24. Kelpo palvelija.
Parikymmentä vuotta takaperin paloi eräässä kylässä Sveitsissä muutamia taloja. Yhdessä näistä taloista palveli Jooseppi niminen mies eräällä käsityöläisellä. Hän heräsi tulen rätinään ja sen synnyttämään kamalaan valaistukseen. Nopeasti puki hän ylleen vähän vaatteita ja herätti muut palvelijat sekä mestarin perheen. Sitten kiirehti hän lasten huoneeseen, tempasi ne vuoteilta ja kantoi ulos. Vasta sitten toi hän oman arkkunsa, jossa hänellä oli se puku, jota hän asevelvollisena käytti; säästämänsä rahat ja muut vaatteensa jätti hän liekkien saaliiksi.
Kun hän syöksyi tuosta palavasta talosta ulos, kuuli hän mestarin emännän surkeasti valittavan, että yksi lapsi oli vielä poissa. Jooseppi syöksyi silloin hengen vaaralla uudelleen palavaan rakennukseen. Hän saikin lapsen käsiinsä ja toi sen vahingoittumattomana kartanolle, jossa hän laski sen vanhempien syliin.
Ennen paloa oli hän ajatellut vaihtaa paikkaa. Mutta nyt sanoi hän: "Kun mestarille on tällainen onnettomuus tapahtunut, en häntä nyt voi jättää; tahdon auttaa häntä talon uudestaan rakentamisessa".
Ei se ole hädässä ollut, joka ei toista auta.
Hädässä ystävä tutaan.
Mieli markkoja parempi, toimi töitä kallihimpi.
25. Varo vaatteitasi.
Arvo oli pieni, vilkas poika. Hänen isänsä oli kuollut, ja nyt täytyi hänen köyhän äitinsä yksinään tehdä työtä hankkiaksensa elatusta ja vaatteita itselleen sekä pojalleen. Tätä ei Arvo kuitenkaan tullut ajatelleeksi, vaan palasi usein leikeistään kotia vaatteet rikkinäisinä.
Kerran oli leikki ollut hyvin hilpeätä. Pojat olivat siinä kilpailleet, kuka paraiten voisi puuhun kiivetä. Arvo oli ollut siihen hyvin taitava, mutta seurauksena oli, että hänen vaatteensa menivät tavallista enemmän rikki. Äiti nuhteli häntä tästä lempeästi; kovuutta ei hän tahtonut käyttää, kun Arvo muuten oli siivo poika.