Venäjänmaan suuri kirjailija ja maailman merkillinen kirjailijapersoonallisuus Leo Tolstoi on syntynyt elokuun 28:ntena 1828 Jasnaja Poljana-nimisellä maatilalla Tulan kuvernementissa. Teoksissaan, etenkin »Lapsuus, poika-ikä ja nuoruus»-nimisessä, on hän tarkalleen kuvaillut muistojaan äidistään ja isästään. Hän oli puolentoista vuoden vanha äidin ja yhdeksän vuoden vanha isän kuollessa, joten kasvatus jäi vieraiden käsiin. Lahjakkaan, itserakkaan, oikullisen ja herkän pojan kasvatus olikin vaikea tehtävä. Kaikille pyrkiville nuorukaisille tutut vastakkaisuudet: halu miellyttää ja voittaa puolelleen kaikki ja kulkea aina etunenässä ja toisaalta unelmia hälventävä todellisuus, kun ei voi olla kekseliäs ja kun kasvotkin ovat rumat, ilmenevät Tolstoissa jo aikaisin. Nämä vastakkaisuudet ja ristiriita saavat kehittyä nuoruusvuosina äärimmilleen, joten piilemään jäi alituinen mahdollisuus sisäisen elämän ja mielentilan järkytyksiin.
Tolstoi lukee poika-ikänsä alkavan siitä hetkestä, jolloin hänen itsetajuntansa heräsi ja hän rupesi pohtimaan kysymyksiä suhteestaan ympäristöönsä. Matkalla Kasaniin hän huomasi, että maailma on avara ja että maailmassa on muitakin ihmisiä. Viisitoistavuotiaana hän näet astui rohkein mielin Kasanin yliopistoon. Luvuissaan hän kuitenkin epäonnistui. Ulkonaisesti rajut ylioppilasvuodet ja ylpeydessä ilmenevä suuruuden tavoittelu painoivat syvälle ujoon sydämeen hyvyyden ja rakkauden janon. Sydämen tuntema yksinäisyys kehitti sairaalloista herkkyyttä. »Äkkiä loin katseeni päinvastaiselle puolelle toivoen tuossa paikassa yllättäväni tyhjyyden». Tuleva ajattelija vertaili tässä olevaa ja ei-olevaa toisiinsa ja tuntien vaistomaisesti suuret mahdollisuutensa »häpesi alati joka-ainoaa sanaansa ja liikettään»; kuten nuorukaiset, joille valkenee omanarvontunto ja tulevaisuus, vaikka he eivät vielä kykene sitä täyttämään, jotka tuntevat korkeat vaatimukset ja kokoavat voiman täyteytensä ryhtyäkseen niitä noudattamaan.
Yliopistoluvut eivät ajoittaisista ponnistuksista huolimatta onnistuneet; siksi hän koetti onnistua tovereittensa keskuudessa elintavoissaan ja saavuttaa kuviteltuja täydellisyyteen johtavia ehtoja: »asento ylpeä ja liikkeet mahtavat, katse halveksiva, ei tervehtinyt ketään luennoilla ja ajoi pois omissa ajoneuvoissaan». Sisässä kalvava epäilys ja kärsimys.
Nuoruutensa katsoi Tolstoi alkavan hetkestä, jolloin hän kuusitoistavuotiaana sisimmässään tuli vakuutetuksi tuollaisen kiiltokuorisen kärsimyselämän onttoudesta, johon liittyi voimakas tunne paineesta sisästä ulospäin, ja käsitti, että täydellistymisen tulee tapahtua yksinkertaisen, toimeliaan ja jalostuvan elämän poluilla. Näissä merkeissä hän aloittaakin nuoruusmietteensä. Vuonna 1847 hän poistui kotitilalleen, teki epäonnistuneen yrityksen kotitilansa maaorjien ja talonpoikien kurjan tilan parantamiseksi ja aikoi tuskastuneena paeta ympäristöstään jo Siperiaankin, mutta lähteekin sotapalvelukseen Kaukaasiaan.
Kaukaasian majesteetillinen, rikas ja suuripiirteinen luonto ja puhdas luonnonmukainen elämä raikkaassa vuoristoseudussa oli Tolstoille se tenhovoima, joka herätti hänen luovan kykynsä ja kuohutti esiin hänen nuoruutensa muistelmat; täällä kirjoitti hän teokset »Kasakat» ja »Lapsuus ja poika-ikä». Sotapalvelustaan hän jatkoi Sevastopolissa. Siellä ottaessaan ensikertalaisen vavahtelevalla mielellä osaa useinkin hengenvaarallisiin taisteluihin hän oppi sodan ristiaallokossa ymmärtämään kansanmiestä, hänen alkuperäistä, puhdasta ja kaunista sielunelämäänsä. Hänen hämmästynyttä sieluaan kosketti elämän alkuperäinen rohkeus ja suuri välittömyys ja hän kirjoitti »Sevastopolin kertomukset», joissa vaikuttavin piirroksin esitetään rauhallisen luonnon ja veriinsä saakka taistelevan ihmisen vastakohta. Tolstoi oli löytänyt elämisen arvoisia asioita, ne olivat järkyttäneet hänen suurta sieluaan.
Pietariin saapuessaan vuonna 1855 oli Tolstoi jo täysi kirjailija, ja hänen ajatuksensa alkoi tehdä työtä ja tutkia elämää. Etsimisen kipinä alkoi rauhattomasti räiskähdellä. Hän käy kaksikin kertaa ulkomailla ja tutustuu länsimaiden kasvatusopillisiin aatteisiin, joiden innostuttamana hän sitten perusti maatilalleen vapaan koulun, johon lapset saivat tulla ja mennä milloin halusivat ja koetti tässä koulussa ohjata lasten ajatusmaailmaa luonnollisen ja tehokkaan kehittymisen tielle. Sen teki hän samalla opettaja-innolla, kuin myöhemmin sepitteli kansalle kirjoitelmia suurista asioista, käytännöllisestä elämäntaidosta ja uskonnon perustotuuksista.
Vuodesta 1862 alkaa rauhallisen kotielämän ja tuotteliaan kirjoittamisen aika. Silloin näet Tolstoi meni naimisiin, tottui maaelämään, sen toimiin ja alkoi kotoutua kansan keskuuteen. Näissä oloissa syntyivät suurteokset »Sota ja rauha» v. 1864—69 ja »Anna Karenina» v. 1873—76, joilla molemmilla on suuri kirjallishistoriallinen arvo ja kirjailijan oman sielunelämän valaisemisessa suuri sielullinen merkitys. Huomattava on vielä Tolstoin aateromaani »Ylösnousemus», joka ilmestyi vuonna 1899. Lukuisia muita kaunokirjallisia teoksia, näytelmiä, novelleja y.m. on Tolstoi vielä kirjoittanut. Samoin kuin mainituilla suurteoksilla, on Tolstoin tuotannolla yleensä suuruuden leima, niin sisältöön kuin laajuuteenkin nähden.
Sitten alkaa Tolstoin yleismaailmallinen henkinen opettajatoimi, »Maailman omatunto» alkaa puhua yksinkertaisesta ja suuresta elämän totuudesta; isällisesti muistuttaen, sisällisellä näkemiskyvyllään herättäen ja profeetallisuudellaan rohkaisten. Paitsi taiteellisia avaa hän myöskin yhteiskunnallisia ja uskonnollisia näköaloja. Levottoman etsinnän, vaikeiden epäilysten ja ulkonaisten sekä sisäisten ristiriitojen seestyessä muodostui hänen vakaumuksensa, luja kuin valkoinen vuori, jota vastaan kilpistyi samalla lailla yksityisten pilkka kuin hallituksen salavihan ilmaukset ja »Pyhän Synoodin» kirkonkiroukset.
Liikasivistyksestä on luovuttava, hän opettaa. On palattava yksinkertaiseen maalaiselämään tekemään ruumiillista työtä, ja ratkaisemaan elämän suuria kysymyksiä. Yksilön henkisestä täydellistyttämisestä seuraa kaiken hyvän saavuttaminen. Silloin ei enää tarvita yhteiskuntaa eikä minkäänlaista pakkoa. Ihmisen korkein hyvä on täyttää rakkauden käsky niin juurta jaksain kun hän sen vaatimukset vain käsittää. Hänen täytyy jakaa koko omaisuutensa köyhille. Sellaista menettelyä Tolstoi teroittaa kirjoitelmissaan »Rakastakaa toinen toistanne» ja »Rakkauden vaatimukset», jotka on suomennettu kokoelmaamme näytteeksi Tolstoin suurista päämääristä ja näytteeksi kaunokirjailijasta, joka vakuuttavasti ja yksinkertaisin ottein kirjoittaa uskonnollisista asioista. Nämä kirjoitelmat osoittavat samalla, mitä kysymyksiä Tolstoi elämänsä loppupuolella ryhtyi kansantajuisesti esittämään. Valtavasta kirjailijapersoonallisuudesta kehittyi käytännöllisten elämänkysymysten ajattelija, kansan opettaja ja uuden ihanteellisen ajan edeltäjä. Paljon on ympäristöllä osaa hänen kehityksensä kulkuun. Venäjänmaan suuret räikeät epäkohdat painoivat hänen henkeään kuin jousta.
Juopa todellisen elämän ja suurien sisäisten vaatimusten välillä kasvoi kasvamistaan. Tolstoi ei voinut elää ympäristössään. Kun hänen ikänsä alkoi täyttyä ja hän tuli vanhaksi, ei hän enää löytänyt uusia mahdollisuuksia. Jousen täytyi laueta.