1. Kerran repo sai kissan palvelijakseen. Kodissaan sille työt määrättyään, niinkuin palvelijalle ainakin, lähtee repo tavalliselle matkallensa ja kohtaa kävellessään tuttavansa hukan. Tälle tekee hän hyvän päivän ja kysyy: "miten jaksat, kuomaseni?" "Meneehän tuo päivästä päivään, Mikko kulta, tosin olivat jo hampaani naulaan käydä, mutta sain toki viimeinkin hyvän härän tappaneeksi."
Sen kuultuansa antautui repo hukan seuraan, toivoen pääsevänsä hänen saaliistaan osalliseksi, ja alkoi hänen kanssaan pakinoida, sanoen: "et usko, kuoma, minkälaisen elävän minä äskettäin löysin; ei se ole suuren suuri, mutta on niin sievä ja ovela, että söisi sinutkin, jos sattuisit saapuville." "Vai niin; no pitäisipä minunkin se nähdä", sanoi hukka revolle. "Kyllähän sen nähdä saat", tuumaili repo, "mutta älä pahasti lähene sitä, muuten syöpi se sinut."
Hukka lähti nyt matkalle tätä ihmettä nähdäkseen ja kulki hiljaa hiipien revon asuntopaikalle. Sinne tultuansa rupesi hän pesän suusta kissaa katselemaan, mutta tämä kun hukan kuvan siinä näki, luuli sitä hiireksi ja töytäsi hukan kuonoon. Tämä, jonka turpaan kissan kynnet koskivat kipeästi, säikähti pahanpäiväisesti, luullen kissaa isoksikin eläväksi, ja pakeni metsään, minkä ennätti. Siellä selitti sitten revolle tapahtuman sanoen: "nyt siellä sun asunnollasi kävin, mutta en kuomaseni saanut koko elävää nähdä; kun vaan turpani pesän suuhun pistin, se niin kipakasti raapaisi sitä, että nytkin vielä vihamoipi." — "Johan sinua mennessäsi varoitin! Taisit tuhmasti lähestyä sitä, kun sinulle niin pahasti kävi", vastasi repo; "kiitä onneasi, ettei se sinua kiinni saanut ja peräti tappanut."
2. Käyvät hukka ja repo yksissä metsää sitten, niin yhtyy siellä heihin karhu, mistä lienee matkoiltaan tullut. Repo, joka entisten petoksiensa vuoksi pelkäsi häntä, aikoi ensi hämmästyksessään pakoon lähteä, mutta kävi tuosta kuitenkin kohta rohkeammaksi, kun hukka ja karhu rupesivat pakinoimaan keskenänsä. "Et usko", sanoi hukka karhulle, "minkälaisen elävän Mikko on kotiinsa saanut; ei se ole suuren suuri, mutta söisi se sinutkin, jos kynsiinsä saisi. Varsin nähdäkseni sitä kävin minä vast'ikään Mikon asunnolla, mutta en saanut kuin vilahdukselta vaan koko petoa nähdä, se kun oli niin vihainen, että oli silmät päästäni syödä."
Hukan kertomuksen kuultuaan halusi karhukin tätä näin ihmeellistä eläintä nähdä. Vanhan vihansa unhottaen alkoi hän repoa puhutella, sanoi: "etkö, Mikko, veisi minua sitä sinun vierastasi katsomaan?" — "En jouda nyt kanssasi lähtemään", vastasi repo, "minulla on täällä metsässä vähän asioimista; mutta lähde sinä, kuoma, yksinäsi, kulje minun asunnolleni, niin kyllä sen mun vieraani siellä näet. Karta kuitenkin, ett'et kovin rohkeasti sitä lähesty, muuten ehkä sen kynsissä henkesi heität."
Neuvon mukaan kulkee nyt karhu hiljaa ja varovasti revon asunnolle, jossa asettuu pesän suulle katsomaan; mutta kun kissa siitä vähän tirkistelijän turpaa näki, luuli siinä hiiren olevan ja tavoitti karhun kuonoa kynsiinsä. Tätä peljästyen läksi karhu pötkimään pakoon koko paikalta ja tuli toisten luo, sanoi: "no, sehän elävä lie. Se Mikon kodissa olija; kun vaan pesän suuta likenin, tulla töytti se päälleni, pitkä keihäs olalla." Karhu kissan häntää näet luuli keihääksi.
3. Kuultuansa, miten karhullekin oli käynyt, sanoi hukka: "pitäisi meidän se Mikon kodissa asuja eläin tarkemmin nähdä, mitä tuumaa pitäisimme?" "Kyllähän sen tarkoinkin nähdä saatte, kun tahtonette", vastasi repo. "Laatikaatte pidot ja kutsukaatte se vieraaksi, niin uskon minä sen tulevan." Tämä tuuma oli kaikista hyvä, ja hukka lupasi vasta tappamansa härän pitoruuaksi. Repo läksi kutsumaan kissaa pitoihin, sanoen lähtiessään: "minä kun vieraan seurassa kulen ja hänen kanssaan aterialle rupean, niin olkaa jossakin piilossa ja katselkaa sitä syrjästä, ettei se päällenne tulisi". — Revon neuvoa seuraten jäivät hukka ja karhu haaskan luo metsään; karhu kapusi kuuseen, hukka taas hongan murtoon peittäytyi.
Ei aikaakaan, niin tulikin repo kissan kanssa haaskalle. He rupesivat aterioimaan. Tätä ei kuitenkaan hukka nähnyt, kun ei piiloon mennessään muistanut asettua haaskaan päin. Repo keksi sen ja nykäsi vähän käpälällään kissaa, joka tästä rupesi murisemaan. Hukka kun niin oudon äänen kuuli, halusi nähdä itse eläintä, mutta kun sitä nähdäkseen kääntymään rupesi, niin hänen häntänsä risuissa vähän rusahteli. Kissa, joka hännän päätä hiireksi luuli, hyppäsi kesken syöntinsä sitä tavoittamaan, Sitäpä säikähti hukka kovasti ja juosta romahutti hongan murrosta pois. Kissa puolestaan säikähti hukkaa ja kiipesi siihen kuuseen, jossa karhu oli piilossa. Tämä, joka pelkäsi kissan tulevan päällensä, hyppäsi kuusesta alas ja taittoi kolme kylkiluutansa. Vaikka näin oli ruumiinsa rikkonut, ei kuitenkaan rohjennut haaskalle jäädä, vaan pakeni peloissaan koko paikalta, ja niin jäi härkä revon ja kissan syötäväksi.