»His hidden meaning lies in our endeavours;
Our valours are our best gods.»[30]
Valituksemme ovat toinen laji vääriä rukouksia. Tyytymättömyys on itseluottamuksen puutetta; se on tahdon heikkoutta. Valita vahinkoja, jos voit siten auttaa kärsinyttä; jos et, niin hoida omaa työtäsi, niin jo alkaa vahinko olla korjattu. Myötätuntomme on aivan yhtä epäjaloa. Me menemme niiden luo, jotka itkevät mielettömästi, istuudumme ja alamme parkua seuran vuoksi, sen sijaan, että jakaisimme heille luottamusta ja terveyttä kovakouraisilla ravistuksilla ja saattaisimme heidät taas uudelleen yhteyteen heidän oman järkensä kanssa. Onnen salaisuus on kättesi työstä koituva ilo. Mies joka pitää itsestään huolen, on aina tervetullut jumalille ja ihmisille. Hänelle avautuvat kaikki ovet selkoselälleen; häntä tervehtivät kaikki kielet, seppelöivät kaikki kunnianosoitukset ja seuraavat kaikki silmät kaivaten. Rakkautemme käy häntä vastaan ja syleilee häntä, koska hän ei ole sitä tarvinnut. Hartaasti ja intomielin me hyväilemme ja ylistämme häntä, koska hän on pysynyt omalla tiellään ja on halveksinut meidän paheksumistamme. Jumalat rakastavat häntä sentähden, että ihmiset häntä vihaavat. »Hellittämättömälle kuolevalle», sanoi Zoroaster, »ovat autuaat kuolemattomat suopeita.»
Samoin kuin ihmisten rukoukset ovat tahdon sairautta, ovat heidän uskomuksensa järjen sairautta. He sanovat tyhmien israeliittain tavoin: »Älköön Jumala puhuko meille, ettemme kuolisi. Puhu sinä, puhukoon joku ihminen kanssamme, niin me tahdomme totella.» Kaikkialla olen estetty kohtaamasta Jumalaa veljessäni, sentähden että hän on sulkenut oman temppelinsä ovet ja kertoo satuja vain veljiensä tai veljiensä veljien Jumalasta. Jokainen uusi mieli on sama kuin uusi luokitus. Jos se osoittautuu harvinaisen toimeliaaksi ja voimakkaaksi mieleksi, jos se on Locke, Lavoisier, Hutton, Bentham tai Fournier, taivuttaa se luokitukseensa muutkin ihmiset, ja katso, syntyy uusi järjestelmä. Kuta syvemmälle ajatukseen se tunkeutuu ja kuta lukuisampia ovat esineet, joita se koskettelee ja tuo sisälle oppilaan näköpiiriin, sitä enemmän se tuottaa mielihyvää. Mutta pääasiallisesti käy tämä ilmi uskomuksissa ja kirkoissa, jotka ovat myös saman voimantäyden mielen luokituksia, joka on löytänyt keskityksensä velvollisuuden perusajatuksesta ja ihmisen suhteesta Korkeimpaan. Sellaista on kalvinilaisuus, kvekarilaisuus ja svedenborgilaisuus. Oppilas tuntee samanlaista iloa alistaessaan kaikki oliot uuteen sanastoon, kuin tyttö, joka kasvioppiin juuri perehtyneenä näkee sen avulla uuden maan ja uuden vuodenajan. Voi käydä jonkin ajan kuluttua niin, että oppilas havaitsee älyllisen voimansa kasvaneen tutkiessaan mestarinsa hengentuotteita. Mutta kaikki tasapainottomat mielet tekevät luokituksen epäjumalakseen ja muuttavat sen nopeasti tyhjennettävästä välikappaleesta päämääräksi, niin että järjestelmän seinät sekaantuvat heidän silmissään etäisellä taivaanrannalla maailmankaikkeuden seiniin; taivaan valot näyttävät heistä olevan kiinnitettyjä heidän mestariensa rakentamaan holvikattoon. He eivät voi käsittää, kuinka teillä toisilla on mitään oikeutta nähdä — kuinka te voitte nähdä; »varmaan olette jollakin keinoin varastaneet meiltä valoa.» He eivät voi ymmärtää, että järjestelmiä vierova ja lannistamaton valo tunkeutuu samoin toistenkin työhuoneeseen kuin heidän. Nuriskoot he aikansa ja nimittäkööt sitä omakseen. Jos he ovat rehellisiä ja menettelevät oikein, alkaa heidän uusi soma tupansa ennen pitkää tuntua liian ahtaalta ja matalalta, se halkeilee, kallistuu kyljelleen, lahoo ja häviää, ja kuolematon valo säteilee nuorena ja elämäniloisena, miljoonakehäisenä ja miljoonavärisenä yli maailmankaikkeuden kuten ensimmäisenä aamuna,
2. Itsejalostuksen puutteesta johtuu samoin, että matkustamisen taikausko, jonka epäjumalia ovat Italia, Englanti ja Egypti, on säilyttänyt tenhovoimansa kaikkiin sivistyneisiin amerikkalaisiin. Ne, jotka mielikuvituksen keinoin ovat tehneet ihailtaviksi Englannin, Italian ja Kreikan, ovat tehneet sen pysyen paikallaan kuin maan akseli. Miehekkyyden hetkinä me tunnemme, että velvollisuus määrää meidän paikkamme. Sielu ei ole matkustavainen. Viisas ihminen pysyy kotona ja kun hänen elämänsä välttämättömyydet, hänen velvollisuutensa jostakin syystä kutsuvat häntä poistumaan kotoaan, vieläpä vieraisiin maihin asti, tuntee hän edelleen joka paikassa olevansa kotona ja saattaa kasvonilmeillään ihmisten tietoon, että hän kulkee viisauden ja hyveen lähettinä ja käy kaupungeissa ja ihmisten luona kuin kuningas eikä kuten salakuljettaja tai palvelija.
En tahdo intohimoisesti vastustaa maailman ympäri matkustamista silloin, kun se tapahtuu taiteen, tutkimusten ja ihmisrakkauden tarkoitusperien hyväksi, mikäli ihminen ensin on kotiutunut ympäristöönsä eikä lähde kaukaisiin maihin toivossa löytää jotakin aivan erikoista ihanuutta. Ken matkustaa huvin vuoksi tai unohtaakseen jotakin, jota hän ei voi voittaa, hän matkustaa pois oman itsensä luota ja tulee jo nuoruudessaan vanhaksi vanhanajan nähtävyyksiä katsellessaan. Thebessä ja Palmyrassa hänen tahtonsa ja mielensä vanhentuvat ja luhistuvat maahan samoin kuin on käynyt näiden kaupunkien. Hän luo raunioita raunioihin.
Matkustaminen on hullun paratiisi. Jo ensimmäiset matkamme osoittavat meille paikkojen merkityksettömyyden. Kotona minä uneksin, että Napolissa ja Roomassa voin hurmaantua kauneudesta ja vapautua alakuloisuudesta. Laitan kuntoon matkalaukkuni, jätän ystäville hyvästit, nousen laivaan ja herään vihdoin Napolissa; mutta siellä on heti edessäni ilkeä todellisuus, surkea oma itseni, jota pakoon olin lähtenyt, heltymättömänä ja yhtäläisenä. Minä käyn katsomassa Vatikaania ja palatseja. Minä tekeydyn hurmaantuneeksi näkemästäni, mutta hurmaantunut en ole. Varjoni kulkee kerallani sinne, minne minäkin.
3. Mutta matkustamisvimma on syvällisemmän, koko älyllistä toimintaa jäytävän sairauden oire. Äly on kulkuri ja kasvatusjärjestelmämme kehittää levottomuutta. Mielemme vaeltaa kauas pois silloin kun meidän ruumiimme on pakotettu pysymään kotona. Me jäljittelemme; ja mitä muuta on jäljittely kuin mielen matkantekoa? Talomme ovat rakennetut vieraan maun mukaan; meidän hyllymme ovat reunustetut vierailla koristeilla; mielipiteemme, makumme ja kykymme noudattavat ja seuraavat Menneisyyttä ja Etäisyyttä. Sielu on luonut taiteita kaikkialle, missä ne vain kukoistavat. Omasta mielestään on taiteilija etsinyt itselleen mallia. Se oli hänen oman ajatuksensa sovitelma esineelle, joka oli tehtävä ja ehdoille, jotka piti ottaa huomioon. Ja miksi on meidän tarvis jäljitellä doorilaista tai Joonialaista tekotapaa?[31] Kauneus, tarkoituksenmukaisuus, ajatuksen suuruus ja herkkä ilmehikkyys ovat yhtä läheisiä meille kuin kaikille muillekin ja jos amerikkalainen taiteilija luottamuksella ja hartaudella tutkii suoritettavanaan olevaa työtä huomioonottaen ilmanalan, maaperän, päivän pituuden, kansan tarpeet, hallituksen luonteen ja muodon, on hän luova talon, jossa kaikki nämä saavat sopivasti paikkansa ja jossa maku ja tunne tulevat samalla tyydytetyiksi.
Pysy itsessäsi; älä koskaan jäljittele. Oman lahjakkuutesi voit joka hetki tuoda esiin koko elämäsi jalostusviljelyn kasautuneella voimalla, mutta toisilta omaksuttu kyky on sinulla vain ajoittain ja puoleksi hallussasi. Sitä, minkä joku osaa parhaiten tehdä, ei kukaan muu kuin hänen Luojansa voi hänelle opettaa. Kukaan ihminen ei näet tiedä, eikä voi tietää, mitä se on, ennenkuin asianomainen henkilö on sen suorittanut. Missä on se mestari, joka olisi voinut antaa opetuksen Shakespearelle? Missä on se mestari, joka olisi osannut antaa ohjeet Franklinille tai Washingtonille tai Baconille tai Newtonille? Jokainen suuri mies on ainoalaatuinen. Scipion scipiomaisuus on tarkalleen juuri se osa, jota hän ei ole lainannut. Shakespearea ei voida koskaan tehdä Shakespearea tutkimalla. Tee se, mikä sinun on määrä tehdä, niin et voi toivoa liikaa tai uskaltaa liikaa. Siinä hetkessä näet sinulle selviää rohkea ja loistava sanonta, yhtä suurenmoinen kuin Pheidiaan taltan, egyptiläisten muurauslapion tai Mooseksen ja Danten kynän ilmaisu, mutta erilainen kuin kaikki nämä. On mahdotonta, että sielu kaikkine rikkauksineen, kaikkine puhekauneuksineen ja tuhatkäänteisine kielineen alentuisi toistamaan itseään, mutta jos voit kuulla mitä nämä esi-isät sanovat, osaat varmaan vastata heille samassa äänilajissa, sillä korva ja kieli ovat kaksi saman luonnon elintä. Viivähdä elämäsi yksinkertaisilla ja ylhäisillä seuduilla ja tottele sydämesi ääntä, niin sinä voit uudelleen saattaa esiin menneisyyden maailman.
4. Samoin kuin uskontomme, kasvatuksemme ja taiteemme suuntaa myös meidän yhteiskuntamme henki silmänsä kaikkeen vieraaseen. Kaikki ihmiset ylpeilevät yhteiskunnan edistyksestä eikä kukaan ihminen edisty.
Yhteiskunta ei koskaan kulje eteenpäin. Se vetäytyy yhtä kauas toiselle puolelle kuin se edistyy toisella. Se on herkeämättömien muutoksien alainen; se on raakalaistilassa, se on sivistykseen saatettu, se on kristinuskoon käännetty, se on rikas ja se on monitieteinen, mutta nämä eivät ole muutoksia parempaan päin. Kaikesta, mitä annetaan, otetaan jotakin. Yhteiskunta saavuttaa uusia taitoja ja kadottaa vanhoja vaistoja. Mikä vastakohta hyvin pukeutuneen, puhuvan, kirjoittavan ja ajattelevan, kello, kynä ja vekseli taskussaan liikkuvan amerikkalaisen ja alastoman uusseelantilaisen välillä, jonka ainoana omaisuutena on nuija, heittokeihäs, niinimatto ja jakamaton kahdeskymmenesosa hökkeliä, joka on varattu makuupaikaksi. Mutta vertaa näiden kahden miehen terveyttä toisiinsa, niin näet, että valkoinen mies on menettänyt alkukantaisen väkensä. Jos matkailijain kertomukset ovat tosia, niin villiin leveällä kirveellä isketty haava kasvaa umpeen ja parantuu päivässä tai parissa, aivan kuin olisi lyönyt iskun pehmeään pihkaan; sama isku lähettäisi valkoisen miehen toiseen maailmaan.