Nykyisempiä Lauluja:
Talonpojan Säädystä.
Hää-Runo.
Kummin toivotus.
Esi-puhe
Täsä jätetään nyt viimeinen vihko Suomen Kansan Runolauluja. Iloiten olen havainnut nämät laulut mieluisesti kunnioitettavilta Maanmiehiltä vastaan otettunna, — ja on myös tämä mielisuosio ollut suloinen ehkä ainoa vaivani palkinto, kuin olen jo kolmattakymmentä ajastaikaa näitä aineita keksinyt ja kokoillut. — Harvasa, eikä pian ollenkana, löytyypi enään Suomen rannalla kokonaisia ja puhtaita vanhanaikoisia lauluja. Uusi oppi ja uusi valo ovat karkottaneet sen viattoman hämärän, josa laulajat ja runot parahiten menestyivät. Mitä täältä vielä löytään, on rikkinäisiä muinoisen runo-ajan jäänöksiä, netkin uuden aikaisilla sanoilla ja ajatuksilla pilattuja. Yksi ainoa maanpaikka, sekin Suomen piirin ulkopuolella, tai muutama pitäjäs Arkkangelin Läänisä, erinomattain nimitettävä Vuokkiniemen Pitäjäs, säilyttää vielä vanhat tavat, ja vanhan urosväen jutut vilpitönnä ja puhtaanna. Siellä veisaa vielä Väinämöisen ääni, siellä soipi vielä Kantele ja Sampo, [Sampo kuuluu olevan raudasta Kanteleen mukaan taottu soittokeino.] ja sieltä olen myös parahat Runoni kyllä monella huolella toimittanut. Ehkä lisäyksiä sieltä olisi toivosa odotettavia, täytyy kuitenkin työni päättää. Jos ikää Jumala suopi, mahtanevat nämät ja muut lisäykset edespäin ilmantua.
Vijmeiseksi saan nöyrästi kiittää niitä Maanmiehiä, jotka näisä töisä ovat minua auttaneet, joista erinomattain nimitetään:
Herra Lectori Magisteri C.N. Keckman Helsingin kaupungisa; Herra
Hovirätin Assessori C.H. Asp Vaasasa; Herra Provasti Z. Forsman Vähäsä
Kyrösä; Herra Kappalainen C. Saxa Suomus-Salmesa; Veljeni, Professori
G. Toppelius Oulusa; Veljeni poika, Koulu-Pappi F.M. Toppelius Isosa
Kyrösä.
Z. Topelius.
* * * * *
Jouhten on koria-ääninen lintu. Greekanmaalla mainittiin muinen, että se, vähän ennen kuoltuansa, lauloi ihmeellisen suloisesti ja sydämmellisesti, josta vieläkin tavallinen on Jouhtenen-lauluksi nimittää, mitä joku, kuolemansa hetken lähestyesä, puhuu merkillisesti ja hartaasti. Niin sopii nyt sanoa Tohtori Topeliuksesta. Tämä esipuhe oli hänen juhlallinen Jouhtenen-laulunsa. Sillä hän ei elänyt kauvan sitä kirjotettuansa. Näkyy tosin koko näitten Runojen Ulosantaminen ikään kuin hänen hyvästi-jättönsä ja viimeinen äänensä. Tämän toimituksen kautta on myös hänen muistonsa aina viheriöittevä Suomenmaasa. Epäilemätä halajaa ittekukin tuta yhden niin kaivattavan Maanmiehen elämäkertaa, joka sentähden, anomuksen jälkeen hänen omalta rakkaalta Veljeltänsä toimitettu ja tänne lähetetty, Lukioille täsä jätetään.