Nyt vasta ymmärsi poika veljiensä viekkauden ja jouduttihe kiireimmittäin isänsä kotiin, jossa ensi puheekseen kysyi: "Toivatko poikasi matkalta palattuaan sinulle silmivoidetta?" — "Eivät ole tuoneet, siltänsä palasivat kaksi vanhinta kotiin, nuorin missä lieneekään", vastasi isä, ei näet sokeana tuntenut kyselijätä pojakseen. "Tiedätkös nuorimmasta pojastasi mitään?" kysyi poika. "Ei ole tuonpäiväistä hänestä kuulunut", vastasi isä, "kerran läksi kotoa vanhempia veljiään etsimään, eikä ole sen kovemmin hänestä tietoa ollut, missä raukka lieneekin nyt." Poika silloin ei pidemmältä malttanut mieltänsä, vaan sanoi: "Tässä on nyt nuorinkin poikasi kodissa, tässä seisoo sinun edessäsi." Isä ei tahtonut sitä uskoa, sanoi: "Kyllä se ei ole kodissa, luultavasti on jo hänellekin tuho tullut." — "Usko pois, isäkulta", sanoi poika, "tässä minä, sinun nuorin poikasi, olen kuin olenkin. Toiset veljet tosin aikoivat minut tappaa, vaan erinomaisen sattuman kautta virkosin eloon kuitenkin ja olen nyt, rakas isä, sinun luonasi taaskin." Siitä otti hän nyt silmivoidetta putellistaan, ja kun sillä isänsä silmiä hiveli, niin ukko sai näkönsä jälleen, hyppäsi pojallensa kaulaan ja likisti häntä, mutta tätä tehden itki hän itkemistään niin kauan ja niin paljon, että vihdoin kävi kuivaksi kuin haapakanto ja heitti kuin heittikin henkensä syleillen kuollessaankin vielä rakasta poikaansa. Toiset veljet, jotka tätä syrjästä katsoivat, pakenivat kodistansa pois ja läksivät mieron tietä kuljeksimaan. Siellä lienevät vieläkin. — Sen pituinen se.

KULTALINNUSTA JA ELÄMÄNVEDESTÄ

Oli ennen kuningas, ja sillä oli kolme poikaa. Hänen linnassansa oli hedelmikkö, jossa kasvoi muun muassa kultaisia omenoita. Kerran aamusella havaittiin yhden näistä omenoista olevan varastettuna. Kuningas, jolle tämä varkaus teki pahan mielen, kysyi silloin pojiltansa, mitä tuon asian suhteen olisi tehtävä, ja vanhin poika lupasi yöllä hedelmikköä vartioida, ettei semmoista vahinkoa enää tapahtuisi. Siinä tarkoituksessa jäikin hedelmikköön yöksi, vaan jouten istuessa tuli hänelle uni, ja hän nukkui nurmelle. Kun siitä aamulla havaittiin, oli taaskin yksi omena kadonnut. Kuningas kun tätä taaskin oli pahoillansa, tarjousi toinen poika hedelmikköä tulevana yönä vartioimaan, vaan häneltä ei tämä toimitus tullut sen paremmin täytetyksi. Yön sydämellä yksin istuessaan nukkui hänkin, ja aamulla oli taaskin kultaomena puusta vietynä. Nyt pyrki nuorin poika hedelmikköä vuorostaan yöksi vartioimaan, vaan kuningas ei mielellänsä olisi häntä tämmöiselle asialle laskenut, sillä hän oli vielä hyvin nuori ja lapsellinen. Miten poika kuitenkin anoi ja pyyteli, sai hän viimeinkin isältänsä luvan mennä hedelmikköä yhdeksi yöksi vartioimaan. Yön tullen istui nyt poika pyssy kädessä omenapuun alle vahtia pitääksensä, eikä kovin kaukaa siinä istunutkaan, niin näki taivaalta laskeutuvan komean, kotkankaltaisen linnun, jonka siipilöistä levisi semmoinen hohde, että koko hedelmikkö oli ikäänkuin lystitulilla valaistu. Omenapuuta lähestyessään otti se muutamalta oksalta nokallansa omenan ja mieli saaliineen mennä matkaansa, mutta poika tapasi pyssynsä ja ampui lintua. Tätä ei kuitenkaan hengen paikoille osannut, tähtääjän silmä lienee pettänyt; yksi ainoa höyhen putosi vain linnun pois lentäessä hänen siivistään maahan, vaan tämä oli niin kiiltävä ja korea, että kaikki kukat ja pensaat alkoivat siinä tienoossa sen valosta kiiltää ja välkkyä. Sen höyhenen vei sitten poika aamusella isälleen ja kertoi koko asian, miten kaikki oli tapahtunut. Kuningas kummasteli höyhenen kauneutta ja sanoi sitä katsellessaan: "En tiedä, kuinka suuren palkinnon sille miehelle antaisin, joka sen linnun pyytäisi, mistä tämä höyhen on lähtenyt."

Vanhin poika oli nyt kärkäs tälle asialle lähtemään ja kulkikin sitä kallishöyhenistä lintua etsimään, vaan viipyi matkallansa kuukauden, viipyi toisen eikä kotiin tullutkaan. Siitä läksi keskimmäinen veli samalle asialle, vaan ei onnistunut hänenkään matkustuksensa, hän jäi sille tiellensä. Nyt kävi nuorin poika, joka sill'aikaa oli mieheksi kasvanut, isänsä puheelle ja sanoi: "Siunaa minua, isäni, minä lähden sitä kullanhohtavata lintua etsimään, ja jos ei kuolema ennen aikaa minua kohdanne, niin minä sen linnun sinulle tuon." Isä ei kyllä ainoasta pojastaan olisi mielellään luopunut, vaan kun näki, miten tämä oli lähtemään halukas, suostui hän viimeinkin hänen tuumaansa ja sanoi: "No, mene, poikaseni, kun menet, ota talosta evästä, minkä tarvitset, ja tallista se hevonen, mikä sinusta on mieluisin, ja palaa vanhan isäsi luokse, jos et haettavaasi löytäisikään."

Poika tämän luvan saatuansa otti muonaa mukaansa ja kävi sitten talliin isänsä hevosia tarkastamaan. Täällä oli oritta, täällä tammaa, täällä ruunaa, ja kaikki olivat näöltään komeoita, vaan kun heille selkään nousi, ne kaikki olivat niin voimattomia, että maahan lankesivat. Viimein löysi kuitenkin vanhan, sodassa jo sitä ennen käyneen ruunan, joka hänet kantaa jaksoi, ja läksi sillä ajamaan. Jonkin matkaa kuljettuaan tuli hän muutamaan paikkaan, jossa oli kolme tienhaaraa ja kussakin tienhaarassa erityinen patsas osoketauluineen. Ensimmäisessä seisoi: "Joka tätä tietä kulkee, saa hevoselleen ruokaa, vaan saa itse nälkää nähdä." Toisessa seisoi: "Joka tätä tietä ajaa, saa itsellensä ruokaa, vaan ei saa hevosellensa", ja kolmannessa taulussa oli suurilla kirjaimilla kirjoitettu: "Joka tälle tielle lähtee, sille käy varsin onnettomasti." Joka tauluun olivat myöskin kaikkien niiden nimet kirjoitetut, jotka niitä teitä olivat kulkeneet. Siellä näki vanhempienkin veljien nimet ensimmäisessä ja toisessa taulussa, vaan ei havainnut heidän palanneen vielä. Asiata arveltuaan päätti hän silloin lähteä sitä tietä ajamaan, jota taulussa sanottiin onnettomaksi, miettien mielessään: "Jos en minä matkaltani palaja, niin eiväthän toisetkaan veljeni ole olleet sen onnellisemmat." Päiväyksen siitä nyt eteenpäin päästyänsä tuli hän ihanalle, kukkia kasvavalle kedolle. Tässä päätti hän syöttää hevostansa ja itsekin vähän levätä; laski hevosensa syömään nurmelle ja nousi itse suurelle kivelle istumaan, jossa alkoi eväspussistaan rauhassa ruokailla. Siinä istuessaan näki hän näöltään eriskummaisen elävän lähestyvän, jota hän ei oikein tuntenutkaan. "No, muuksi häntä en tiedä arvata kuin sudeksi", arveli poika viimeinkin ja huusi samassa: "Tule tänne, sinä suden serkku, niin saat hyvää ruokaa pussistani!" Susi tuli, ja poika syötti hänet niinkuin oli luvannut. Syötyänsä kysyi sitten susi: "Minkätähden läksit, poikarukka, tälle onnettomalle tielle?" Poika selitti matkustamisensa syyn ja kysyi sudelta, jos hän tietäisi, miten se kultalintu löydettäisiin, jota hän oli hakemassa. Susi vastasi: "Sen tiedän hyvästi, missä haettavasi lintu on; tulehan minun selkääni, niin minä vien sinut sinne." Poika oli lähtemään valmis, ja susi, jolla oli pojatkin mukana, sanoi lähdettäessä heille: "Katsokaa nyt hevosta sen aikaa kun matkalla viivymme ja ruokkikaa se hyvästi."

Nämä sanat sanottuaan läksi susi juoksemaan oikein parasta vauhtiansa kantaen poikaa selässänsä. Tämmöistä kyytiä mentäessä rupesi pojan silmistä juoksemaan vesi, jonka tähden hän liinan otti taskustansa pyyhkiäkseen silmiänsä, mutta kiireen hommassa sattui liina putoamaan hänen kädestänsä. Poika silloin huusi sudelle: "Seisahdu, susi, silmäliinani putosi maahan, korjatkaamme se!" — "Nytkö vasta sitä muistuttelet?" sanoi susi, "liinasi on jo kymmenen penikulman päässä." Kun poika tämän kuuli, ei hän sutta enää pyytänytkään seisahtumaan, vaan riensi hänen selässään edellensä, kunne tulivat sen linnan portille, josta kultalintu oli saatava. Susi neuvoi nyt poikaa siinä ja sanoi: "Vartijoista sinä kyllä pääset ohitse, sillä ne makaavat kaikki eivätkä sinua näe, vaan kun tulet siihen huoneeseen, jossa linnan haltijan tytär asuu, niin ole varoillasi, vaikka hänkin kyllä on nukuksissa. Kun näet ikkunalla kultaisen häkin ja linnun, niin ota hiljaa lintunen häkistä, vaan jätä häkki paikallensa, sillä jos häkin otat, niin nousee lintu ääneen, vartijat heräävät ja panevat sinut kahleisiin. Minä sillä aikaa odottelen sinua palaavaksi täällä pensastossa, näin asiasi toimitettuasi lähdemme sitten yhdessä takaisin niinkuin yksissä tulimmekin."

Poika lupasi suden neuvoa seurata ja pääsikin vartijoiden keksimättä huoneeseen, jossa näki kultalinnun häkissänsä. Otti linnun hiljaa kouraansa siitä ja mieli jo kääntyä jäljelleen, vaan alkoi siitä arvella: "Jos minä kädessäni tämän linnun vien, niin putoaa se matkalla niinkuin liinakin tullessani." Ei siis suden kieltoa pitänytkään, mutta otti ikkunalta kultahäkin; vaan tuskin sai hän sen käteensä ennenkuin lintu rupesi semmoisella ilveellä huutamaan, että vartijat heräsivät unestaan, ottivat pojan kiinni ja panivat hänet kähkänään. Susi odotteli sill'aikaa pensastossa yhä, vaan kun ei poikaa näkynyt takaisin tulevaksi, ymmärsi hän jo, miten sille oli linnassa käynyt, ja oikein itki suruissaan päivitellen sitä, ettei poika hänen neuvoansa totellut. Kuitenkin jäi hän vielä vartomaan siihen nähdäkseen, voisikohan jollakin tavalla vielä poikaa auttaa.

Aamulla puhuttiin kohta sille kuninkaalle, joka linnaa hallitsi, että varas oli linnassa käynyt kultalintua varastaaksensa, vaan että pahantekijä nyt oli kahleissa. Kuningas käski silloin tuoda sen rohkean varkaan hänen eteensä, ja kun sai pojan nähdä, niin kysyi kohta, mistä hän oli ja kuinka hän oli semmoiseen työhön joutunut. Poika kertoi koko asian alusta pitäen ja sanoi, että hänen isällänsä oli höyhen, jonka hän siitä kultalinnusta oli ampunut, kun se hedelmikköä kävi varastamassa, ja että hän sentähden isänsä käskystä oli lähtenyt koko lintua saamaan. Kuningas, jolle kultalintu oli erinomattain rakas, tuomitsi ensi kiivaudessaan pojan kuolemaan siitä, että hän oli varastaa koetellut, mutta poika vastasi vakaasti ja pelkäämättä: "Jos minut tapetaan, niin on kultalintukin kuoletettava, sillä se on samaten rikoksen alainen, koska minun isäni linnasta on hedelmiä käynyt varastamassa."

Kuningas tämän kuultuansa sanoi pojalle: "No, saat jäädä henkiin, kunhan toisesta valtakunnasta tuot minulle kuninkaan orin, joka on niin taitava ja viisas, että se puhuu ja haastelee kuin ihminen." Poika otti asian toimittaaksensa ja pääsi sillä lupauksella irralleen. Kävi siitä nyt matkatoveriaan etsimään ja tapasikin pensastossa suden, joka surusta ja pelosta itki ja vapisi. Tälle kertoi nyt kohtalonsa, miten hänelle oli linnassa käynyt, ja kysyi sitten, jos susi tietäisi, mistä ja miten se ori saataisiin, jota kuningas halusi. Susi tuskin tämän kuulikaan, niin sanoi iloissaan pojalle: "Nousehan selkääni, kyllä minä tiedän, missä se mainio ori on." Poika teki niinkuin oli käsketty, ja kun jonkin aikaa oli mentynä, tulivat taaskin erään linnan portille, johon susi pysähtyi ja neuvoi poikaa sanoen: "Tässä linnassa on se ori, ja kyllä sen tallista saatkin otetuksi, mutta älä vain marhamintaa koske, sillä jos sen otat, niin rupeaa hevonen hyppimään, telmämään, josta vartijat heräävät, ja sinun käy niinkuin entisessäkin paikassa."

Poika läksi neuvon mukaan linnaan ja pääsikin esteettä talliin, sillä vartijat olivat uneen vaipuneet; mutta eipä tuossakaan suden käskyjä täyttänyt. Kun hevosen sai, rupesi hän marhamintaakin ottamaan, vaan tästä alkoi hevonen hirnua, potkia, ja vartijat heräsivät, josta varas otettiin kiinni ja kuljetettiin kuninkaan eteen tutkittavaksi. Kuningas tuomitsi hänet kuolemaan, mutta leppyi siitä kuitenkin ja sanoi: "No, jos tuot minulle sen kuninkaan tyttären, joka maailmassa on kaunein, niin pääset kaikesta rangaistuksesta ja saat vielä orinkin palkoistasi." Poika otti asian toimittaaksensa ja meni suden luokse viidakkoon, jossa kertoi sille, minkä hän nyt oli tehdäkseen ottanut. Susi lohdutti häntä ja sanoi: "No, elä huoli, kyllä siihenkin neuvon tiedän", otti siitä pojan selkäänsä ja juoksi juoksemistaan, kunne tultiin suureen kaupunkiin, jonka portilla pysähtyi taaskin ja sanoi: "Tässä asuu nyt se kaunis kuninkaan tytär, vaan taitaa vähän aikaa viipyä ennenkuin sen saamme valtaamme. Minä tähän kaupungin portille toimitan nyt kauppapuodin; käy sinä myyjäksi siihen, minä isännäksi rupean." Samassa heittihe susi kolme kertaa maahan, siinä ikäänkuin piehtaroi, ja paikalla syntyi tuosta sille paikalle kauppapuoti, jossa löytyi erinomaisen kauniita tavaroita, ei sitä laatua maailmassa, ettei siinä sitä näyttinä ollut. Poika rupesi nyt tässä myymään tavaroita, ja kaupungista tuli paljon ihmisiä ostamaan niitä, sillä niin koreita kaluja eivät muualta löytäneet. Sai tästä kauppiaasta sillä tavoin kuninkaan tytärkin kuulla, ja tuli hänkin siihen puotiin kauppaa tekemään. Kun nyt kuninkaan tytär, jota koko joukko palvelijoita seurasi, tuli puotiin ja näki siellä niin ylen kauniita tavaroita, joita ei ollut ennen eläessään nähnyt, ihanteli hän niitä ja osteli kaikenlaista; vaan kun siinä tuli nyt itseänsä tavaroiden myyjää katsomaan, pääsi lemmen tuli hänen sydämessään syttymään, sillä semmoista niin kaunista poikaa ei hän tiennyt ennen koskaan nähneensä. Samoin kävi pojallekin. Hän tuskin tiesi, minkälaatuista tavaraa hän näytti ja ostettavaksi tarjoili, silmänsä seurasivat vain ostajaa itseänsä muuanne mihinkään rävähtämättä. Ostokset tehtyänsä kysyi kuninkaan tytär sitten pojalta, mistä hän oli ja kuinka hän kauppiaaksi oli joutunut. Vartijoiden kuulematta puhui poika silloin tyttärelle totuuden ja kysyi häneltä viimein, jos hän tahtoisi lähteä hänen kanssansa. Kuninkaan tytär, joka, niinkuin sanottiin, jo oli mieltynyt poikaan, ei kaukaa arvellutkaan, vaan lupasi lähteäksensä niin pian kuin vain vartijoiltaan pääsisi. Näin tuumaten läksi hän puodista pois ikäänkuin kulkeakseen kotiinsa, vaan pysähtyi äkkiä tiellä mennessään ja sanoi vartijoille: "Nyt jäi minulta rihma kuitenkin ostamatta, odottakaa vähän aikaa tässä, niin minä palaan puotiin takaisin." Vartijat jäivät nyt keskenään haastelemaan kadulle, vaan kuninkaan tytär palasi puotiin ja sanoi olevansa valmis lähtemään. Kun puodin isäntä, joka sudesta oli kauppiaaksi muuttunut, tämän kuuli, viskausi hän puodin lattialle ja heitti kolmeen kertaan kuperinkeikkaa siinä, niin koko puoti tavaroineen päivineen samassa katosi, ja itse muuttui hän sudeksi niinkuin ennenkin käskien pojan ja kuninkaan tyttären nousta hänen selkäänsä. Toiset tekivät niinkuin käsketty oli, ja susi läksi juosta viilettämään, minkä ennätti, jättäen vartijat kuninkaan tytärtä odottamaan. Häntä alettiinkin etsiä, kun niin kauan rihman ostolla viipyi, vaan kun lähdettiin häntä kuulustamaan, niin puoti ja kaikki oli kadonnut, eikä ymmärtää voitu, mihin kaikki oli joutunut. Ihmeissään palasivat vartijat silloin linnaan takaisin ja ilmoittivat asian kuninkaalle. Tämä kyllä koki jos jollakin tavalla tiedustella tytärtänsä samoin kuin kaikki muutkin kaupunkilaiset tässä toimessa auttoivat häntä; mutta asiasta ei koskaan selvää saatu.