Saalista tavoittaessaan koettaa susi ensin hiipiä sitä lähelle ja sitten pitkillä hyppäyksillä päästä sen kimppuun. Jos se ei heti saa saalista kiinni, ajaa se sitä takaa. Jos on useampia susia yhdessä, juoksee tavallisesti yksi niistä ahdistetun elukan jälkiä myöten ja toiset koettavat syrjämatkoin päästä sen pakeille. Hevosia ja muitakin suurempia elukoita koettavat ne ajaa soille ja nevoille, käsittääkseen ne sieltä sitä paremmin.
Tavallisesti tarttuu susi saaliinsa kurkkuun. Isommat elukat, joihin se on tällä tavalla kiinni käynyt, hinaavat sitä usein mukanaan siksi, kunnes uupumuksesta ja verenvuodosta kaatuvat maahan. Silloin syö susi ensin kuolleen elukan jalommat, verisemmät osat, sitten muutakin lihaa siksi kunnes tuntee itsensä kylläiseksi. Jätteet kätkee se vastaisen varalle.
3.
Susi ja koira ovat verivihollisia; milloin ne vaan tapaavat toisensa, syntyy niiden kesken taistelu elämästä ja kuolemasta. Jos susi voittaa, syö se vastustajansa, mutta koira sitävastoin jättää tappamansa suden tämän omien toverien saaliiksi.
Susi ei helposti kesyynny. Jos sen penikkanakin ottaa hoidettavaksi, pyrkii se vanhempana takaisin viileyteensä. Mutta suuri vaara on tarjona, jos tuollainen susi pääsee vapauteensa, se kun näet on kadottanut pelkonsa ihmisiä kohtaan.
Penikoitaan hoitaa emäsusi hellästi, kantaen niitä vaaran tullessa hampaissaan turvallisempaan paikkaan. Kuukauden vanhoina jättävät penikat jo pesänsä ja alkavat seurata vanhempiansa näiden retkillä.
Susi ei hauku, vaan ulvoo. Sitä saapi sen kuulla tekevän kovilla pakkasilla, nälän ahdistaessa ja kun siltä on penikat ryöstetty.
Kun sudet kulkevat laumoissa, saapi havaita, että ne lumessa astuvat toistensa jälkiin; joten näyttää, kuin olisi vain yksi susi kulkenut. Kovemmilla teillä eivät ne näin varovaisia ole.
Suden elin-ajan arvellaan kestävän noin viisitoista, toisinaan kaksikymmentäkin vuotta. Sen nahka on arvokas, siitä kun saapi hyviä matkaturkkeja y.m.