123. Omat on virret oppimani.
Ei ole seppä sen parempi,
eikä tarkempi takoja,
jos syntyi sysikeolla,
kasvoi hiilikankahalla.
En olo opissa ollut,
käynyt mailla mahtavien,
samonnut Lapin saloja,
souellut Viron vesiä;
omat on virret oppimani,
omat saamani sanaset,
tiepuolista tempomani,
risukoista riipomani,
pajukoista poimimani,
vesoista vetelemäni,
kanervoista katkomani,
päästä heinän hieromani.
Kun olin piennä paimenessa,
lassa karjan kaitsijana,
metisillä mättähillä,
kultaisilla kunnahilla,
kirjavaisilla kivillä,
paistavilla paateroilla;
tuuli toi sata sanoa,
tuhat ilma tuuvitteli,
virret aaltona ajeli,
laulut läikkyi lainehina.
Ne minä kerälle käärin,
sykkyrälle syylättelin,
panin aitan parven päähän,
kukkarohon kultaisehen,
rasiahan rautaisehen,
vaskisehen vakkasehen.
124. Sananlaskuja.
1. Aika muuttuupi moneksi, ihminen ajan keralla.
2. Edessä pitkä kanto kaskessa.
3. Ei hyvä sana haavoita.
4. Ei yhtä hyvää hyvästyminen, eikä kahta pahaa pahastuminen.
5. Ei hädällä kauas keritä.
6. Ei kaikki kultaa, joka kiiltää, ei kaikki hopeata, joka hohtaa.
7. Ei lopu uni maaten, eikä työ tehden.
8. Ei kaikki suuhun, mitä sydämessä.
9. Ei miestä nuttuunsa arvaaman pidä.
10. Ei niin hyvää, ketä ei moitita, eikä niin pahaa, ketä ei
kiitetä.
11. Ei pidä ennen hypätä, kuin oja tulee.
12. Ei saa siltoa sanoista, puita siihen tarvitahan.
13. Ei Turku tunnissa tehty.
14. Ei vesa kauas kannosta kasva.
15. Ennen rauta katkeaa, kuin miehen sana ratkeaa.
16. Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.
17. Joka tyynellä makaa, se tuulella soutaa.
18. Juuresta puuhun noustaan, ei latvasta.
19. Kokenut kaikki tietää, vaivainen kaikki kokee.
20. Lupaus hyvä, anto parempi.
21. Miehen sana miehen kunnia.
22. Niinkuin korvessa huhutaan, niin korpi kaikaa;
niinkuin tyhmälle puhutaan, niin tyhmä vastaa.
23. Odottavan onkeen kala tulee.
24. Parempi oma olkivuode, kuin on vieras höyhenvuode.
25. Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.
26. Syy sysissä, syy sepissä.
27. Totuus ei pala tulessakaan.
28. Viha viepi viljan maasta, kateus kalan merestä.
29. Vähästä paljo tuleepi, kipinästä tuli syttyy.
30. Väärin menee väärin saatu, pahasti pahoin koottu.
125. Kalevalan kertomuksia.
I. Väinämöinen.