päästyänsä jätti mies talon väelle hyvästit sanoen heille kiitosta monta, ja kulki siitä jo kotiinsa. Eipäs aikaakaan kotonaan ollut, niin tuli jo Surmakin sinne ja sanoi: "Ole valmis, nyt minä sinut tapan." — "No, istuhan tässä rahilla vielä vähän aikaa, jotta lapsilleni hyvästit jätän", sanoi mies. Kuolema istui eikä älynnytkään rahia omaksi antamaksensa, vaan tarttui istumaan siihen, kunneka hänet toinen siitä päästäisi. Mies ei tehnyt kiirettä nyt, vaan istutti Surmaa kolmesataa vuotta rahilla ja eli itse kaiken aikansa hyvästi, hänellä kun oli se Surman antama kukkaro ja muut taiat elatuksen apuna. Vasta kolmensadan vuoden päästä alkoi hän pitkästyä aikaansa eikä kehdannut enää maailmassa elää, vaan laski Surman rahilta, ja Surma päästyään siitä tappoi hänet samassa.

No, mies kun kuoli, henki erkani ruumiista ja läksi pyrkimään taivaaseen, vaan ei otettu sinne, vastattiin, "Jumalata petturiksi sanoit, et sinä tänne kelpaa." Mitäs; kun ei taivaaseen otettu, täytyi lähteä helvettiin, koska ei muuta asumapaikkaa ollut. Siellä pyrki taas sisälle, vaan ei otettu sinnekään, sanottiin ovelta: "Tämähän se meidän päämiehemme tappoi, ei tätä tänne huolita!" No, kun ei päässyt miehen henki sinnekään, se jäi kummankin paikan keskivälille, ja siitähän se syntyi taivaanvuohi, joka ilmassa mäkättää nytkin. — Sen pituinen se.

LEHMÄN VUOHENA MYÖJÄ

Vähäisellä mökkipaikalla asui ennen vanhanläntä mies, ja sillä oli poika. Heiltä kävi vuoden pitkään eläimen ruoka vähäksi, ja isä laittoi poikansa lehmää kaupalle kaupunkiin, jotta sen hinnalla sitten toisille eläimille syömistä saataisiin. Poika läksi kuljettamaan lehmäänsä ja tuli sen kanssa kaupunkiin, jossa hän nyt ensimmäistä kertaa oli käymässä. Siellä tuli kaupungin kadulla kaksi nuorta miestä, hyvää koiranhammasta, häntä vastaan ja kysyivät: "Minnekä, poika, viet vuohta?" Poika ei vastannut mitään, vaikka miesten puhe oli outoa hänestä, vaan luuli heidän pilkalla tätä sanovan, kun hänen lehmänsä oli laiha ja huononnäköinen, ja kulki heistä edellensä. Nämäpä olivat viisaita mielestänsä, kiersivät huoneiden taitse jäljellensä ja tulivat uudestaan pojalle eteen, sanoivat toimessansa: "Ka, vuohta viet, poika, markkinoille, mikä vuohellasi hintana?" Poika, joka ei tuntenut kyselijöitä niiksi entisiksi, kävi arvelemaan asiasta miettien mielessänsä: "No, kuka tässä nyt oikeassa on, muutko ihmiset vai minä, kun kaikki tätä minun lehmääni vuohena pitävät?" Eihän kuitenkaan virkkanut kyselijöille mitään, vaan hosaisi kuljetettavaansa vitsalla ja meni edellensä. Toisetpa eivät heittäneet asiata siihen, vaan juoksivat taaskin kartanoiden taitse jäljellensä ja pyörähtivät kolmannesti eteen pojalle, tekivät hyvän päivän hänelle ja sanoivat: "Ka, vuohtahan viet, poika, kaupaksi, etkö myö tuota vuohtasi meille?" — "No, vuohihan tämä taitaa ollakin, kun tätä kaikki ihmiset siksi sanovat", arveli poika viimeinkin eikä juljennut asialta väitelläkään, sanoi: "No, kun ostaaksenne lienette, niin myön." Siinä tehtiin nyt kauppa. Miehet sopivat pojan kanssa hinnalta, ostivat häneltä sen lehmän vuohesta ja läksivät matkaansa.

Miesten mentyä jäi poika seisomaan kadulle ja luki kaupassa saamansa rahat, miten ne olivat vähässä, niin alkoi jo katua kauppaansa, arveli: "Lehmä totta oli kuin olikin se minun kuljetettavani, ja minä hupsu möin sen vuohesta!" Päälliseksi pelkäsi isäänsä, että hän vielä toria saapi, jos niin vähillä rahoilla kotiinsa tulee, ja alkoi tuumitella neuvoa, miten hän asiastaan selvän saisi. Tuosta luuli jo keinon keksineensä ja seurasi miehiä jäljestä astuen sinne päin, jonne oli nähnyt heidänkin menevän. Siitä tuli hän torille, jossa markkinata pidettiin, ja näkikin miehet tässä häneltä ostamaansa lehmää kaupittelevan. Poika katseli syrjästä heidän kauppaansa ja näki vuohesta myömänsä lehmän nyt toisille tavallisesta lehmän hinnasta annettavan, josta älysi jo koko petoksen, arveli: "Ahas, vai petitte te koiruudellanne minut, vaan katsokaahan, enkö teitä minä vuorostani petä!" Sillä tuumalla meni lähimmäiseen juontapaikkaan ja maksoi isännälle edeltäkäsin rahan, sanoi: "Meitä tulee tähän kolme miestä vähän ajan päästä ryypylle tämän rahan edestä, minkä nyt saatte, niin minä kun lähtiessäni sitten lakkiani kohotan ja pyöritellen sitä kysyn, jos kaikki on maksettu, niin teidän pitää myöntääksenne." — "Kyllä myönnän, kyllä", vastasi isäntä ja lupasi neuvon mukaan tehdäksensä; mutta poika kävi vielä kahdessa toisessa juontapaikassa ja maksoi juomiset edeltäpäin varoittaen isäntiä samatse kuin ensimmäistäkin, josta kulki takaisin torille. Siellä olivat nekin lehmän ostajat vielä, jotka keksittyänsä pojan kohta tulivat hänen puheellensa ja kysyivät piloillansa, eikö hän harjakaisia lähtisi juomaan, kun niin väleen sai vuohensa myödyksi. "Ka, jos lähdemme", vastasi poika ja vei miehet lähimmäiseen juontapaikkaan, jossa edeltäpäin oli isännälle rahan antanut. Siinä joivat, olivat aikansa ja mielivät poikkeen lähteä, niin kohotti poika lakkinsa pyörittäen sitä kädessänsä ja kysyi isännältä: "Eikö se ole maksettu?" — Isäntä vastasi: "Jo, hyvä vieras, jo se on maksettu!" Mitäs siitä; lähdettiin juontapaikasta yhdessä poikkeen ja saatiin kaupungin katua astumaan, niin alkavat arvella ne nuoret miehet, että mitenkähän se on jälki, kun poika ei rahaa antanut, ja se isännän mielestä oli maksettu. Eiväthän kuitenkaan rohjenneet kysyä asiasta, vaan kulkivat pojan kanssa edelleen, niin nähtiin taaskin juontapaikka muutamassa kohdin, ja poika sanoi toisille: "Käykäämme tätäkin paikkaa koettamassa, minkälaiset juomat tässä on!" No, sehän tuuma oli toistenkin mieleen, ja menivät kapakkaan yhdessä. Tässä oli poika niin ikään jo edeltäkäsin käynyt rahaa maksamassa, eikä muuta, vaan käski isännän juomista tuomaan. Isäntä, kun tunsi jo entuudestaan pojan, kantoi viinaa pöydälle, ja miehet siitä taaskin ottivat ryypyt. Ryyppäämästä päästyä kääntyi poika sitten isäntään päin ja kohotti lakkiansa niinkuin viimeinkin, kysyi: "Eikös se ole maksettu?" — "No, se on maksettu", vastasi isäntä, ja miehet pojan kanssa läksivät kapakasta ja saivat yhtenä astumaan, niin sanoivat pojalle: "No, minkätähden sinä et tarvitse maksaa, kun sanot vain: 'Eikö se ole maksettu?' josta he samassa sanovat: 'Se on maksettu'!" Poika vastasi: "Tämä lakki on minulla niin onnellinen, että jos minä missä käyn syömässä taikka juomassa ja juomasta päästyäni kohotan tätä vain ja kysyn: 'Eikös se ole maksettu?' niin isäntä samassa vastaa: 'No, se on jo maksettu'!"

Tästä alkavat ne miehet pojalta ostella sitä semmoista lakkia ja kysyvät hintaa. Poika sanoi: "Ei minun kävisi tätä myöminen, minä saan tällä elatukseni ja tulen hyvästi toimeen." Toiset eivät heittäneet sillä, vaan pyysivät, puistivat vain sitä pojan lakkia ostaaksensa. No, poika suostui kuin suostuikin myömään siitä ja sanoi: "No, kolme sataa kun annatte, niin saatte hänet, hekää!" Toiset maksoivat ne kolme sataa mielellänsä ja saivat pojalta lakin. Siinä oli se kolmas juontapaikka lähellä, jossa poika jo edeltä oli niinikään rahaa antanut isännälle, niin sanoo siitä se poika nyt toisille: "Te kun saitte minun lakkin, käykäämme tässä nyt harjakaiset juomassa, niin koetatte samalla myös lakkia." Miehet myöntyivät tuumaan, ja mentiin siitä kapakkaan, jossa juotiin taas yhtenä. No, kun aikansa siinä olivat, tehtiin lähtöä sitten ja nostettiin lakkia niinkuin ennenkin, kysyttiin: "Eikös se ole maksettu?" — "Maksettu se on, hyvät vieraat, maksettu", vastasi isäntä, kun oli maksun jo edeltä saanut, ja kumarteli nöyrästi.

Kapakasta päästyä erosi nyt se poika toisista ja kulki kotiinsa, vaan ne nuoret miehet saivat yhdessä kaupunkia käymään hyvillänsä siitä, kun he hyvän kaupan sitä lakkia ostaessaan tekivät. Kävellessä sanoo sitten muudan heistä: "Alkaisipa nyt ruoan halu olla, lähtekäämme syömään jonnekin!" Se oli toistenkin mieleen semmoinen tuuma, ja menivät muutamaan ravintopaikkaan heti ja käskivät isännän ruokaa valmistella sekä juomaakin tuoda kaikenlaista. No, isäntä toimitti kaikki mielellänsä, ja miehet söivät, joivat siitä kyllälteen ja tarjosivatpa vielä muillekin syrjäläisille, keitä vain sattui kapakassa olemaan. Siitä kun olivat kyllälteen saaneet viimeinkin, mielivät isännälle suorittaa velkansa, ja vanhin mies kohotti sitä pojalta ostettua lakkia kysyen isännältä: "Eikös se jo ole maksettu?" — "Ei se ole maksettu", vastasi isäntä, "kukas sen olisi maksanutkaan?" Toinen kohotti uudestaan lakkiansa, pyöritti sitä mukulalle ja toiselle ja kysyi taaskin kiivaasti: "Eikös se ole maksettu?" Isäntä ei tuosta kuitenkaan ollut millänsä, vaan päätti vain kovasti: "No, se ei ole maksettu!" Mitäs, kun ei muu auttanut, täytyi miesten maksaa isännälle raha ja häpeissään lähteä tiehensä.

Siitä pulasta päästyänsä pitävät tuuman sitten keskenänsä, sanovat toinen toisellensa: "No, tekipähän poikakin meille lystin, jos lienemmekin häneltä lehmän vuohena ostaneet!" — "No, emme me asiata siihen heitä", virkkoi muudan heistä, "pitäähän meidän pettäjätä rangaista." — "Taitaisihan tuo sen ansaita", sanoivat toisetkin ja läksivät miehissä ajamaan poikaa jäljestä saadakseen häntä käsiinsä.

Hyvän matkaa kaupungista maalle päin kuljettuansa kuulivat jo muutamassa talossa, että siihen vähäistä ennen oli asettunut yöksi yksinäinen poika, joka oli vierashuoneessa nyt makaamassa. Talonväen puheesta arvasivat miehet kohta, että tämä yövieras oli se heidän pettäjänsä, ja läksivät neuvotusta huoneesta etsimään häntä. Tämä kun kuuli heidän tulevan ja arvasi, mitä he hakivat, heittihe kipeäksi ja voivotteli, valitteli surkeasti. Toiset eivät kuitenkaan tuota katsoneet, vaan muudan heistä löysi huoneen nurkasta sauvan ja löi sillä vuoteella makaajata selkään. Ensi kerralta ei poika liikahtanutkaan, toisesti lyötäessä vähäsen hievahti, vaan kolmannelta lyömiseltä kavahti jo seisaalle, hyppäsi lyöjällensä kaulaan, syleili häntä ja sanoi: "Voi, hyvä ystävä, minkä hyvän sinä teit tällä sauvalla lyödessäsi minua; minulle toisinaan aina tulee hyvin äkkiä tauti, josta en parane mitenkään, ellei joku tällä sauvalla paina taikka lyö minun ruumistani! Semmoinen kohtaus tuli minulle nytkin maatessani tässä, ja olisin varmaan kuollutkin, ellette tulleet minua auttamaan; kiitoksia, hyvät ystävät avustanne!" Kuultuansa ja nähtyänsä, mitenkä kummallinen pojalla sauva oli, alkoi miesten tehdä sitä itselleen mieli, eivätkä enää muistaneet koko asiatansa, vaan alkoivat ostella pojalta sitä sauvaa, sanoivat: "Etkö möisi tuota meille?" — "Kyllä kaikitse tämän itsekin tarvitsisin", vastasi poika, "tämä näet on laatuansa semmoinen: vaikka mikä tulkoon kipeäksi, niin tällä kun painelee vain vähäsen, se paranee siitä heti ja tulee terveeksi; vaan kun kolme sataa antanette, niin myönmä hänet kuitenkin hyvän ystävyytemme vuoksi!" Miehet suostuivat hintaan, maksoivat pojalle ne kolme sataa, mitkä oli vaatinut, ja ottivat häneltä sen ihmeellisen sauvan, jolla sairaita kävi parantaminen, vaan epäilivät vähän kuitenkin kauppaansa, sanoivat: "Mistäs tiedämme, ettet sinä meitä nyt petä?" Siinä sattui nyt vanha sairas akka makaamaan samassa huoneessa, niin poika sanoi miehille: "Jos ette muutoin usko, niin tuossa akka potee vuoteella, lyökäähän sitä päähän sillä sauvallanne, niin sen näette, eikö sauva paranna." — "No, siitä sen näemme", arvelivat miehet ja löivät akkaa sauvalla päähän, tokko tuo tuosta paranisi, vaan akkaraja kun vähissä hengin oli jo entuudesta, siihen heitti nyt viimeisenkin ja kuoli. Miehille hätä käteen siitä, pelkäsivät pahan nyt perivän heidät ja valittivat asiataan pojalle, sanoivat: "No, minnekä me tämän nyt panemme, kun tämä räivä kuoli!" — "Taisitte tavattomasti lyödä", vastasi poika, "kuoleehan ihminen, jos millä aseella liian kovasti lyöpi; ja mikäs nyt tulee, miesparat, eteenne, ei muuta kuin henki hengeltä vaaditaan; vaan minulle kun taas kolme sataa antanette, niin otan koko sen asian päälleni." — "Ka, ota, veikkonen", sanoivat miehet, lukivat rahat pojalle käteen ja menivät samassa koko talosta matkaansa juosten minkä ennättivät kotiinsa.