Abu Hassan, jolta isä oli aina kieltänyt kaiken ylellisyyden, halusi tuhlata rahoja ja päätti hankkia mainetta avokätisellä anteliaisuudella. Sitä varten hän jakoi suuren omaisuutensa kahteen osaan. Toisella osalla hän osti taloja kaupungista ja tiluksia maalta, päättäen ettei milloinkaan koskisi kiinteistöjensä tuloihin, jotka kyllä olisivat riittäneet varsin hauskaan elämään, vaan panisi ne kaikki sellaisenaan talteen. Toisella osalla, joka oli puhdasta rahaa, hän aikoi hankkia itselleen korvausta ajasta jonka hän mielestään oli menettänyt ankaran isän pitäessä häntä niin tiukalla.
Näissä tuumissa Abu Hassan keräsi omasta säädystään joukon ikäisiään nuorukaisia joiden ainoana huolena oli saada aikansa kulumaan hupaisesti. Hän pani toimeen upeita pitoja säästämättä vaivoja tai rahoja tehdäkseen ne kuuluiksi kautta kaupungin.
Menot olivat niin äärettömiä, että tarkoitukseen varatut rahat olivat vuodessa ehtyneet. Hänen täytyi siis luopua enemmistä kemuista. Mutta heti kun hän lakkasi kestitsemästä ystäviään, he jättivät hänet. Milloin vain hänet näkivätkin, he välttivät häntä, ja jos hän sattumalta tapasi jonkun heistä ja aikoi pysähdyttää hänet, he riensivät aina pois, mikä milläkin verukkeella.
Abu Hassaniin koski kipeämmin ystävien käytös, jotka kaikkien järkkymättömän uskollisuuden vakuuttelujen jälkeen hänet niin halpamaisesti ja kiittämättömästi hylkäsivät, kuin niiden suurien rahasummien menetys, jotka hän oli hupsusti tuhlannut. Hän meni allapäin ja mietteissään, kasvot ilmaisten suurta tuskaa, äitinsä huoneeseen ja istahti sohvan nurkkaan kauaksi hänestä.
— Mikä sinua vaivaa, poikani, äiti kysyi nähdessään hänet niin alakuloisena. — Miksi olet noin kiihtynyt, huolestunut ja erilainen kuin ennen?
Nämä sanat kuullessaan Abu Hassan heltyi kyyneliin ja valitti huokaillen: — Voi, äiti, vihdoinkin näen kuinka sietämätöntä köyhyys epäilemättä on. Tunnen että se riistää meiltä kaiken ilon, kuten valo poistuu päivän laskiessa. Koska köyhyys pakottaa meidät unohtamaan kaikki ylistykset, joita meille ennen kompastustamme tuhlattiin, koetamme kätkeytyä ja viettää yömme itkien ja surussa. Sanalla sanoen sekä ystävät että sukulaiset pitävät köyhää raukkaa muukalaisena. Tiedät, äiti, kuinka olen kohdellut ystäviäni viime vuoden kuluessa. Olen ollut heille sanomattoman vieraanvarainen, kunnes olen tuhlannut kaikki rahani, ja nyt he ovat jättäneet minut, kun eivät usko minun enää kykenevän kestitsemään heitä. Hyvä että minulla on kiinteistöni, ja kiitetty olkoon taivas joka on suonut minulle tarmoa ollakseni valani mukaan koskematta niistä saamiini tuloihin. Nyt tiedän kuinka minun on käytettävä jäljellä olevaa omaisuuttani. Tahdon kuitenkin kokeilla kuinka pitkälle ystäväni, jotka eivät ansaitse sitä nimeä, kiittämättömyydessään menevät. Käyn tapaamassa heitä, kutakin vuoron perään, ja kun olen esittänyt heille mitä olen heidän hyväkseen tehnyt, pyydän heitä auttamaan minua jollakin rahasummalla.
Hän meni äitinsä huoneeseen ja istahti sohvan nurkkaan, vain nähdäkseni onko heissä enää jäljellä minkäänlaista kiitollisuudentunnetta.
Ei ainoakaan hänen entisistä tovereistaan piitannut perusteluista, joilla murheellinen Abu Hassan koetti taivutella heitä ja nöyryytyksekseen hän sai kokea, että monet heistä selvään ja suoraan kielsivät edes tuntevansa häntä.
Hän palasi kotiin kovin surullisena ja astuen äitinsä huoneeseen virkkoi: — Voi, rakas äiti, ystävien asemesta olen tavannut vain petollisia, kiittämättömiä lurjuksia, jotka eivät ansaitse ystävyyttäni. Hylkään heidät ja lupaan sinulle etten tahdo koskaan enää nähdä heitä.
Hän päätti vakavasti pysyä sanassaan, vältti kaikin mokomin jälleen joutumasta äskeisen tuhlaavaisuutensa synnyttämään ikävään asemaan ja vannoi ettei ikinä kestitsisi ketään Bagdadin asukasta. Hän otti komerosta raha-arkun, johon oli tallettanut taloistaan ja maatilkuistaan saamansa säästövarat, pani sen tyhjentämänsä tilalle ja päätti ottaa siitä joka päivä vain niin paljon että se riitti yhden ainoan vieraan illalliseen. Yhden henkilön hän aina kutsuisi kanssaan aterioimaan, mutta hänen valansa mukaan se ei saanut olla Bagdadin asukas, vaan samana päivänä kaupunkiin saapunut muukalainen jonka oli sanottava hänelle jäähyväiset seuraavana aamuna.