Omanpa henkeni kieltä ne puhuu
honkain humina ja luonto muu;
itse en sydäntäin hillitä taida,
riemusta soikohon raikas suu.
Hoi la la la la laa,
Hoi la la la la laa!
kaikuu mun suloinen Suomeni maa.
74. Varpunen.
Jos ruikutella voisin
ma kielin sataisin
tai kiurusena oisin
kohoova pilvihin, —
niin aina kiitteleisin
suloista Suomea,
ja Jumalalle veisin
ma huokauksensa.
Hän silmät ehkä loisi
myös meihin raukkoihin
ja päivän paistaa soisi
saloihin synkkihin.
Ei ääni mulle suotu
oo satakielisen;
heikoksi siipi luotu,
ei kanna taivaasen.
Vaan laulustani kuiten
en huoli vai'eta,
kun ääni lintuin muitten
ei kuulu talvella.
Paremmat laulu-äänet
keväällä ehtinee,
niin kuunnellessaan noita
jo varpu vaikenee!