Läänin Lääkäri, Tohtori ja Ritari Zachris Topelius syntyi Oulusa 13:tenä p. Marraskuusa v. 1781. Hänen Isänsä oli edesmennyt Maalari ja Porvari samasa Kaupungisa Michael Topelius ja Äitinsä Maria Magdalena von Occlavisz. Näitten lapsista, jotka olivat yksitoistakymmentä, oli Hän yhdeksäs ja osotti jo lassa erinomasen vakuuden että myös järjen ja käsityksen, josta esimerkiksi mainittakoon seuraava tapaus. Seittemän eli kahdeksan vuoden ijäsä istui Hän kerran puolipäiväsella muutaman, suuremmasa arvosa pidetyn, Virkamiehen pöydän ääresä, vakaissa, yksitotissa ja hiljaissa; tästä syystä pilkattu muutamalta, läsnä olevalta leikki-kumppaniltansa, joka, aina suukko ja tokipuheinen, täsäkin tilasa sopimattomasti rähisi, vastasi tämä lapsi nuhtelevalla äänellä: "soisin minä sinunkin tietävän että ei ole sovelias aukasta suutansa kovin, ilvehellä ja rähistä ihmisten seuroisa, pöydän ääresä; sillä joka sen tekee, häntä pidetään, niin kuin myös ansaittet, tyhmänä eli siivotoinna". — Kaupungin koulun läpi käytyänsä meni Hän Turkuun, vähillä varoilla, mutta kauniilla todistuksilla, v. 1797, tehtiin siellä kohta Studentiksi; oli tästä lähen 2 vuotta lasten opettajana edesmennehen Provasti Appelgrenin luona, Muhoksesa, ja luopui sieltä v. 1799 Opetus-nuorukaisenensa Upsalan Akademiaan, josa Hän alkoi Lääkärin oppiin taivutella ittiänsä. Samana vuonna tehtiin Hän myös Kuninkaalliselta Lääkärin Seuralta (Collegium Medicum) Stockholmisa, Chirurgie Studeeraavaiseksi, lahjotettiin vireytensä tähden ansaitulla pienemmällä Kuninkaallisella kehotuspalkkiolla (Stipendium), joka oli 40 Riikintaaleria Bankkoa vuosittain, ja määrättiin v. 1801 Lääkärin Oppilaiseksi (Under-Läkare) suureen Sotalaivaan (Linieskepp) siinä Laivastosa, joka kesällä Karlskronasta ulosjuoksi Englannin Sota-Laivastoa vastaan sotimaan. — Sieltä takasin tultuansa etsi Hän uutterasti ja hartaasti rakastettua oppiansa sekä Upsalasa että Stockholmisa, kusa Hän Kuninkaallisesa Lazaretisa, Lasten synnytys-huoneesa ja muisa opin ja neuvon harjottamiseen määrätyisä tiluksisa uskollisest palveli ja työtä teki. — V. 1803 lähetetty Kuninkaalliselta Suomen Huoneen Hallituksen Seuralta Turusa sitä silloin uutta Suojelus-Rupulia istuttamaan täällä Pohjan perällä, josa silloin ankara Rupuli, Ruton tavoin, kulki ja paljo haaskasi väkiä, ymppäsi hän ynnä nuoremman veljensä kanssa, 7:mäsä Kuukaudesa lähes 900 lasta. — Täsä näytti tämä verratoin ja siunattu suojelus-ainet ihmeellisen hyödytyksensä. Sillä ehkä ei aika myödyttänyt kauvan kusakin paikasa viipyä, koska Tohtori vainajan täytyi Iinsalmen rajoilta, Siikajoen, Salon, Oulun, Muhoksen, Iin, Pudasjärven, Kuusamon, Kemin ja Rovaniemen Pitäjäin läpi jouvuttaa ittiänsä aina Kemijärveen, jos mieli estää kulkurupulin raatelevaista levenemistä, ja moni ympätty sen tähden ei tainnut niin tarkasti tulla peräänkattotuksi, kuin asia vaatii; menestyi kuitenkin, vainajamme ahkeruudella, ylhän Esivallan tarkotus, tämän siunatun aineen kautta, niin onnellisesti, että se ankara Tauti näisä tienoin tuli pian kokonaan, sinä vuonna, tukeutetuksi ja estetyksi. — Täsä Ammatisansa, jota vastaan sokeus ja yksinkertaisuus vielä nytkin luimistellen kohottavat päätänsä, oli Hällä monesa paikasa tila neuvoa ja ylös-valaista yksinkertasta kansaa, vaan erinomattain Kemijärvesä, josa se silloin mainio Noita ja Taikuri, Kallahan Vaara kovasti pani Suojelus-Rupulia vastaan, löysi hän vaivansa hedelmistä suuren huvituksen. Naurullisella mutta myös vaikuttavalla tavalla, josta jo, sekä Turun sen aikasisa tiedoisa, että nykysimmin Oulun Viikko-Sanomisa, on selitetty, teki Hän hänen kelvottomuutensa ja petollisuutensa selkiäksi ja silmin nähtäväksi, ja laski niin muodoin sen mainion ihmeitten tekiän niin suuren naurun, häpiän ja pilkan alle, että hänestä sen koemmin ei kukaan ole pitänyt mitään. — Aina ahkera tiedon ja taidon perään, oli se mistä laadusta tahansa, alkoi Vainaja jo näinä aikoina kokoilla kaikellaista tietoa Syntymä-maastansa, vaan erinomattain Suomen kielestä, jota Hän, aina kiittäin ja ylistäin, sangen rakkaana piti. — Vähästä arvosta, sanoi Hän, on se kansa, joka ei kieltänsä rakasta, sillä kieli on se suuri liitto, se vahva sidet, joka tekee Kansan Kansaksi, Valtakunnan vahvaksi; ja Suomen kaunista, taipuvaa ja suloista kieltä, kuka Maamme mies sitä ei kalliina pitäisi?] Näitä tarkottain kokoili Hän myös Sananlaskuja, kaikellaisia Puheenparsia ja Runoja, joita Hän suurella vaivalla peräänkuulusteli, suu-sanan jälkeen ylöskirjotti ja tuotti monasti Runoniekat aina synkistä sydänmaista, Arkkangelinkin Läänistä, omalla kostannuksellaan tykönsä, laulamaan Esivanhempain jälkeen jääneitä, polvi polvelta ainoastansa muiston kautta meille vielä säilyneitä lauluja, joista Hän toivoi paljon selitystä ja tietoa Heidän sekä Jumalan palveluksestansa että vanhanaikasesta olostansa ja viisaudestansa.
V. 1804 tutkisteltiin ja lueteltiin Vainajamme uudestaan Stockholmisa ja määrättiin korkiampaan Stipendiumi luokkaan eli suuremman kehoituksen ansainneeksi, nimittäin 83 riksiä 16 skillinkiä vuosittain. — V. 1806 edesseisoi Hän Kaupungin Lääkärin virkaa Uudesa Carlebyysä eli Joensuun Kaupungisa ja muutettiin sieltä keväällä v. 1807 Maan Tohtorin Apulaiseksi Ouluun, josa Hän myös Lazaretin Lääkärin poisollesa muutamia kuukausia hänen Virkansa töitä toimitti. — Syksyllä samana vuonna, pääsi Hän jälleen Stockholmiin, meni Eläinten tautein parannus-keinoa oppimaan Lundin Akademiaan ja käväsi siltä myös Köpenhaminasa, Juutin Valtakunnan eli Danmarkin pääkaupungisa, Oppiinsa liisää pyytämään. — V. 1808 jätti Hän ittensä Stockholmisa viimisen tutkinnon alle Ihmisen Ruumiin ulkonaisten virhein parantamisen Opisa (Chirurgie), tehtiin niin muodoin kunnialla Chirurgie Magisteriksi, ja säättiin Lääkäriksi siinä pienesä Sota-laivastosa (skärgårds flottan), joka kesällä usiammisa paikoisa Venäjän Sotalaivastoa vastaan tappeli. Vainajan päiväkirja, joka valitettavasti on kateisa, tekisi tämän aikasista tapauksista huvittavan selityksen. Sodan jälkeen määrättiin Hän Köyhäin Lääkäriksi ja Suojelus-Rupulin istuttajaksi S. Catharinan Seurakunnasa Stockholmisa, josa taitavat käytöksensä virkansa töisä Hänelle tuottivat ansaitun rakkauden. — V. 1811 meni Hän uudestansa Upsalahan, osotti siellä taitoansa Ihmisen Ruumiin sisällisten tautein tuntemisen ja parantamisen opissa (Medicin), selitti täydellisesti siihen kuuluvat asian haarat, ja käytti kädestänsä julkisen tutkinnon alle, juttelemisen aineeksi, itteltänsä vaariin otetun, erinomaisen virhen, eli känsän näkösen, verta suunnattomasti vuotavan, sangen vaarallisen paiseen, jonka Hän jo v. 1804 oli yhden vaimon nenästä leikannut. [Observationes de Carcinoma casu illustratæ.] Hyvästi lopetetun asian perästä viivähti hän vielä Stockholmisa, josta Hän nyt kaivattuna erosi, vastaan otti uudestaan hänelle tarjotun Kaupungin Lääkärin viran Joensuun Kaupungisa ja määrättiin Keisarillisen Majesteetin Armollisimman Fullmahdin kautta v. 1812 myös Maan Lääkäriksi Jouensuun Kaupungin Maan Lääkärin Lääniin. V. 1813 ylennettiin Hän Upsalasa, ehkä ei läsnä olevana, Tohtoriksi Tautein parantamisen opisa, ja kunnioitettiin v. 1819 taitonsa ja ahkeruutensa vuoksi viran toimituksisa Ritarin Arvolla St. Annan Tähtikunnan kolmannesa luokasa.
Näin arvosa pidetty, ystävällisyydellä ja rakkaudella kohdattu ja erinomattain tuskan ja surman säikyttäisä kysytty ja nouttu ylehensä kaikkialle, nautitti nyt Vainajamme, raittiilla ruumiilla, ilon hyödyllisestä elämästänsä, onnen sekä huoneellisesta että ulkonaisesta menestyksestä, siunauksen virkansa töistä ja niin muodoin suodun palkinnon siitä suuresta vaivasta, jolla Hän, pian varatoinna, oli, vuotten kuluisa, ylhää taitoansa niin monelta haaralta kokoillut. — Mutta vaiheellinen on aika, huikentelevainen ja katoovainen Ihmisen elämä! — V. 1820 kulki Hän matkoillansa virkansa toimituksisa löyhän jään ylitte, putousi vetee, läpi-kastui, vilustui ja siinä meneysi, valitettavasti, monen viheljäisen tapoksi ja vahingoksi, hänen terveytensä.
Sanomattoman tuskan ja vaivan alaissa laskeusi nyt tämä muitten hempiäs holhoja sairauden kovalle vuoteelle, ja se onnen ja riemun suloinen valo, joka tähän saakka, niin leppiäästi, oli hänen tiellensä paistanut, muutti nyt muotonsa yhtä äkkiä, surkian pimiäksi. — Ankaralta taudilta kovasti kiusattu, alasin puolin, kivun kautta, kokonaan hermotoinna ja halvattuna, vietti Hän kuitenkin vielä tällä tavalla, ylhällä kärsiväisyydellä kymmenkunnan vuotta, haeskellen turhaan apua ja lievitystä oppineemmilta, joitten tykö Hän suurella vaivalla antoi kuljettaa ittiänsä. Tämän onnettomuuden lisäksi tuli vielä, että hän, olletikkin viimisinä vuosina oli niin vähäkuulonen, että hänelle oli työläs muitten puheita kuulla, ja hän niin muodoin oli ikään kuun suljettu ulos ihmisten kanssakäymisestä, elikkä estetty sen iloa ja huvitusta täydellisesti nauttimasta. Aina hempiä ja auttavainen kaiken rasituksensa alla, josa täysi järki ja käsitys Häntä ei jättänyt, unhotti Hän usein oman onnettomuutensa, koska tuskansa välipäät sallivat neuvoa ja lohduttaa sairaita ja viheljäisiä, jotka joukottain, kaukaisistakin Maanhaaroista, lievitystä rukoillen, vielä nytkin Häntä piirittivät! sekä surullinen että sydämmestä liikuttava oli nähdä, kuin sairas sairaita holhoi, onnetoin onnettomia lohdutti; ja tätä teki vainaja aina viimiseen asti, paitti muutamia päiviä ennen loppuansa.
Kalliille vaimollensa, rakkaille lapsillensa, jotka Hän Veljensä isälliseen vartioon heitti, viimisen hyvästin jätettyänsä, sammui tämä Lähimmäistensä ystävä 23:ntenä päiv. Tammikuusa v. 1831 hiljasesti, niin kuin hän alti oli elänyt ja kantoi nöyrällä sydämmellä, hartaalla mielellä, Luojallensa sen rakkauden kiitosuhrin, jota Hän eläisänsä aina oli pyytänyt harjottaa. — Kaivattuna seurattiin Hän hautaan, jonka partaalla moni kyyneleillä muisteli Hänen hyviä töitänsä ja sydämmestä todisti tämän Arkkunsa päälle pannun kirjotuksen:
Ehkä oman vaivasi alla nääntyvänä
olit sinä kuitenki, aina viimiseen asti,
Viheljäisten hempiäs holhoja.
Terve sinulle!
Rauha tomusi ylitte.
Tohtori Topelius oli v. 1812 nainut edesmennehen Kauppamiehen Joseph Calamniuksen tyttären, Sophia Calamniuksen, joka Häntä sairautensa alla hempeimmällä rakkaudella väsymättömästi oli hoitanut; jo jälkeen jätti Zacharias nimisen pojan 13, ja tyttären, Johanna Sophia, 10 vuoden ijäsä.
VANHOJA RUNOJA
Väinämöinen ongella.
Tuopa Vanha Väinämöinen
Oli ongella olia,
Käsi-verkolla käviä
Nenäss' on utusen niemen.
Vapa vaskinen vapisi,
Hopioinen siima siuku
Onkiessa Väinämöisen.
"Tuli kala onkeheni,
Mie veän venoseheni,
Talun takra- pohjahani." [toisin: talka-pohjahani]
Katseloovi,keäntelöövi;
Siliahk' on siikaseksi,
Haaliainen haukiseksi,
Suomuton lohen kalaksi,
Nenätön on ihmiseksi, [toisin: Peärevätön ihmiseksi.]
Vyötön Väinän tyttöseksi.