Lukioille.
Muutamalta maan-mieheltä kehotettu ilmottamaan näistä vanhoista runoista, misä maan-paikasa kuki on veisattu taikka löytty, josta tiedosta kaikenmoisia valistuksia mahtais noudatettaa sekä Suomen kielen selitykseksi että entisten tapojen ja elokeinoin tuntemiseksi kusakin maasa, saan minä nyt tiedoksi jättää että: Ensimmäisen Osan runoista ovat Laulajan alku ja loppu virret, Kanteleen synty, Väinämöisen kosiominen ja Kalevan poika Pohjan maalta, Kemin tienoilta kotosin, Oluen teko, Väinämöinen ja Joukamoinen, Mailman alku munasta ja Venehen teko Arkkangelin läänistä ja Vuokkiniemen pitäjästä, Kärmehen synty Kajanin puolesta ja Jauho-Runo Savon maalta. Täsä toisesa osasa ovat Pistoksen synty, Ilmarisen kosiominen, Väinämöisen kaikenlaiset toimitukset ja Rauan synty Arkkangelin läänistä ja kaikki muut Pohjan maalta.
Kuitenkin löytyy monisa, vaikka toisistaan kaukoisisa maan-paikoisa jäänöksiä ja sekoituksia samoista lauluista, jotka osottavat yhteisen vanhan aikasen alun. Niin olen löynny Rauan Synnyt sekä Karjalasta että synkiältä Pohjan perältä, melkeen yhtä pitävät, vaikka ei yhdenkään niin täydellisen kuin se joka täsa on kerrottu. Muutamista keksitään myös etelämpi sekä runoin että kansan syntymämaja, koska esimerkiksi Lapin maan rajoilla Runo mainittee tammipuusta, joka ei luonnan kasva koko Pohjan maalla.
Nykyisinä aikoina ovat ne vanhat runolaulut Pohjan lahden rantamailta kokonansa kadonneet. Niitä veisataan nyt ainoastansa Suomen itäisillä äärillä, vaan erinomattain muutamisa pitäjisä vanhasa luoteisesa Venäjän maasa, josa lavialta asuu selvä Suomen kansa alku puhtaudesa ja arvosa.
Vanhoja Runoja.
Pistoksen Synty.
Nelj' on neittä, kolm' uroista,
Yhen niityn niittäjiä
Min' on niitty, sen haravoitti,
Senpä karhilla veteli.
Tuli kokko Turjan maalta,
Laskien Lapista lintu
Syömähän kylän kiroja,
Lainehia lappamahan:
Se poltti porolla heinät,
Kypenillä kyyvätteli.
Tuuli tuli Pohjolasta,
Tuonne tuuli tuhat vei,
Vaaran vankan liepiöhön.
Meren mustihin mutihin,
Pimeihin pyörteihin,
Tarkkahan Tapiolahan.
Siellä miehet mettä juopi,
Simoa sirettölööpi.
Siihen kasvo kaunis tammi,
Vesa verratoin yleni;
Olovahk'on oksiltahan,
Leviähk' on lehviltähän.
Pietti pilvet juoksemasta,
Hattarat hasertamasta.
Ikävä imehnosille,
Kavelo vein kaloille
Ilman päivän paistamata,
Kuun kuumottamata:
Katsellen kanervo juuret,
Jakoallen hienot heinät
Etsitään tammen kaatajata.
Pikku mies merestä nousi,
Uro aallosta yleni,
Kolmen sormen korkeuinen,
Pystön peukalon pituunen.
Sill' on kassa kantapäässä,
Nännit polvessa eessä,
Pikku kirvehet käessä,
Vaski varsi kirveessä,
Pääs' on paasinen kypärä,
Jalois' on kiviset kengät,
Hyiset kintaat käessä;
Hyistä kelkoa vetäävi,
Hyistä tammia taluuvi.
Hyys' on ilmat, jääs' on järvet,
Hallas' on hamehen helmat.
Himelöövi kirvestähän
Viiellä virosimella,
Kuuella kovasimella,
Seitsämällä sieran päällä,
Kaheksalla kannikolla.
Astua tuhutteloo
Juurella ryti-morain,
Äkähillä puun punasen.
Iski puuta kirvehellä,
Tammia tasa terällä:
Eipä ollut aikoakaan,
Taitto tammen, maahan kaato,
Latvan suurehen suvehen
Tyvin työnti Pohjolahan.
Hän tuon sanoiksi virtti:
Tuosta noita nuolet saisi,
Ampuja pahat piilet,
Oksista tulisen tammen,
Äkähistä puun punasen.
Paha pääty kuulomassa,
Jumala tähystämässä.
Kolm' on poikoa pahalla
Yks on rujo, toinen rampa,
Kolmas on peri-sokia;
Rujo jousten jännitsiä,
Rampa nuolien vanuja,
Ampuja peri-sokia.
Varret tammesta vanuuvi,
Päät teköö tervaksista.
Millä nuita sulatahan,
Sulatahan, karretahan?
Maon mustilla verillä,
Hiuksilla Hiien neien,
Varpusen vivuttimilla.
Ampu yhen nuoliahan,
Valitsi parahan varren,
Maa emää jalkoihin:
Tahto maa Manalle mennä,
Hieta harju halkiella.
Ampu toisen nuoliahan,
Valitsi parahan varren,
Päällä päähän taivoseen:
Tahto taivonen haleta,
Ilman kaaret katkeilla.
Ampu nuolen kolmannenkin
Ylitse meren yheksän,
Meri puolen kymmenettä,
Hiitolan kivi mäkehen,
Kalvatellen kalliosta
Ihoon alastomahan,
Varsin vaatteettomahan.
Itse virkki, nuin saneli:
Tuo nuoli perittänee,
Kutsu Hiien Hiitolasta,
Jumaloista Jukko-selän
Syömähän tätä pahoa,
Luonnotarta loppamahan:
Juokse korvet konteina,
Oravina kuusen oksat,
Kärppänä kiven koloot,
Veit on saukkona samoon — —
Ota Piru pistoksesi
Keitolainen keihääsi,
Äkähäsi Älön poika
Verisistä vaattehista,
Hurmehisista sovista,
Urohosta uhkaavasta,
Miehestä möksevästä,
Ihosta ihmenos raukan,
Emon tuoman ruumihista
Ennen päivän nousemista.
Koi jumalan koittamista,
Isäntäsi itkemässä,
Muorisi murehtimassa
Verisellä mättähällä,
Verisillä kyynelillä:
Otas — urohosta uhkaavasta,
Miehestä mökisevästä.
Ilmarisen Kosiominen.
Annikk' oli saaren neiti,
Se oli poukkujen pesiä,
Vaattehitten valkasia,
Sinisen meren selällä,
Laavun laiturin nenässä,
Niemessä nenättömässä,
Saaressa sanattomassa;
Loipa silmäns luotehelle,
Käänti päätä päivän alle,
Keksi mustasen merellä,
Sinervöisen lainehilla.
Hän tuon sanoiksi virtti:
"Kuin ollet Isäni pursi,
Veikon vestämä venonen,
Käännätes kohin kotia,
Perin muille valkamoille.
Kuin ollet vesi hakonen
Vesi päälläsi vetele.
Kuin ollet vesi kivinen
Vesi päällesi vetele.
Kuin sie ollet lintuparvi,
Niin sie lentohon leviä.
Kuin ollet vanha Väinämöinen
Niin pakinoille painehile".
Tuopa vanha Väinämöinen
Se pakinoille paineli.
Lasutteli matkamiestä,
Kysytteli tien käviää:
"Kunne läksit Väinämöinen"?
"Läksin lohta pyytämähän".
"Tuosta tunnen Väinämöisen,
Tuon vanhan valehtelian.
Toisin ennen miun isäni,
Toisin valta vanhempani,
Verkkoja venehen täysi,
Lasuksia laiva kaikki".
"Jo vainen valehtelinki".
"Kunne läksit Väinämöinen"?
"Läksin hanhien ajohon
Puna suisen korjelohon".
"Tuosta tunnen Väinämöisen
Tuon vanhan valehtelian
Toisin ennen miun isäni.
Toisin valta vanhempani.
Suur' oli koira kahlehissa
Suuri jousi jäntehissä".
"Jo vainen valehtelinkin".
"Kuin et tosin sanone,
Käännän purtesi kumohon".
Täytyypä tosin sanoa.
"Läksin neittä kosiomahan
Pimiästä pohjolasta,
Miesten syömästä kylästä,
Urohon upottajasta".
Annikk' oli saaren neiti,
Se oli poukkujen pesiä,
Vaattehitten valkasia,
Käsin käänti vaattehia.
Koprin helmahan kokosi,
Meni juossua pajahan,
Hän tuon sanoiksi virtti:
"Oi on Seppä veikkoseni!
Takoja ijän ikuinen!
Otettihin ostettusi,
Satoin markoin maksettusi,
Tuhansin lunastettusi,
Kolmin vuosin kosiottusi".
Lankesit pihet pivoisin,
Vaipusi vasara käestä,
Meni savuna pihallen.
"Oi emoni kantajani,
Lämmitä saloa sauna,
Pian pirtti riunuttele
Pikkusilla pilkehilla,
Lai tiimaista poroa,
Tuo sie paita palttinainen,
Tuo sie kauhtana kaponen
Päälle paian palttinaisen,
Tuo sie ussakka utunen
Päälle kauhtanan kapoisen"
Teki olkisen hevoisen,
Pani varsan valjahisin,
Ruskian reen etehen,
Laski virkkoa vitalla,
Helähytti helmispäällä.
Virkku juoksi, matka joutu,
Reki vieri, tie lyheni.
Tuli Hiitolan kotihin.
Hiitolan koirat haukkumahan,
Ilman lukku luksuttamaan.
Itse virkki, noin saneli:
"Jok' on valmis valvattini
Valmis valvateltavasi"?
"Ei ole valmis valvattisi
Valmis valvateltavasi.
Kuin sä kyntänet kyisen pellon
- Kärmehisen käännättelet
Miesten, miekkojen terillä,
Naisten neulojen nenillä".
Sata sarvi Hiien härkä
Pajan teki polvillahan,
Sitten kynti kyisen pellon,
Kärmehisen käännytteli
Miehen miekkojen terillä,
Naisten neulojen nenillä.
"Jok' on valmis valvattini
Valmis valvateltavani"?
"Ei ole valmis valvattisi
Valmis valvateltavasi.
Kuin kylpenet kyisen kylvön
Rauta-kylvön rapsuttanet".
"Oi Ukko, yli-Jumala
Tahi taata taivahainen!
Nossas pilvi luotehelta,
Toinen suurelta suvelta,
Kolmas kohta koillisesta;
Nepä yhteen yhytä,
Lommakkohon loukahuta
Sa-a lunta sauan varsi
Kiehittele keihäs varsi
Nuille kuumille kiville
Palavoille Paateroille".
Sitte kylpi kyisen kylvön,
Rauta-kylvön rapsutteli.
"Jok' on valmis valvattini,
Valmis valvateltavani"?
"Ei ole valmis valvattisi,
Valmis valvateltavasi.
Kuin saanet Hiitolan joesta
Hauin hirmu-hampahisen
Kalan suuren miesten syöjän"
Sitte tuli tuskaksi,
Pahon loiksi paineli.
Tuo oli seppo Ilmarinen
Teki rautasen kokon,
Kuin on hauki sukelteleksi
Niin on kokko liiteleksi,
Liiteleksi, laateleksi.
Tuonpa kokko koprin kavahti
Saipa kokko kynsihinsä.
"Jok' on valmis valvattini,
Valmis valvateltavani"?
"Jo on valmis valvattisi,
Valmis valvateltavasi".
Kotia tultuansa kohtaisi Ilmarinen Äitinsä, joka paljon moitti tätä miniätä sanoten: "Luulin minä paremmaksi". Jonka jälken Ilmarinen meni pajaansa ja muutti tytön Lokaksi. Lokana lentää siis nyt vanhempi Hiitolan tyttäristä. Väinämöinen otti sitte eronsa, odottaaksensa nuorempata sisarta.