Sorbonnen yliopisto oli keskiajalla teologisen opiskelun pääpaikkoja; myöhemmin on ruvettu Sorbonnen nimeä käyttämään Pariisin koko jumaluusopillisesta tiedekunnasta. Nykyään on Sorbonnessa toista sataa opettajaa ja toistakymmentä tuhatta ylioppilasta.
Edinburgh Review on huomattava englantilainen aikakauskirja, joka v. 1802 perustettiin Edinburghissa, mutta on nyt ilmestynyt Lontoossa. Sen vaikutus yleiseen mielipiteeseen oli aikoinaan tavattoman suuri.
[37] Ralph Cudworth (1617—88), englantilainen filosofi, pappi ja Cambridgen yliopiston opettaja, vastusti mekaanista luonnonkäsitystä ja ateismia tehostaen sen sijaan ihanteellista ja uskonnollista maailmankatsomusta sekä siveellisten aatteiden ehdotonta pätevyyttä.
[38] Egyptissä syntynyt ajattelija Plotinos (204—270 j. Kr.) oli uusplatonilaisen filosofian huomattavin edustaja, jonka mystiikalla on kautta aikojen ollut vaikutusalaa, kirkkoisien aikana ja keskiajalla, vieläpä uudella ajallakin. Korkean henkisyyden kannattajana on hänellä suuri merkitys. Hän opettaa, että Jumalan ykseydestä säteilee maailman moninaisuus asteittain yhä vähenevää täydellisyyttä kohti. Hänen viimeiset sanansa olivat: »Minä koetan nyt itsessäni löytyvän jumalallisen viedä takaisin kaikkeuden Jumalan luo.» Hänen oppilaansa Porphyrios julkaisi hänen teoksensa nimellä »Enneadit» ja kirjoitti hänen elämäkertansa.
[39] Saksalainen historiantutkija Barthold Georg Niebuhr (1776—1831) perusti nykyaikaisen arvostelevan historiantutkimuksen. Pääteoksessaan »Rooman historia» hän koetti lähdeteoksia, m. m. Liviuksen historiallisia teoksia, tarkasti seulomalla päästä historiallisen totuuden perille ja muodostaa itselleen oikean kuvan muinaisen Rooman oloista. Saksalainen muinaistutkija ja kielentutkija Friedrich August Wolf (1759—1824) oli muinaistutkimuksen huomattavimpia tienraivaajia. Pääteoksessaan »Prolegomena ad Homerum» hän osoitti Homeroksen runojen olevan monen eri runoilijan tekemiä ja näytti siten, mitä palveluksia kielitiede saattoi tehdä muinaistutkimukselle. Kreikkalainen Thukydides (synt. n. 454 e. Kr,) oli ensimmäinen etevä historiankirjoittaja. Roomalaisen historioitsijan Liviuksen (59 e. Kr.—17 j. Kr.) elämäntyönä oli Rooman historian kirjoittaminen.
[40] Ranskalainen filosofi Victor Cousin (1792—1867) oli eklektisen ajatussuunnan edustaja koettaen valikoiden sovitella järjestelmäänsä Schellingin, Hegelin ja Descartesin ynnä muiden ihanteellisten ajattelijain aatteita.
[41] »Ivanhoe» ja »Wawerley» ovat maailmankuulun englantilaisen kirjailijan Walter Scottin (1771—1832) kirjoittamia historiallisia romaaneja. »Wawerley» (1814), jonka hän julkaisi salanimellä, oli ensimmäinen hänen 29:stä historiallisesta romaanistaan. »Ivanhoen» hän kirjoitti v. 1820.
[42] Pindaros (n. 520—440 e. Kr.) oli muinaisen Kreikan suurimpia runoilijoita. Rafael (1483—1520) oli kuuluisa italialainen taidemaalari, »onnen helmalapsi, joka kulki kunniasta kunniaan,» ja josta suuri italialainen kuvanveistäjänero Michelangelo (1475—1564) sanoi, että hänen saavutuksensa perustuu ahkeruuteen eikä neroon. Dryden (1631—1700), englantilainen runoilija ja näytelmänkirjoittaja, jonka näytelmät parhaastaan koskettelivat sankarien suuria kohtaloita. Ranskalainen kirjailijatar, rouva de Staël oli aikansa merkillisimpiä naisia; hän otti osaa myöskin Ranskan valtiolliseen elämään ja sai kirjoitustensa vuoksi tavan takaa lähteä maanpakoon ja kokea mitä ihmeellisimpiä vaiheita. Hänen kirjallinen tuotantonsa on sangen laaja ja kuvastaa sekä hänen aikaansa että hänen omia kokemuksiaan ja elämyksiään.
[43] Kreikkalainen viisas Pythagoras (n. 570—500 e. Kr.) perusti veljeskunnan, joka ankarine ohjeineen, vertauskuvineen ja salamerkkeineen on tullut myöhäisempien veljeskuntien esikuvaksi.
[44] Jäähyväispuhe, pidetty nuorison kokouksessa Jasenkissa Tshertkovien luona vuona 1907.