Sivistynyt ihminen on rakentanut ajoneuvot, mutta hän on menettänyt kykynsä käyttää jalkojaan. Häntä tukevat kainalosauvat, ja sikäli on hän vailla lihasten tukea. Hänellä on hieno sveitsiläinen kello, mutta häneltä puuttuu harjaantumus laskea aika auringosta. Greenwichin merikalenteri on hänellä; tietäen varmasti löytävänsä siitä tarvittavat osviitat ihminen ei osaa kadulla erottaa ainoatakaan tähteä taivaalta. Päivänseisausta hän ei huomaa; yhtä vähän hän tuntee päiväntasausta; ja vuoden koko kirkas kalenteri on ulkopuolella hänen sielunsa numerotaulun. Hänen muistikirjansa heikontavat hänen muistiaan; hänen kirjastonsa rasittavat liiaksi hänen ymmärrystään; vakuutusyhtiöt lisäävät tapaturmien lukua ja kysymyksenalaista on, eivätkö koneet saata meitä orjuuteen, emmekö ole menettäneet hienostumisen ohella jotakin tarmostamme ja kristinuskon ohella laitosten ja muotojen saartamina jotakin villin hyveen jäntevyydestä. Sillä jokainen stoalainen oli stoalainen, mutta missä on kristikunnan kristitty?
Siveellisyyden säännöistä ei ole suurempaa poikkeusta kuin kasvun tai mittasuhteidenkaan säännöistä. Nykyään ei ole suurempia miehiä kuin ennen on ollut. Harvinainen yhtäläisyys on havaittavissa ensimmäisten ja viime vuosisatojen suurmiehissä, eivätkä kaikki yhdeksännentoista vuosisadan tieteet taiteet, uskonto ja filosofia kykene kasvattamaan suurempia miehiä kuin Plutarkhon sankarit, jotka elivät kaksikymmentäkolme tai kaksikymmentäneljä vuosisataa sitten. Rotu ei edisty ajan mittaan. Phokion, Sokrates, Anaxagoras ja Diogenes ovat suuria miehiä, mutta he eivät jätä jälkeensä mitään suurmiesten luokkaa. Ken todella kuuluu heidän koulukuntaansa, ei tahdo nimittää itseään heidän nimellään, vaan tahtoo olla oma suurmiehensä ja vuorostaan uuden suunnan perustaja. Jokaisen aikakauden taiteet ja keksinnöt ovat vain sen puku eivätkä anna sisäistä voimaa ihmisille. Täydellisentyneen koneen tuottama turmio on korvauksena sen tuottamasta hyödystä. Hudson ja Bering saivat riittävästi aikaan kalastusveneissään ihastuttaakseen Parrya ja Franklinia, joiden retkikunnilla oli käytettävänään kaikki tieteen ja taiteen tarjoamat apuneuvot.[32] Galilei keksi teatterikiikarillaan enemmän taivaan loistokkaiden ilmiöiden sarjoja kuin kukaan sen jälkeen. Kolumbus löysi uuden maanosan lähdettyään matkalle kannettomassa purressa. On mielenkiintoista nähdä, kuinka aseet ja koneet ajoittain häviävät käytännöstä ja unohtuvat, vaikka ne olivat äänekkäin ylistyksin otetut käytäntöön muutamia vuosia tai vuosisatoja aikaisemmin. Suuri nero tulee uudelleen oikeaksi ihmiseksi. Me pidimme sotataidon parannuksia tieteen riemuvoittoina ja kuitenkin Napoleon valloitti Euroopan ulkoilmaleireillään sälyttämättä joukkojensa niskoille kaikkinaisten apuneuvojen raskasta taakkaa ja perustaen voittonsa yksinomaan miehuuteen. »Keisari piti mahdottomana täydellisen armeijan muodostamista», sanoo Las Casas, »jollei siitä jätetä pois meitä rasittavat aseet, varastoaitat, toimitsijat ja kuormastot, ja pyrki roomalaisten tapaa jäljitellen siihen, että sotamies saa vilja-annoksensa, jauhaa sen käsimyllyssään ja leipoo siitä leipänsä itse.»
Yhteiskunta on aalto. Aalto liikkuu eteenpäin, mutta ei vesi, josta se on muodostunut. Sama hiukkanen ei nouse aallon pohjasta sen harjalle. Aallon yhteys on vain ilmiömäistä. Henkilöt, jotka nykyhetkellä muodostavat kansan, kuolevat ensi vuonna ja heidän kokemuksensa menevät heidän kerrallaan.
Ja samoin on luottamus omaisuuteen, joka käsittää myös luottamuksen sitä suojeleviin hallituksiin, itseluottamuksen puutetta. Ihmiset ovat niin kauan itsestään välittämättä katsoneet ulkonaisia asioita, että he ovat ruvenneet pitämään uskonnollisia, opillisia ja yhteiskunnallisia laitoksia arvokkaina omaisuuden vartioina ja he tuomitsevat niitä vastaan tehdyt hyökkäykset, koska he tuntevat niiden olevan hyökkäyksiä omaisuutta vastaan. He mittaavat toinen toistaan kohtaan tuntemansa arvonannon sen mukaan, mitä kukin omistaa eikä mitä kukin on. Mutta sivistynyt ja jalo ihminen saa hävetä omaisuuttaan, kun hänessä herää uusi arvonanto omaa luontoaan kohtaan. Eritoten vihaa hän sitä, mitä hän omistaa, jos hän näkee sen olevan tilapäistä — perintönä tai lahjana tai rikoksen kautta tullutta, sillä hän tuntee, ettei se ole oikeaa omaisuutta; se ei voi kuulua hänelle eikä sillä ole hänessä juurta ja se pelkästään ajelehtii siinä hänen edessään, koska ei vallankumous eikä vaara ota sitä pois. Mutta se mitä ihminen itsessään on, aiheuttaa alati välttämättömän etsimisen tarpeen ja mitä ihminen etsii, se on elävää omaisuutta, joka ei odota hallitusmiesten tai meluisan joukon tai vallankumousten tai tulipalon tai hirmumyrskyn tai vararikkojen viittauksia, vaan joka lakkaamatta uudistuu missä hyvänsä ihminen hengittää. »Sinun arpasi tai elämänosuutesi», sanoo Kalifi Ali, »etsii sinua; ole sentähden rauhassa äläkä etsi sitä.» Riippuvaisuutemme ulkonaisista antimista johtaa meidät orjamaiseen numeroitten kunnioittamiseen. Valtiolliset puolueet kerääntyvät mieslukuisiin kokouksiin. Kuta suurempi joukko ja kuta useammin kajahtavat ilmoitukset: »Essexin edustajat!» »New-Hampshiren kansanvaltaiset!», »Mainen whigit!»,[33] sitä voimakkaammaksi nuori isänmaanystävä tuntee itsensä uusien tuhansien silmä- ja käsiparien tulosta. Samalla tapaa uudistajat kutsuvat kokoon kokouksia ja äänestävät ja tekevät päätöksiä tukuttain. Kun näin menettelette, oi ystävät, ei Jumala alennu käymään sisälle ja asettumaan teihin, aivan päinvastoin on meneteltävä. Vasta silloin, kun ihminen hylkää kaikki vieraat tuet ja seisoo yksin, näen hänen tulevan voimakkaaksi ja saavuttavan voiton. Jokainen hänen lippunsa luo tuleva nostokas tekee hänet heikommaksi. Eikö ihminen ole parempi kuin kaupunki? Älä vaadi mitään ihmisiltä, niin loppumattomassa muuttumisessa sinä yksin pääset järkkymättömänä tukipylväänä heti kaiken sen kannattajaksi, mikä ympäröi sinua. Ken tuntee tämän mahdin synnynnäiseksi ja tietää olevansa heikko siksi, että on etsinyt hyvää itsensä ulkopuolelta ja kaikkialta muualta, ja ken tämän vuoksi luottaa päättävästi omaan ajatukseensa, hän samassa silmänräpäyksessä suoristaa itsensä ja asettuu ryhdikkääseen asentoon, käskee jäseniään ja tekee ihmeitä; aivan samoin kuin ihminen, joka seisoo jaloillaan, on voimakkaampi päällään seisovaa ihmistä.
Niin käyttäkää hyväksenne kaikkea mitä kutsutaan onneksi. Useimmat ihmiset pelaavat uhkapeliä sillä ja voittavat kaikki ja menettävät kaikki, kun sen pyörä kääntyy. Mutta jätä nämä laittomat voitot ja käy jakosille syyn ja seurauksen Jumalan kanslistien kanssa, toimi ja pyri tahdon merkeissä, niin kytket kahleisiin sattuman pyörän ja olet täst'edes istuva sen pyörähdysten vaaran ulkopuolella. Valtiollinen voitto, koron nousu, sairaasi toipuminen tai poissaolleen ystäväsi paluu tai jokin muu onnellinen tapaus ylentää sinun mieltäsi ja sinä ajattelet, että hyvät päivät ovat sinulle valmistetut. Älä usko sitä. Ei mikään muu voi tuottaa sinulle rauhaa kuin sinä itse. Ei mikään muu voi antaa sinulle rauhaa kuin periaatteiden riemuvoitto.
Ajattelija.
(Literary Ethics)
Dartmouth-opiston kirjallisen seuran juhlakokouksessa heinäkuun 24:ntena 1838 pidetty puhe.
Hyvät herrat! Osoittaaksenne kunnioitustanne olette pyytäneet minua puhumaan teille tänä päivänä. Riensin noudattamaan pyyntöänne, sillä se oli tervetullut. Kutsu saapua opiskelijoiden kanssa viettämään kirjallista juhlapäivää, oli niin houkutteleva, että voitin epäilykset, joita minulla oli kyvystäni esittää teille tarkkaavaisuutenne arvoisia ajatuksia. Olen saavuttanut ihmisen keski-iän, mutta uskon, että olen yhtä iloinen ja toivehikas kuin silloin, kun poikana ensi kerran näin opinarvon saaneiden meidän oppilaitoksessamme kokoontuvan vuosijuhlaansa. Eivät vuodet eivätkä kirjat ole voineet irroittaa silloin mieleeni juurtunutta ensi vaikutelmaa opiskelijasta ajattelijana, taivaan ja maan suosikista, isänmaansa ylpeydestä ja onnellisimmasta ihmisestä. Hänen velvollisuutensa johdattaa hänet suoraan pyhään maahan, jonne toisten ihmisten kaipaus vain viittailee. Hänen saavutuksensa tuottavat kaikille ihmisille mitä puhtainta riemua. Hän on sokean silmä ja ramman jalka. Hänen tappionsa, jos hän on suuri, aukaisevat tien korkeampiin antimiin. Ja koska ajattelija jokaisella ajattelemallaan ajatuksella ulottaa uudisviljelyksensä ihmisten yhteiseen ajatusmaailmaan, ei hän enää ole yksi, vaan monta. Ne ajattelijat eri maissa, joiden neron tunnen, eivät mielestäni juuri ollenkaan edusta yksilöllistä, vaan yhteistä ajatustapaa; ja suurien tapahtumien sattuessa minä luotan näihin edustajiin, joissa yleinen mielipide vaikuttaa, yhtä paljon kuin kokonaisiin kansoihin. Ja vaikkakin heidän kättensä työt olisivat sanoin selittämättömiä, on älyn ominaisuuksissa, jos ne kuvastavat heidän luottamustaan omaan henkeensä, jotakin niin pyhää, että heidän olemassaolonsa ja etsintänsä on tosiasia, joka loistaa onnellisen ennustähden tavoin.