Mutta vain persoonallisuudet voivat olla kasvattajina. Heitä eivät korvaa ohjeet. Määräykset ja johtolauseet, joihin alistumme ja joiden mukaan itseämme ohjaamme, eivät merkitse mitään, vaan meitä voivat auttaa yksin elävät ihmiset, joiden vaikutuksen alaisena uusi elämämme voimistuu, joiden kanssa voimme olla lämpöisessä elämänvuorovaikutuksessa ja jotka kehityksemme jokaisena ajankohtana neuvoin ja teoin voivat meitä auttaa ja edistää tervettä kehittymistämme. Tässä on kuuliaiselle tie itsenäisyyteen ja syvästi vastaanottavalle tie viisauteen.
Onnellinen, ken löytää kasvattajan, löytää täysivoimaisen ihmisen, joka elää persoonallisen elämän vapaudessa ja väkevänä säteilee elämää, joka rakkaudella, ymmärtämyksellä ja voimainsa ylitsevuotavuudella ymmärtää vahvistaa, suojella, viljellä ja nostattaa herännyttä elämää, joka ravitsee ja tukee jokaisen omalaatuisen ihmisen elimellistä puhkeamista hänen omaperäisyytensä puitteissa, joka kasvattaa itsenäisiä persoonallisuuksia, muovailematta jäljennöksiä omasta itsestään. Mutta tällaiset kasvattajat ovat nykypäivinä aivan harvinaisia, ja useimmat, joilla olisi halua ja rohkeutta päästä tällaisen kasvattajan kanssa kosketuksiin, useimmat, jotka eivät pelkää mitään vaivoja, saavat turhaan etsiä.
Siksipä olenkin osoittanut jokaisen, joka on etsinyt tietä uuteen elämään, Kristuksen luo. Hän on enemmän kuin kasvattaja. Kasvattaja hän on kuitenkin myöskin ja voi siksi jokaiselle tulla. Sillä hän auttaa meitä, kun meidän alkuperäinen olemuksemme tuskaisesti kirvoittuu siteistään. Hän havahduttaa meidän unen kahlehtiman minämme huutaessaan sen elämään ja viittoo meille polun, jolla löydämme oman itsemme. Hänen ohjaamanaan pääsemme selvyyteen sisäisen olemuksemme tuskantäyteisestä, voimattomasta ja hedelmättömästä tilasta, hänen ohjaamanaan löydämme myöskin sen punaisen langan, jota myöten voimme selviytyä hämärästä sekasortoisuudestamme. Hänen syksynkypsissä sanoissaan ja puheissaan tapaamme hämmästyttävästi valaistuina ihmisen luontaisen olemuksen ja kehityksen tosiasiat ja lait, jotka juuri hän on löytänyt. Mutta niin totta kuin Kristus lopulta onkin täysivoimaisen ihmisen korkeampaan olemiseen johtava ainoa tie, niin totta on ihminen kuitenkin hädässä, ellei löydä muuta kuin yksin hänet. Niille, jotka pitävät tätä kerettiläisyytenä, muistutan vain Paavalin seurakunnilleen usein kirjoittamia sanoja: Tulkaa minun ja Herran seuraajiksi. Me tarvitsemme kasvattajanamme ihmisiä, joissa Kristuksen elämä on löytänyt muodon ja jotka ovat hänen vaikutuksestaan tulleet persoonallisuuksiksi. Ja siksi kunnes löydämme tällaisia ihmisiä tulemme heitä aina mitä tuskallisimmin kaipaamaan. Sillä tuskinpa monikaan ilman heitä voi kasvaa uuden elämän vapaaksi persoonallisuudeksi, niin suuri mahdollisuus kuin siihen muuten olisikin.
Jos tilamme nykypäivänä on tällainen, ei kukaan toivottavasti horjune valitessaan, katsooko hän Kristukseen vaiko Goetheen, Bismarckiin tahi Nietzscheen. Sillä, niin paljon kuin kunnioitammekin näitä persoonallisuuksia, he ovat olleet korkeintaan vain persoonallisen pyrkimyksen ja nousevan ihmiskehityksen loistavia edustajia. Jeesus on ainoalaatuinen, täysivoimainen ihminen, täydellinen korkeammanasteisessa elämässään ja sellaisena meistä vielä etäällä. Goethen merkitys on siinä, että hän on väsymättömästi tehostanut yksilöllisyytensä kehkeytymistä, jossa hän tosin pitkän elämänsä vuoksi pääsikin varsin kauas. Bismarckin merkitys on siinä, että hän yhä uudestaan viittasi sankarillisen ihmisyytensä jumalallisille lähteille. Nietzsche auttoi aikaamme väsymättömästi ampumalla kaipauksensa nuolen todellisen ihmisolemisen uuteen maahan, tietämättä, edes selvästi näkemättä sinne vievää tietä. Mutta Jeesus kantoi uutta elämää itsessään ja osasi sitä myöskin muille antaa.
Parhainkaan kasvatus ei kuitenkaan voi mitään ilman kelvollista ihmisainesta. Voidaan kyllä saavuttaa hyvinkin paljon, mutta ei mitään järjestyksellistä, tervettä, voimakasta, itsenäistä. Tämä pitää paikkansa yhtä hyvin ruumiin kuin hengenkin alalla. Kristuskin on usein toistanut: Kellä on, hänelle annetaan, jotta hänellä olisi yltäkylläisesti. Tämä ei kylläkään mahdu sovinnaisiin kristillisiin teorioihin, mutta se on kovaa todellisuutta. Siksipä osoittamalla kasvatuksen ja kasvattajan välttämättömyys poistetaan vain osaksi heränneen persoonallisen elämän aamun vaikeuksia.
Kasvatuksen kohteina ovat heränneet ihmiset, heidän omalaatuinen tietoinen minänsä, jossa heidän tarkoituksensa on elävänä auennut. He kuuluvat kaikki niihin, joilla jotain on. Vain heitä voidaan kasvattaa, muut täytyy ensin herättää. Mutta heille ei voi kukaan kasvattaja antaa sitä, mikä on luovan itsemuodostuksen edellytys: voimaa pysyä valveilla, hävittämätöntä elämän tarmoa. On totta, että jokaista voidaan jatkuvasti kiihoittamalla — esitelmillä, kirjoitelmilla, kirjeillä, kehotuksilla, tehtävillä — pitää hereillä, mutta tämä pakotettu valveillaolo on hedelmätöntä. Sellainen ihminen tulee aina olemaan kykenemätön persoonallisesti kasvamaan tahi antamaan mitään persoonallista. Jatkuvasti vaikuttamalla ja lujatahtoisesti käsittelemällä voidaan epäkelpoistakin ainesta parantaa ja muovailla, mutta tulos on aina vain tekemällä tehtyä, ei luonnollista kasvamista. Se jää ikipäiviksi taidetuotteeksi, olematta milloinkaan oman kasvunsa alkuperäinen, itsenäinen, luova muodostus.
Jokaisessa heränneessä ihmisessä on tuota elämänvoimaa jossain määrin, muuten hän ei olisikaan valveilla. Mutta vain ani harvoissa on sitä niin paljon, että se riittäisi pitämään hänet valveilla, kenessäkään ei ole sitä tarpeeksi tekemään jatkuvan kasvamisen mahdolliseksi. Ei ainoakaan ihminen kätke sisäiseen olemukseensa tyhjentymätöntä voimanlähdettä, niinkuin ei maailman kaikkeuskaan ole tyhjentymätön lämmönantaja. Persoonalliseen elämäämme tarvittavan elämänvoiman täytyy herkeämättömän vastaanottamisen avulla syntyä ja lisääntyä, niinkuin kukan, jotta se voisi kasvaa, täytyy juurillaan imeä maasta elämänmehua.
Mutta missä ovat elämänvoimiemme lähteet, missä persoonallisen kasvamisemme hedelmällinen maa? Jumalassa, hänen luovassa, kaikkeuden läpi virtaavassa voimassaan, hänen hengenenergiansa elämänliikunnoissa, jotka väräjöiden kulkevat lävitsemme ja syleilevät meitä heti kun olemme heränneet omasta itsestämme tietoisiksi. Näistä tyhjentymättömän, alkuperäisen olemisen ja kaikkea kannattavan luovan alkuvoiman kätketyistä syvyyksistä kumpuavat ikuisen elämämme lähteet, jotka voivat täyttää ja ravita tietoiseksi heränneen iäisen olemisemme ja toteuttaa meissä pakottavana kaipauksena elävän tarkoituksemme. Noissa syvyyksissä on täysivoimaisen ihmisen korkeammanlaatuisen, jumalsukuisen elämän lähde.
Jos käännymme Jumalaa kohti, pysymme valveilla, jos avaudumme hänelle, kasvaa voimamme. Silloin alkavat persoonallisen elämän mahlat nousta, me kasvamme ja kypsymme. Jumalallisen voiman alla tulemme oman itsemme valtiaiksi, hänen henkensä valossa seestyy tietoisuutemme laajaksi, läpitunkevaksi kirkkaudeksi, hänen energiansa täyttäminä pystymme voimantäyteiseen itsemuodostukseen ja ylivoimaiseen säteilyyn. Kaikki on kiinteässä suhteessa keskenään. Kuta enemmän jumalallinen pohja meissä kasvaa, sitä kalliimpi on omaisuutemme, kuta täydellisemmin olemuksemme kaikin säikein juurrumme Jumalaan, sitä kevätvoimaisempana työntää elämänpuumme oksia ja lehtiä. Mikäli kasvamme syvyyttä, vain sikäli kasvamme korkeutta.