KARHU TARTTUU MIEHEN VIRITTÄMÄÄN ANSAAN, JOSTA KÄYVÄT SITTEN KESKENÄÄN KÄRÄJÄTÄ.
Uhkaustaan myöten päätti karhu tehdä miehelle vahinkoa ja alkoi käydä hänen ruishuhtaansa syömässä, vaan kun harjautui aina yhtä tietä kulkemaan huhdalle, niin mies sille tielle viritti ansan hänelle. Kun siitä nyt karhu yöllä kulki tavallista tietänsä, eipä tiennytkään ukkorukka olla varoissaan, vaan tarttui ansaan jalastansa. Alkaa siinä nyt hyppiä, rötkyä ansassa ja kiljuu kovasti, niin tulee mies paikalle. Tätä alkaa karhu rukoilla, sanoo: "Laske minut, veikkonen, täältä, niin sinut siitä vielä palkitsen." — "Kyllä sietäisit siihen kuolla, koska minun huhtaani olet pitkän aikaa syönyt", vastasi mies, "mutta näyttääkseni, etten minä vanhalle tuttavalle pitkällistä vihaa kanna, niin laskenmahan sinut tällä kertaa vielä ansasta." Sen tekikin mies, ja karhu pääsi ansasta, vaan kun jalkansa oli irti saanut, eipäs muistanutkaan lupaustansa, vaan sanoi vihoissaan miehelle: "Syön minä, ruoja, sinut, jo ennen pettelit viljain jaossa minut ja nyt päälliseksi minulle ansan viritit." — "En minä anna itseäni syödä", sanoi mies, "lupasithan sinä hyvän työni palkita." — "Senpä minä teenkin", vastasi karhu, "sillä maailman tapa on se, että hyvä palkitaan pahalla." — "En tyydy minä siihen", tuumasi mies, "lähtekäämme oikeutta etsimään, kumpi meistä käypi vääräksi!" Karhu suostui tuumaan, ja lähdettiin yksissä etsimään tuomaria. Ei kaukaa kuljettukaan, niin tavattiin hevonen, sanottiin hänelle: "Oikeutta olemme etsimässä, rupeatko riitamme ratkaisijaksi?" — "Kertokaahan asianne", vastasi hevonen, "niin siitä näen, kumpi teistä on väärässä." Mies selvitti asian, kusta heidän riitansa oli noussut, sanoi: "Minä tämän karhun ansasta laskin, se kun siitä lupasi palkita minua, vaan tämä kun hädästään pääsi, ei pitänytkään lupaustansa, mutta tahtoi syödä minut sanoen maailman tavan olevan sen, että hyvä palkitaan pahalla." — "Kyllä karhu on oikeassa", sanoi tämän kuultuaan hevonen, "pahalla hyvä maksetaan maailmassa. Palvelin minäkin kolmekymmentä vuotta isäntääni uskollisesti, mutta eilen kuulin hänen kuitenkin sanovan palvelijallensa: 'Huomenna pitää sinun tuo vanha hevoskulu tappaa, ei siitä enää ole muuta kuin vastusta.' Saapi siis karhukin syödä sinut, sillä niin on maailman tapa, että hyvä palkitaan pahalla."
Mies ei tähän tuomioon tyytynyt, vaan tahtoi lykätä asiansa toiseen oikeuteen. Sitä ei karhu kieltänyt, ja niin saatiin taas metsää kävelemään yksissä. Kuljettiin vähän matkaa siitä, niin nähtiin vanha koira, joka oli männyn latvaan nostettu hirtettäväksi. "Tämä on vanha ja maailman kokenut koira", tuumasi mies, "ottakaamme hänet tuomariksemme!" — "Tehkäämme niin", vastasi karhu, ja riidan perustus selitettiin koiralle. Tämä tuskin oli asian kuullut, niin vastasi: "Karhu on oikeassa. Hyvä olin minäkin aikanani ja palvelin isäntääni uskollisesti haukkuen näätää, saarvaa, oravata, vieläpä synnytin hyviä pentujakin, joista tuli kunnollisia metsikoiria, vaan nyt kun vanhaksi jouduin, minut tähän puuhun ripustivat kuolemaan, sillä se on maailman tapa, että hyvä palkitaan pahalla."
"En tyydy vielä tähänkään tuomioon", tuumasi mies, "vielä pitää kolmas tuomari hakeaksemme." Karhu oli asiaan myöntyväinen, ja siten saatiin taas yksissä kävelemään, eikö mistä löydettäisi kolmatta tuomaria. No, kuljettiin, kuljettiin, minkä lienee kuljetukaan, niin tulee repo heitä vastaan tiellä. Tätä pyytävät tuomarikseen, sanovat: "Meillä juttu on semmoinen ja semmoinen, ratkaise, velikulta, riitamme!" Repo lupasi heille oikeuden pitää, vaan kuiskasi siitä jo hiljaa miehelle: "Annatko minulle, mitä on kanoja kotona aitassasi, niin sinulle hyvän tuomion toimitan." — "Annan", vastasi mies. Repo silloin tiedusteli riidan perustusta, ja mies kertoi sen hänelle alusta pitäen, sanoen: "Tämä karhu oli minun ruishuhdallani käydessään ansaan tarttunut, siinä hyppiä rötkyi hädissään ja pyysi minua avukseen luvaten hyvän työni runsaasti kostaa, jos hänet irti päästäisin. Minä silloin hyvästä sydämestäni autoinkin hätäytynyttä ja laskin hänet ansasta, vaan tämä kun hädästään pääsi, ei muistanutkaan välipuhettamme, mutta rupesi petolliseksi ja vastasi viekastellen: 'Hyvä on pahalla palkittava, niin on maailman tapa, senpä kautta syön nyt palkoista sinut.' Onkos tässä karhun käytöksessä kohtuullisuutta? Ratkaise, velikulta, riitamme." — "Oho!" vastasi repo, "kylläpä juttunne on mutkainen ja sekava, siin' on työtä istuillaankin tutkiessa." Näin puhellen käski hän asianomaisten istua kunkin eri mättäällensä istahtaen itse kolmannelle, josta kun aikansa oli heidän asiataan aprikoinut, kävi jo ilmaisemaan päätöstänsä sanoen toimessaan: "Mikäli minä selvää saan asiastanne, käännyt sinä, karhu, mielestäni vääräksi; vaan ettei mitään erhetystä tapahtuko tuomiossa, pitää käydäksemme paikat suinaamassa. Lähde, mies, näyttämään, miten karhu on syönyt sitä." Mies vei toiset huhdalle niinkuin repo oli vaatinut, ja näytti, minkä vahingon hänelle karhu oli tehnyt. Repo silloin puisteli päätään, sanoi karhulle: "Kylläpä olet miehelle suurta vahinkoa tehnyt, hänen huhtaansa koko joukon syönyt, sotkenut." — "Siltä se näyttäisi", vastasi karhu, "vaan lähdetäänpä nyt katsomaan, minkälaisen minulle mies surmapaikan laati!" Toiset läksivät, ja paikalle päästyä on repo taas asiata tarkoin tutkivinansa, kysyy karhulta: "Yhtäkö jälkeä kuljit sinä tästä huhdalle aina?" — "Yhtä", vastasi karhu. "Pahoin teit, kun aina yhtä jälkeä kuljit", tuumasi repo, "eihän siihen pakkoa ollut, koska olisit muualtakin huhdalle päässyt." Sen puheensa kääntyi jo mieheen päin ja sanoi: "Laita nyt ansasi vireeseen, että näen, minkälainen se oli." Mies laittoi; ja kun ansa oli vireessä, sanoi repo karhulle: "Astupa nyt tuohon näkeeksi, miten sinä siitä kuljit." Karhu astui, mutta tarttui samassa jalastaan kiinni eikä päässytkään enää koko paikasta. "No, nyt on asianne sillä pohjalla kuin alustakin, ja riitanne on siis joutava. Ei muuta, vaan lähde kotiisi, mies, ja jätä karhu siihen tilaansa, missä hän alusta pitäen oli." Mies teki niinkuin oli neuvottu ja kulki hyvillään kotiinsa käskien revon tulla palkoillensa, milloin vain mielensä teki. Tätä kutsumusta ei repo kauaksi unohtanut, vaan kulki heti illan tullen miehen kartanolle, jossa suoraan meni kanahuoneeseen. Sitä ei kukaan estänyt, mutta kanat kun repoa peloissaan alkoivat siellä huutaa katkattaa, kuuli emäntä ilveen ja juoksi halko kädessä kanojen luo. Sieltä löysikin revon ja alkoi sitä halolla pieksää, paalikoida päähän. Työn tuskin pääsi reporukka viimeinkin kanahuoneesta karkuun ja huusi mennessään surkeasti: "Sen sain minä tuomiostani! Karhu kumminkin oli oikeassa: pahalla hyvä palkitaan maailmassa!"
KARHU PELASTAIKSE HIIREN AVULLA ANSASTA
Karhu uudelleen ansaan tartuttuansa koki kaikin voiminsa pelastauda pahasta pulastansa, vaan ei jaksanut köysiä katkaista. Väsyksissään, kun ei muutakaan neuvoa tiennyt, rupesi hän viimeinkin maata. Hänen siihen nukuttuansa kokoontui koko joukko hiiriä hänen ympärillensä, ja alkoivat keskenään kisata. Näiden telmeestä heräsi karhu ja sai muutaman heistä kynsiinsä, se kun oli ihan hänen turvallensa hypältänyt. Hiiri anoi rikostaan anteeksi sanoen vahingossa sen tehneensä ja lupasi kerran vielä karhun hyvyyden kostaa, jos nyt irti pääsisi. Tästä leppyi karhun mieli, ja hän laski hiiren kynsistään sanoen: "Yhtä mitätön olet syöden kuin säästäenkin, niinpä joudat olla rauhassa, raukka!" Hiiri irti päästyänsä keräsi metsästä muita kumppaleita ja palasi niiden kera karhun luo, josta alkoivat hampaillansa ansan köysiä jyrsiä pelastaaksensa karhua. Tätä tekoaan tehden saivatkin viimein ansan paulat poikki purruiksi, ja karhu pääsi hädästänsä. Sille virkkoi nyt hiiri: "Pidit, karhu, minua halpana etkä uskonut minun täyttävän lupaustani, vaan nyt sen näet, että hiirikin taitaa hyvän hyvällä palkita." Karhu ei vastannut mitään, vaan läksi häpeissään matkaansa kuljeskellen metsää niinkuin ennenkin.
KARHUN KUOLO. MIES REVON AVULLA PELASTAA KARHULLE LUPAAMANSA LEHMÄN JA VIELÄ PÄÄLLISEKSI SAA KARHUN, JOKA MIEHEN KÄSISSÄ HEITTÄÄ NYT HENKENSÄ.
Mies sillä aikaa oli halkoon lähtenyt, vaan hevonen oli hidaskulkuinen ja laiska, niin kiirehti sitä kerta kertansa päästä, sanoi aina: "Su pois, karhun syöttö!" Sen sattui karhu metsää kävellessään kuulemaan ja tuli miehen luo, sanoi: "Sinä kun hevostasi karhun syötöksi sanot, niinpä syönkin nyt sen." — "Elä syö hevostani, minä tuon sinulle lehmän", sanoi mies, sillä arveli mielessään: kalliimpihan on hevonen kuin lehmä. "Kun sinä lehmän toisit, ka, en hevostasi söisi, vaan pitänetkö sanasi", tuumasi karhu. "Tuon taitenkin sinulle lehmän", virkkoi mies, "odotahan muutama päivä." Siihen tyytyi karhu, ja mies jäi halkoja hakkaamaan metsään. Reellisen niitä hakattuansa läksi hän sitten ajamaan kotiinsa, vaan päätti matkalla käydä seudussa olevia pyydyksiään katsomassa. Täältä löysikin ansasta revon ja rupesi jo tappamaan sitä, mutta Mikko alkoi rukoilla rukoilemaan, sanoi: "Elä, veikkonen, tapa, minä kerran vielä teen hyvää sinulle." — "Niinpä juokse, minne juokset", vastasi mies ja laski revon irti. Kotiin tultuansa kertoi kuitenkin asian perheellensä, sanoi: "Revon saaksentelin metsässä, vaan laskin pois, se kun lupasi minulle kerran vielä hyvää tehdä." Tätä naiset nauramaan kaikki, sanoivat: "Höpelö mikä olit, kun laskit revon väljälle, mitä hyvää hän sinulle laatisi!"
Mies naisten pakinat kuultuansa ei välipuheestaan karhun kanssa virkkanut sinä päivänä mitään, mutta huomenna täytyi hänen kuitenkin antaa vaimollensa asiasta tieto ja sanoa: "Halossa käydessäni eilen tuli karhu vastaani ja oli vähällä hevoseni syödä, vaan minä hänelle lupasin lehmän, niin siihen tyytyi toki." — "Parempi lehmä antaa kuin hevonen", sanoi akka; ja otetaan lehmä läävästä ja sidotaan rekeen kiinni. Lähtee siitä mies pahoilla mielin kuljettamaan sitä, vaan tuskin oman peltonsa päähän pääsi, kun tulee luikerehtaa hänen luoksensa repo ja kysyy: "Minne, mies, lehmää kuljetat?" Mies selvitti asiansa, että karhulle hän on lehmänsä luvannut. "Elä hupsuna ole ja karhun syötäväksi lehmääsi vie", sanoi tämän kuultuaan repo, "kyllä minä yhtä kaikki pelastan hevosesi. Solmia viisi värttinää minulle häntään ja toiset viisi kaulaani, niin kun hevosesi kanssa karhun hoteelle pääset, minä samassa niitä värttinöitäni kalahuttelen metsässä, ja karhu kun kysyy sinulta: 'Mikä siellä?' niin sano: 'Minun poikani on metsimies, se ampumakalujaan kalahuttelee siellä'."
Neuvon mukaan kulki mies metsään, vaan ei lehmää ottanutkaan kanssansa. Siellä on karhu jo häntä odottamassa ja kysyy kohta: "Toitko minulle lehmän niinkuin lupasit?" — "En tuonut", sanoi mies, "akkani minua kielsi." — "Vai et tuonut", sanoi karhu ja alkoi jo vihasilmin katsella miestä; mutta repokin samassa kalahuttelee värttinöitään metsässä. Karhu sen kuultuansa kysyi mieheltä: "Mikäpä siellä metsässä kalahtelee, tiedätkö?" — "Se on minun poikani, joka siellä ampukalujaan kalahuttelee metsää käydessänsä", vastasi mies. "Onko sillä pissali?" kysäisi karhu. "On pissali ja väljä onkin", vastasi mies. "Minut tappanee hän", sanoi karhu. "Tappaa, kun nähdä saanee", vastasi mies. Heidän näin haastellessaan tulla löyhähti repo metsästä ihan lähelle heitä ja kysyi: "Mikä musta tuo on tuolla näreen juuressa? Karhuhan tuo on." — "Se on puun juurikka", sanoi mies, ja karhu heittihe selälleen kuoliaaksi käpälänsä ylhäälle nostaen. Repo silloin sanoi: "Siellähän tuo on halko reen edessä sinun kulkiessasi, lyö hänet poikki!" Mies samassa kirveensä silpaisi reestä ja alkoi sillä kolistella karhun käpäliä. Hänen tätä tehdessään sanoo karhu hiljalleen: "Lyö, vaan elä kovasti lyö, käpäliä koskee." — "Tuleehan tuosta saunahalkoja", sanoi puolestaan repo, "murra rekeen, vie kotiin." Mies silloin ottaa karhun ja vääntää rekeensä, jossa köllöttää nyt karhu kuoliaana niinkuin juurikka. "Putoaahan tuo reestä", sanoi repo taas, "murra hänet nuoralla kiinni!" Hiljakkali sanoi karhu kuullessaan tämän: "Pane kiinni, vaan elä pane kovaan, veikkonen." Mies nuoritettuaan karhun sanoi: "Koettelepas, kuoma, jos on parahiksi, pääsetkö reestä ylös?" Karhu koetteli, pusertelihe, vaan ei voinut päästä paikaltansa. Repo silloin sanoi syrjästä miehelle: "Kun pölkkyä kotiin viedään, kirves lyödään pölkkyyn." Mies sen kuultuansa alkoi hamaralla mättää karhua päähän minkä ennätti, ja siihen karhurukka heitti henkensä. Repo sai lihat palkoistansa.