"Soisin, että minulla olisi edes yksi hyvä ystävä, joka auttaisi minua eteenpäin maailmassa", mumisi Sakari nurpeillansa.
"Edes yksi hyvä ystävä!" kertoi vanha kiertokoulun opettaja; "et sinä paljoa pyydä, ja sinulla on kumminkin kymmenen hyvää ystävää, jotka voisivat auttaa sinua, jos vaan tahtoisit heidän apuaan käyttää."
"Ei, ei, minulla ei ole läheskään niin monta", huokasi Sakari, "ja ne muutamat, mitkä minä ystäviksi sanon, ovat niin köyhiä, ett'eivät ne voi minua auttaa..."
"Lue sormesi", kehoitti vanhus hyvänsävyisesti.
Sakari katseli suuria, voimakkaita käsiään.
"Lue peukalo ja kaikki muut sormesi", uudisti koulumestari.
Sakari luki. "Niitä on kymmenen", sanoi hän, "tuonhan minä jo ennen tiesin."
"No, älä enää koskaan sano, ettei sinulla ole kymmentä hyvää ystävää, jotka voivat auttaa sinua eteenpäin maailmassa", tuumaili vanhus. "Koeta sinä vaan, mihin ne kelpaavat, nämä ystäväsi. Se on paljoa parempi kuin että laiskana istut ja valitat, ettei sinulla ystävää ole, joka sinua eteenpäin auttaisi."
Poika mietti vanhan opettajan sanoja. "Taidatte olla oikeassa", sanoi hän vihdoin. —
Ja nyt, monen kymmenen vuoden kuluttua, tietää hän kokemuksesta kiittää kymmentä ystäväänsä, sillä niiden avulla on hänellä nyt oma talo ja iloinen mieli.