Muutti vanhat soutamahan,
nuoret päältä katsomahan;
vanhat souti, päät vapisi,
eipä vielä matka eisty.
Siitä seppo Ilmarinen
itse istui soutamahan.
Jopa juoksi puinen pursi,
pursi juoksi, matka joutui,
loitos kuului airon loiske,
kauas hankojen hamina.
Ahti saarella asuvi,
Kaukoniemen kainalossa;
kalatuutta Kauko itki,
leivätyyttä Lemminkäinen,
Ahti aitan pieneyttä,
veitikka osan vähyyttä.
Veisti laitoja venehen,
uuen purren pohjapuuta,
päässä pitkän nälkäniemen,
paltalla [rinteellä] kylän katalan.
Se oli korvalta korea,
silmältä sitäi parempi;
näki purren kulkemassa,
venosen vaeltamassa,
selvällä meren selällä,
ulapalla aukealla.
Huuti mies nenästä niemen,
verevä vesien poikki:
"Kenen on vene vesillä,
kenen laiva lainehilla?"
Miehet purresta puhuvat:
"Mi olet mies metsän asuja,
kun et tunne tuota purtta,
keksi Väinölän venettä?"
Sanoi lieto Lemminkäinen,
virkkoi kaunis kaukomieli:
"Jo tunnen perän pitäjän,
jo älyän airollisen;
minnekä menette, miehet,
kunne läksitte, urohot?"
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Kohti pohjoista kulemme
sampoa tapoamahan,
kirjokantta katsomahan,
Pohjolan kivimäestä,
vaaran vaskisen sisästä."
Sanoi lieto Lemminkäinen:
"Ohoh vanha Väinämöinen!
otappa minua miestä
urohoksi kolmanneksi,
kun saat sammon nostantahan,
kirjokannen kannantahan;
vielä mieki miesnä maksan,
jos saisi tapella tarve."