Tuskin olin pudonnut veteen, kun vaimoni nosti minut ylös ja kantoi eräälle saarelle. Päivän tullen hän sanoi minulle: — Näet, puolisoni, että pelastamalla henkesi en ole huonosti maksanut minulle osoittamaasi ystävällisyyttä. Tiedä siis, että olen haltiatar. Liikuskellessani rantamalla sinun ollessasi astumaisillasi laivaasi, tahdoin koetella kunnollisuuttasi ja esiinnyin sinulle valepuvussa. Sinä olet käyttäytynyt minua kohtaan jalomielisesti, ja iloitsen saamastani tilaisuudesta osoittaa sinulle kiitollisuuttani. Mutta minä olen kovin suuttunut veljiisi, eikä minua tyydytä muu kuin heidän kuolemansa.
Kuuntelin hänen puhettaan ihaillen ja ihmetellen. Kiitin keijukaista parhaani mukaan hänen minulle osoittamastaan suuresta ystävyydestä. — Mutta, arvoisa rouva, sanoin, pyydän kuitenkin, että suot veljilleni anteeksi. Vaikka he ovat antaneet minulle kuinkakin suurta närkästymisen aihetta, en ole niin julma että haluaisin heidän kuolemaansa. Kerroin hänelle mitä olin heidän hyväkseen tehnyt, mutta se vain kiihotti hänen kiukkuaan, ja hän huudahti: — Minun täytyy heti lähteä ajamaan niitä kiittämättömiä pettureita takaa ja toimittaa heille nopea kosto. Tahdon särkeä heidän laivansa ja hukuttaa heidät meren syvyyteen.
— Hyvä haltiatar, vastasin, — hillitse taivaan tähden vihasi. Ajattele että he ovat veljiäni ja että meidän tulee palkita paha hyvällä.
Näillä sanoilla lauhdutin hänen vihansa, ja heti kun olin lopettanut puheeni, hän kuljetti minut silmänräpäyksessä saarelta oman asuntoni katolle. Astuin alas, avasin ovet ja kaivoin kätkemäni kolme tuhatta sekiiniä esiin. Menin sitten puotiini, jonka myös avasin, ja naapurini, kauppiaat, tulivat onnittelemaan minua paluuni johdosta.
Kun menin huoneisiini, näin siellä kaksi mustaa koiraa, jotka tulivat luokseni nöyrän alistuvina häntä koipien välissä. En voinut käsittää, mitä se merkitsi ja jouduin kovin hämilleni. Mutta haltiatar, joka heti ilmestyi, sanoi: — Rakas puolisoni, älä ihmettele nähdessäsi koirat. Ne ovat sinun veljesi. Hätäännyin selityksestä ja kysyin, mikä voima heidät oli siten muuttanut. — Minä sen tein, hän sanoi, — ja samalla kertaa upotin heidän laivansa. Sinäkin menetit tavarasi, jotka olivat laivassa, mutta korvaan ne sinulle toisella tavalla. Mitä veljiisi tulee, olen tuominnut heidät elämään viisi vuotta tuossa hahmossa. Petollisuudestaan he ansaitsevat sen rangaistuksen liiankin hyvin. Näin sanottuaan ja ilmoitettuaan minulle, missä voisin kuulla hänestä, haltiatar katosi.
Kun nuo viisi vuotta nyt ovat loppuun kulumassa, vaellan häntä etsimässä. Tämä on tarinani, oi henkien henki! Eikö se sinusta ole perin omituinen ja ihmeellinen?
— Sen myönnän, henki vastasi, — ja siksipä suon kauppiaalle anteeksi toisenkin puolen rikoksesta jonka hän on minua vastaan tehnyt. Näin lausuen henki nousi ja hävisi savupilveen kauppiaan ja molempien vanhusten suureksi riemuksi.
Kauppias ei laiminlyönyt osoittaa asianmukaista kiitollisuutta molemmille pelastajilleen. Nämä riemuitsivat nähdessään hänet vaarasta pelastuneena ja sanoen hänelle jäähyväiset lähtivät kumpikin omille teilleen. Kauppias palasi vaimonsa ja lastensa luo ja vietti lopun elämäänsä rauhassa heidän parissaan.
Kalastajan tarina
Oli iäkäs kalastaja, joka oli niin köyhä että töin tuskin ansaitsi elatuksen itselleen, vaimolleen ja kolmelle lapselleen. Hän meni joka päivä aamulla varhain pyydystykselle ja oli laatinut itselleen lain ettei laskisi verkkojaan useammin kuin neljästi vuorokaudessa. Eräänä aamuna hän lähti kalastusretkelleen kuutamossa ja riisuutui meren rannalle päästyään. Kolme eri kertaa hän laski verkkonsa ja sai raskaan vedettävän. Mutta hänen kuvaamattomaksi pettymyksekseen se osoittautui ensi kerralla aasinraadoksi, toisella kertaa vedestä nousi kivillä täytetty vasu ja kolmannella joukko mutaa, näkinkenkiä ja leviä.