Ja niin se tekikin ylpeydessään, vaikka salamoi niin, että koko avaruus näytti olevan tulen vallassa.
Kun raju-ilma oli ohitse, näyttivät kukat ja viljat entistä kauniimmilta. Ilma oli ukkosesta puhdistunut, ja kasvit olivat virkistyneet; mutta tattarin oli salama mustaksi polttanut; se makasi kuolleena ja hyödyttömänä pehkuna maan pinnalla.
Ja vanha halava heilutteli tuulessa oksiaan, ja suuria vesipisaroita putoeli sen viheriäisiltä lehdiltä, ikäänkuin se olisi itkenyt. Ja varpuset kysyivät: Miksi itket, halava? Onhan kaikki nyt niin ihanaa! Päivä paistaa, loistavat pilvet kulkevat taivaalla, ja kukkasista ja pensaista leviää suloinen tuoksu. Miksi siis itket, vanha halava?
Halava kertoi nyt tattarin ylpeydestä ja rangaistuksesta; sillä ylpeyttä seuraa aina rangaistus. Minä, joka tämän tarinan nyt teille kerron, kuulin sen varpusilta; — ne sen pyynnöstäni juttelivat minulle eräänä iltahetkenä.
Älä suulla suurentele, ellet kunnossa kykene.
Ei neuvo väärään vie, oppi ei kaada kankahalle.
14. Halonhakkaaja.
Oli kerran halonhakkaaja, joka oli sangen tyytymätön toimeensa. Kerrankin taas halkoja hakatessaan valitteli hän: "Kylläpä vaan saa tässä vaivaa nähdä. Olemme me köyhät toki onnettomia. Annahan kun olisin rikas ja mahtava, hätäkös silloin olisi elää!" Silloin tuli siihen kaunis, kiharatukkainen poikanen. Sen puku loisti hopeasta, sen sauva kullasta välkkyi. "Terve sinulle, sinä köyhä mies parka", sanoi poika, "pyydä minulta, mitä ikinä sydämesi halajaa, ja heti tulee sinun pyyntösi täytetyksi." Halonhakkaajaa jo vähän pelotti. Mutta pian malttoi hän mielensä ja ottaen lakin päästään sanoi hän: "Hyvä enkelipoikanen! Minä pyydän, että kaikki, mihin minä kosketan, muuttuisi kullaksi". Poikanen hymyili surullisesti, mutta kosketti kuitenkin halonhakkaajaa sauvallansa, sanoen: "Olisin suonut sinun jotakin parempaa pyytävän. Mutta olkoon pyyntösi täytetty!" Sitten katosi poika ylös kirkkaaseen ilmaan.
Nyt oli halonhakkaaja mielestään onnellinen. Hän ryhtyy heti koettelemaan uutta taitoansa. Hän koskettaa petäjään. Sen oksat, kävyt ja neulaset muuttuvat heti kultaisiksi. "Voi ihmettä, voi riemua!" huudahti halonhakkaaja. "Nyt menen minä kotia — ken viitsisi nyt enää halkoja hakata! Täst'edes saan syödä pelkkiä herkkuja vaan ja juoda, mitä mieleni tekee. Nyt vaan tahdon vielä viimeisen kerran syödä entistä ruokaani." Hän ottaa leivän käteensä ja purasee sen reunasta, mutta — hänen hampaansa katkeavat, leipä oli muuttunut kullaksi! Hän koettaa juoda vettä saviruukustaan, mutta sieltä ei heru mitään, vesikin muuttuu kimaltelevaksi kullaksi! "Voi hirmua, voi onnettomuutta! Mitä on minun nyt tekeminen?" voivotteli halonhakkaaja kauhistuksissaan. "Enhän voi syödä ja juoda kultaa! Mitä olenkaan minä tyhmyydessäni ja ahneudessani tehnyt! Olenhan halajamani onnellisuuden sijasta hankkinut itselleni kuoleman! Voi jospa minulla kullan sijasta olisi vaan leipää ja vettä!"
Kauhun vaikutuksesta heräsi halonhakkaaja unestaan. Kaikki oli näet ollut vaan unennäköä hänen yöllä maatessaan. "Jumalan kiitos, että minulla vielä on jokapäiväinen leipäni ja terve järkeni", sanoi mies nyt. "Onhan uneni minulle opettanut, että Jumala on sangen armollinen, kun hän ei kaikkia meidän pyyntöjämme täytä". Hulluudessaan moni anoo kaikenmoista, muistamatta raamatun sanaa: "mitä auttaa se ihmistä, jos hän kaiken maailman voittaisi, mutta sielullensa saisi vahingon!"