Huomaamme siis, että maisemat täällä Saksassa näyttävät koko lailla toisenmoisilta kuin meillä Suomessa. Silmä ei enää näe meidän havumetsäisiä salojamme, ei meidän soreita koivikoitamme, ei sinijärviämme — tasankoa vaan ja siinä peltoa, niittyä, ryytimaata, hedelmäpuumetsiköitä, kaupunkeja, kyliä ja tehtaita. Eipä näe enää meidän aitojammekaan. Mistäpä Saksalainen siihen tarvittavat puut saisikaan? Kun hän lähettää raavas- tai hanhikarjansa niityille laitumelle, panee hän siis paimenen aina mukaan.
Tällaista on ylimalkaan Saksanmaan maaseutujen ulkomuoto. Kaikkialla ei kuitenkaan ole näin tasaista. Löytyy toisin paikoin kunnasmaisemia, jopa juhlallisia vuoriseutujakin, niinkuin maantiedostakin jo olemme oppineet. Ja sellaisilla tienoilla saapi nähdä havumetsiäkin.
Mutta tutustukaamme nyt myös junassa matkustavaan yleisöön. Sen joukossa näkee köyhiä ja rikkaita, iloisia ja vakavia, aivan kuin meilläkin. Mutta päihtyneitä ei näe. Se on huomio, jonka saamme kaikkialla Saksan-matkallamme tehdä. Matkustavaiset puhelevat vilkkaasti keskenään. Saksankieltä ei yleensä pidetä kauniina kielenä, mutta hienona, sointuisana ja ytimekkäänä se mielestämme valuu sivistyneen Saksalaisen huulilta. Voi huomata, että tämä kieli on pitkällisen käytännön kautta käynyt perin notkeaksi ajatusten ilmituojaksi. — Vaunuun astuessaan lausuvat usiammat matkustajat tervehdyksen ja samoin hyvästit sieltä poistuessaan. Tutut ja tuntemattomat ovat pian hauskassa keskustelussa toistensa kanssa; ei sen alkamiseen mitään juhlallisia esittelyjä tarvita. Ellet sinä lähesty matkatovereitasi, lähestyvät he sinua, ja herttaisen ystävällisissä pakinoissa on piankin puolelta ja toiselta juteltu tehtävän matkan tarkoitukset, vieläpä elämänvaiheetkin. Kun olemme muukalaisia, saamme tietysti tehdä selvää kotimaastammekin, josta Saksalaisilla yleensä näkyy olevan himmeät käsitykset, he kun kouluissaan tarkemmin tutustuvat vaan oman maansa maantietoon. — Tällaista ystävällistä kohtelua saapi matkustavainen kaikkialla Saksassa osakseen. Se tuntuu varsin hauskalta, etenkin kun omassa maassamme useinkin matkustamme niin hiljaisina ja nyrpeinä, kuin olisivat muut matkustavaiset vihamiehiämme tai olennoita, joista meidän ei tarvitse vähääkään huolia. — Mutta jatkakaamme matkakertomustamme.
Saavumme jo Saksin kuningaskunnan pääkaupunkiin Dresdeniin, jossa on noin 250 tuhatta asukasta. Se on Elhevirran rannalla, kuuluisa kauniista rakennuksistaan ja maailman-mainiosta taulukokoelmastaan. Sen ympäristöt ovat erittäin kauniit. Siellä näemme päivänpuoleisilla rinteillä ensimmäiset viiniköynnöstarhatkin matkallamme. Syyspuolla kesää saisimme syödä niiden mehukkaita rypäleitä. Nyt sen sijaan on saatavissamme halvasta kaikenmoisia muita hedelmiä ja eritenkin mehukkaita kirsikoita.
Dresdenistä viepi juna meidät jonkun tunnin matkan päässä olevaan "Saksilaiseen Sveitsiin", joka on ihanuudestaan kuuluisa. Tie kulkee pitkin Elbejoen varsia Erzgebirge-vuoriston liepeillä. Kylläpä ovat nämä seudut todellakin hurmaavan ihania. Tien varrella näkyy tuon tuostakin korkeita, metsien peittämiä kukkuloita. Niiden rinteillä ja huipuilla on usein komeita linnoja ja raunioita. Kukkulain väliset laaksot sievine kaupunkeineen ja kylineen näyttävät niin rauhallisilta ja onnellisilta, että luulisi ihmisten niissä elävän kuin Edenissä. Likemmältä tutkien kaiketikin saisi kuitenkin nähdä elämän moninaisten huolien ja murheitten sielläkin majailevan.
Jos tätä tietä vielä jonkun matkaa kulkisimme, tulisimme Böömiin, Itävallan keisarikunnan alueelle ja katoolisen väestön keskuuteen. Saisimme sillä matkalla nähdä Böömin pääkaupungin Pragin ja Itävallan pääkaupungin, kauniin Wienin. Ja jos siitä vielä matkustaisimme mahtavaa Tonava-virtaa noin päivän matkan, saapuisimme Unkariin, sukulaistemme Magyaarein maahan. Mutta näin pitkille matkoille emme tällä kertaa lähde, niin hupaista kuin se olisikin. Muistamme näet, että meillä olisi Saksassa käytävä useissa paikoissa, joihin on liittynyt suuria muistoja menneiltä ajoilta, muistoja, jotka ovat meille Suomalaisillekin rakkaita. Miten paljo ovatkaan Saksan kansan etevät miehet aikojen kuluessa tuottaneet tieteen, taiteen, keksintöjen ja ylimalkaan inhimillisen sivistyksen alalla sellaista, josta on ollut hyötyä koko ihmiskunnalle ja meidänkin kansalle! Mutta tällä kertaa asuu mielessämme elävimpänä muisto siitä miehestä, joka kerran totuuden voimalla kukisti paavilaisuuden Saksassa ja pohjoismaissa. Martti Lutherista näet löytyy vielä Saksassa jäljillä paljo muistoja, ja niitä nyt haluaisimme nähdä. Löytäisimme niitä etupäässä Wittenbergistä; jossa hän, kuten historiasta tiedämme, uskonpuhdistajana eli ja vaikutti, sekä Eisleben'istä, jossa hän syntyi ja kuoli. Matkustamme viimeksi mainittuun kaupunkiin. Tie sinne kulkee vanhan Leipzigin kaupungin ohi. Sen läheisyydessä tapaisimme Breitenfeld'in ja Lytzenin taistelukentät, joilla 30-vuotisessa sodassa urhoolliset esi-isämmekin vuodattivat vertansa puhdistetun opin puolesta.
Eisleben'in kaupunki on Harz-vuoriston kaakkoisella liepeellä. Se on yksi Saksan n.s. pieniä kaupunkeja, vaikka se meidän käsityksemme mukaan kuitenkin on koko suuri, koska siinä on noin 20 tuhatta asukasta. Tässä, niinkuin useissa muissakin Saksan kaupungeissa, herättää huomiota asuntojen vanhan-aikuisuus. Suuri joukko taloja on monen sadan vuoden vanhoja, jo keskiajalla rakennettuja. Kun kävelee noita kapeita katuja pitkin ja näkee nuo keskiajan malliin rakennetut talot katujen varsilla, luulisi monasti siirtyneensä neljä tai viisi vuosisataa ajassa takaperin, jos eivät asukkaat vaatepartensa kautta ilmaisisi, että elämme nykyajassa.
Yksi tuollaisista vanhoista taloista Eisleben'issä on Martti Lutherein syntymätalo. Siinä talossa syntyi Luther 10 p. Marraskuuta 1483. Sillä on jo siis ainakin viidettä sataa vuotta ikää. Se on pieni, kaksikerroksinen rakennus. Yläkerros on saanut kestää tulipalon hävitystä, joten se on täytynyt osaksi uudesta rakentaa. Omituinen tunne valtaa mielesi astuessasi tähän halpaan asuntoon, jossa yksi historian suurimpia miehiä on nähnyt päivän valon, yksi niitä miehiä, joiden hengen voimaa, lujuutta ja jaloa taistelua totuuden puolesta jo lapsuudestasi saakka olet tottunut ihmettelemään ja kunnioittamaan. — Tässä Lutherin syntymätalossa löytyy vielä moniaita muistoja hänestä, esim. yksi hänen käyttämänsä pöytä, hänen kirjoittamiansa kirjeitä, jotka ovat vielä siinä kunnossa, että niitä voipi lukea, muutamia Lutherin aikuisia maalauksia y.m. — Jäljellä on Eisleben'issä vielä sekin talo, missä Luther 18 p. Helmikuuta 1546 kuoli. Ja vanhassa n.s. Andrean-kirkossa on vielä käytännössä sama saarnastuoli, josta hän aikanaan julisti Eislebeniläisille evankeliumia. — Juhlallisilla tunteilla eroamme näistä muistoista.
Monilukuisia merkillisiä paikkoja olisi meillä vielä Saksassa nähtävänä, mutta ohjelmamme vaatii meitä rajoittamaan matkojamme. Emme kuitenkaan lähde Saksasta, ennenkuin olemme nähneet edes vilahdukselta kuuluisan Rhein-virran, Saksalaisten ihailun ja ylpeyden esineen. Kiirehdimme siis lyhintä tietä Rheinin rannalle. Koblenz'in kaupungin luona astumme yhteen noista suurista höyrylaivoista, jotka kuljettavat huvimatkailijoita Rhein-virralla.