Sinbad lahjoitti jälleen sata sekiiniä kantajalle ja pyysi tätä kunnioittamaan taas seuraavana päivänä häntä vierailullaan.
Sinbadin viides retki
Riemut joita nautin hurmasivat minut taaskin siihen määrin, että unohdin kaikki näkemäni vaivat ja kärsimäni onnettomuudet, jotka eivät voineet vieroittaa minua halusta lähteä uusille matkoille. Ostin siis kauppatavaroita ja kuljetin ne parhaaseen merisatamaan. Ja jotta en olisi riippuvainen kapteenista, vaan saisin itse hallita laivaani, odotin kunnes ehdin varta vasten rakennuttaa itselleni aluksen omasta kohden. Matkani päämääränä olivat Sundasaaret. Kun laiva oli valmis, nousin siihen tavaroineni. Minulla ei kuitenkaan itselläni ollut täyttä lastia, ja sen vuoksi suostuin ottamaan mukaani moniaita eri kansallisuuksiin kuuluvia kauppiaita tavaroineen.
Purjehdimme satamasta ensimmäisellä suotuisalla tuulella, ja ensimmäinen paikka jonne poikkesimme, oli autio saari. Löysimme sieltä vaakalinnun munan, yhtä ison kooltaan kuin se, josta olen aiemmin kertonut. Vaakalinnun poikanen oli juuri puhkeamassa kuoresta, ja nokka pistikin jo esiin.
Kauppiaat, jotka olivat nousseet kanssani maihin, särkivät munan kirveillä, kiskoivat nuoren vaakalinnun paloina ulos ja paistoivat sen. Olin vakavasti varoittanut heitä koskemasta munaan, mutta he eivät totelleet minua.
Tuskin he olivat päättäneet ateriansa, kun ilmasta melkoisen matkan päässä meistä tuli näkyviin kaksi isoa pilveä. Kapteeni, jonka olin pestannut laivurikseni, tiesi kokemuksesta mitä se merkitsi. Hän sanoi, että ne olivat poikasen vanhemmat, uros- ja naaras-aarni, ja hoputti meitä astumaan alukseemme välttääksemme onnettomuuden, jonka tiesi meitä muutoin kohtaavan. Riensimme laivaan ja laskimme kiireen vilkkaa ulapalle.
Sillä välin lähestyivät molemmat vaakalinnut kauheasti meluten ja rääkkyivät vielä enemmän nähdessään, että muna oli rikottu ja poikanen poissa. Ne lensivät takaisin sinnepäin mistä olivat tulleet ja hävisivät joksikin aikaa. Me taas levitimme kaikki purjeet kiitääksemme mahdollisimman nopeasti vaaraa pakoon, joka kuitenkin meidät tavoitti.
Linnut palasivat pian, ja näimme kummankin kuljettavan kynsissään aikamoista kivenlohkaretta. Päästyään kohdallemme ne leijailivat laivamme yläpuolella, ja toinen pudotti kivensä, mutta perämiehen taitavuuden avulla vältimme sen. Möhkäle putosi mereen ja jakoi veden kahtia, niin että pohja melkein näkyi. Onnettomuudeksemme paiskasi toinen vaakalintu raskaan kantamuksensa niin täsmällisesti keskelle laivaa, että alus pirstautui tuhansiksi kappaleiksi. Kaikki merimiehet ja matkustajat murskautuivat ja hukkuivat. Minäkin upposin, mutta noustuani jälleen pinnalle onnistuin saamaan kiinni laivahylyn pirstaleesta, ja uiden milloin oikealla kädelläni, milloin vasemmallani, mutta aina pysytellen kiinni laudassa, ajauduin tuulen ja vuoksen avulla saarelle, jonka rantatöyräs oli kovin jyrkkä. Vaivalloisesti kiipesin sitä pitkin ylös ja pääsin maihin.
Istahdin ruoholle toipuakseni väsymyksestäni, ja sen jälkeen lähdin tarkastamaan saarta. Kaikkialla oli puita, joiden oksat nuokkuivat, mitkä raakojen, mitkä kypsien hedelmien painosta, ja kirkasvetisiä vilvoittavia puroja virtasi hauskasti kiemurrellen. Söin hedelmiä jotka maistuivat oivallisilta ja join vettä joka oli erittäin raikasta ja hyvää. Yön tullen laskeuduin mukavaan paikkaan ruohikkoon, mutta en voinut nukkua tuntia yhteen mittaan, kun mieleni täytti vaarojen pelko. Vietin suurimman osan yötä hätäännyksissäni ja nuhtelin itseäni tyhmyydestäni, kun en ollut pysynyt kotona, vaan olin lähtenyt vielä tälle matkalle. Näissä surullisissa mietteissä menin niin pitkälle, että aloin tuumia elämäni lopettamista, mutta päivänvalo karkotti moiset synkät ajatukset. Nousin ja kävelin puiden alla, joskin yhä pelokkaana.
Kulkiessani syvemmälle saareen tapasin vanhan miehen, joka näytti perin heikolta ja raihnaalta. Hän istui puron partaalla, ja ensin luulin häntä haaksirikkoiseksi, kuten itsekin olin. Astuin lähemmäksi ja tervehdin, mutta hän vain hiukan nyökäytti päätään. Kysyin häneltä, miksi hän istui niin hiljaa ja hievahtamatta. Vastauksen asemesta hän viittasi minulle, että ottaisin hänet selkääni ja kantaisin hänet puron poikki, ja antoi minun ymmärtää aikovansa kerätä sieltä joitakin hedelmiä.