Heti Luoja vastaeli:
"Niin on pitkä, niin on paksu,
"Niin on poikelta leviä,
Kuin on kaulasi omasi.
Otas! minä mittaelen."
Anto Luojan mitellä
Tuota kauloa omoa.
"Empä mie lukkuhun lukitse
Enkä paina palkimehen,
Mittelenpä, määrelenpä:
Näin on paksu Luojan kaula
Näin on pitkä, näin on paksu
Näin on poikelta leviä."
Jopa nyt lukkuhun lukitsen,
Jopa painan palkimehen,
Kiven kiljasen kovaksi,
Rauvan karjun karkeaksi;
Perin peltohon sivalsin
Kannan kaivon kankahaseen.
Tuossa seiso sen ikäsi
Kuin ei kuuta, kuin ei päivää,
Kuin ei armast' aurinkota!"
Tämän runon selitykseksi saadaan mainita, että Paavin aikana, koska Pyhä Raamattu oli outo kirja sekä Papeille että yhteiselle kansalle, opettivat Papit usein omia juttujansa, joille Raamatusa ei ole pienintäkään perustusta. Erinomattain Pääsiäis-juhlana, pitkän ja surullisen Paaston lopetettua, juteltiin sanankuuliain huviksi, monenlaisia ihmeellisiä satuja, jotka mieluisesti kuultiin, ja muistoon kätkettiin. Tainkaltaisia on joku, runoissa säilitettynä, meidän aikamme asti kulkeunut. Yksi näitä on myös tämä, Vuokkiniemen pitäjästä saatu, Runo, jolle täsä on annettu sia, että siitä niin selkiästi on nähtävä niiden aikain mielen laatu, ja kuinka peräti joutavilta jutuilta pimitetty heidän tietonsa Jumalasta ja Lunastuksesta oli. Onnelliset meidän aikamme, joina Jumalan Sanan valkeus on pimeyden turhat juorut hajottanut!
Kalman Sanat.
(Sotkamon Pitäjästä)
Kyröläisen kyntö-ruoska,
Manalaisen matka-sauva,
Ootkos kyytiä kysyvä,
Anova ajo-hevosta?
Kyllämä sulle kyytin annan,
Ajajan panen paremman,
Ota hiiestä hevosen,
Vuoresta valitun varsan,
Joll on suu sataa syltää,
Kita viittä kirves-vartta,
Jonk' on lampi lautasella,
Vesi selvä selkä-luilla,
Josta Noiat vettä juovat,
Tuli-kurkut kuihkoavat.
Tuonnemma sinun manaan
Kirkon kirjavan sivuun,
Terva- porstuan perään,
Sata-lauan lappioon,
Tuhat-lauan tutkameen;
Siell' on muutkin murha-miehet
Ikuiset pahan tekiät;
tahi mennä
Suurille sota-keoille,
Miesten tappo-tantereille;
Siell' on luutonta lihaa
Suonetonta pohkiota.
Syöä miehen nälkähäisen,
Haukata halun-alaisen: tahi mennä
Pohjan pitkään perään,
Lapin laajaan kylään,
Ylite puita, alate maita
Mennä Hongisa hohisten,
Petäisä peppuroien.
Ei täsä sinulle siaa,
Siankahan tarpehella,
Muunne muuttoos majaasi,
Ehtiös elin-kotisi!
Karvasta Kavon tekemän,
Emon tuoman ruumiista,
Immin antaman ihosta!
Liikku ennen Linnan portit,
Järkky rautaset saranat.
Toisin.
(Paavolan Kappelista, Siikajoen pitäjäsä.)
Kust' on pulma puuttununna,
Taikea tapahtununna?
Kivestäkö, kannostako,
Vaiko vanhosta siosta,
Tahi kalma-kartanosta?
Jos oot manni maasta nossut,
Manni maasta, peiko pellosta,
Manni maahan painukoon,
Peiko peltohon vajone;
Mene tuonne, kunne käsken:
Iki-mennehen ihoon,
Tuiki-tullehen ihoon,
Jost' et pääse päivinäsi,
Selviä sinä ikänä,
Kuuna Herran valkiana —!
Mene tuonne, kunne käsken
Pohjan pitkään perään,
Lapin laajaan kylään
Siell' on hirvet hirtettynä
Siell' on tarvaat tapettu.
Kuut' on kuusi leiviskätä,
Verta kymmenen venettä,
Lihaa sata saavin täyttä,
Syyä miehen nälkäisen,
Haukata halun- alaisen.
Mene tuonne, kunne käsken,
Pohjan pitkään perään,
Lapin laajaan kylään! — —
Kivut tuonne kiintykööt,
Vaivat tuonne vaipukoot
Kirkon kirjavan sivulle,
Sata-lauan lantehille,
Sata-malkasen malohon,
Siellä sinä sikiäs' siität,
Siellä lapses' kasvattelet. —
Siell' on luutonta lihaa,
Siell' on päätöntä kalaa,
Suonetonta pohkiota
Syyä miehen nälkähäisen,
Haukata halun-alaisen.
Mene tuonne, kunne käsken
Pohjan pitkään perään,
Lapin laajaan kylään:
Kivi on keskellä ketoa,
Reikä on keskellä kiviä;
Sinne minä kivut työnnän,
Sinne minä tuskat tungen,
Sinne tungen turmioita,
Sinne pakkaan pahoja.
Vaikka paljon pantasiin,
Määrätön mätittäsiin,
Ei kivi kipuja itke,
Paasi vaivoja valita.