On vaarallista liiaksi teroittaa ihmisille, kuinka suuresti he ovat eläinten kaltaisia osoittamatta samalla heidän etevämmyyttään ja suuruuttaan luonnossa. Vielä vaarallisempaa on puhua heille heidän suuruudestaan laisinkaan kiinnittämättä huomiota heidän alennustilaansa. Ja kaikkein vaarallisinta on jättää heidät tietämättömyyteen molemmista seikoista. Mutta sangen hyödyllistä on selvittää heille niitä molempia.
Ihminen ei saa kuvitella olevansa eläinten tasolla, yhtä vähän kuin enkelien kaltainen, mutta hän ei myöskään saa olla tietämätön kuuluvaisuudestaan toiseen tai toiseen tyhmään. Hänen tulee tuntea suhteensa molempiin,
XIV.
Ihmisen on arvosteltava itseään todellisen arvonsa mukaan. Hänen tulee rakastaa itseään, sillä hänessä on hyvään altis luonto, mutta tämän ohella tulee hänen varoa rakastamasta sitä alhaista, joka myöskin kuuluu hänen luontoonsa. Toiselta puolen tulee hänen halveksia itseään, koska hänen alttiutensa on hedelmätön, kuitenkaan halveksimatta sen ohella itse tätä luonnollista alttiutta. Hänen täytyy siis vihata ja rakastaa itseään. Hänellä on kyky oppia tuntemaan totuutta ja tulla onnelliseksi, mutta hän ei omista mitään ehdotonta ja tyydyttävää totuutta.
Tahtoisinpa opastaa ihmistä kaipaamaan totuutta ja olemaan valmis ja intohimoista vapaa seuraamaan sitä siellä, missä hän kerran on sen löytänyt. Mutta kun tiedän, kuinka suuresti intohimojen pimittämä hänen ymmärryksensä on, tahtoisin välttämättä, että hän vihaisi itsessään asustavia himokkaita pyyteitä, jotka pitävät häntä pauloissaan, jotta ne eivät sokaisisi häntä silloin, kun hän tekee valintansa, eivätkä pysähdyttäisi häntä sen jälkeen, kun valinta on tehty.
XV.
Kuta enemmän valistus lisääntyy, sitä enemmän huomataan ihmisessä suuruutta ja pienuutta.
Ihmisten muodostamassa yhteisössä on eri valistuksen asteita.
Ajattelijat, jotka herättävät joukon kummastusta.
Ja kristityt, jotka herättävät ajattelijain kummastusta.