— Poikani, hän sanoi sitten, — tämä sali on maailman ihmeellisin ja ihanin. Vain yksi asia minua kummastuttaa, nimittäin tuo keskeneräinen ikkuna.
— Valtiaani, Aladdin vastasi, — laiminlyönti oli tahallinen. Halusin näet, että teidän majesteetillenne jäisi kunnia päättää tämän salin rakennustyö.
— Tarkoituksesi oli ystävällinen, sulttaani virkkoi. — Annankin heti määräykseni.
Kun sulttaani nousi aterialta, hänelle ilmoitettiin, että jalokivikauppiaat ja kultasepät odottivat. Hän palasi saliin ja näytti heille keskeneräisen ikkunan. — Lähetin noutamaan teidät, hän sanoi, — jotta laittaisitte tämän ikkunan täsmällisesti toisten kaltaiseksi. Ja kiirehtikää työtänne minkä voitte.
Jalokivikauppiaat ja kultasepät tarkastivat huolellisesti muut kaksikymmentäkolme ikkunaa ja neuvoteltuaan keskenään saadakseen selville paljonko kalliita kiviä kukin kykeni tuomaan, he palasivat ja tulivat sulttaanin eteen, jonka ylin hovihankkija ryhtyi puhumaan ammattitoveriensa puolesta lausuen: — Armollinen sulttaani, olemme kaikki halukkaat ponnistamaan voitavamme sekä ahkeruuden että huolellisuuden suhteen totellaksemme teidän majesteettianne. Mutta me kaikki yhteisestikään emme kykene toimittamaan näin suurenmoiseen työhön tarvittavaa hohtokivien paljoutta.
— Minulla on niitä enemmän kuin kylliksi, sulttaani vastasi. — Tulkaa palatsiin ja valitkaa varastostani tarkoitukseenne sopivia.
Kun sulttaani palasi palatsiinsa, hän käski tuoda hohtokivensä esille, ja jalokivisepät ottivat niistä suuren joukon, eritoten Aladdinin lahjoittamista, jotka he pian käyttivät, silti paljon edistymättä työssään. He tulivat vielä useita kertoja noutamaan lisää eivätkä olleet kuukaudessa saaneet ikkunaa edes puolivalmiiksi. Sanalla sanoen, he käyttivät kaikki sulttaanin jalokivet ja lainasivat vielä visiiriltäkin, mutta työ oli yhä keskeneräinen.
Aladdin, joka tiesi, että kaikki sulttaanin yritykset tehdä ikkuna toisten kaltaiseksi olivat turhia, lähetti kutsumaan jalokivikauppiaat ja kultasepät eikä ainoastaan käskenyt heidän luopua työstään, vaan purkaa jo tehdynkin ja viedä jalokivet takaisin sulttaanille ja visiirille. He purkivat muutamassa tunnissa työn, johon olivat kuluttaneet kuusi viikkoa, ja heidän lähtiessään Aladdin jäi yksikseen saliin. Hän otti lampun, joka hänellä oli mukanaan, ja hankasi sitä, ja henki ilmestyi heti. — Käskin sinun jättää yhden tämän salin kahdestakymmenestäneljästä ikkunasta keskeneräiseksi, ja suoritit tehtäväsi täsmällisesti. Nyt haluan että teet sen muiden kaltaiseksi. Henki poistui. Aladdin pistäytyi ulkona ja palatessaan näki ikkunan olevan toisten kaltainen kuten oli toivonut.
Jalokivikauppiaat ja kultasepät menivät palatsiin ja pääsivät sulttaanin puheille. Jalokiviseppien päämies palautti takaisin tuodut kivet sulttaanille. Sulttaani kysyi, oliko Aladdin maininnut mistä syystä oli käskenyt heitä menettelemään niin, ja kun he vastasivat kieltävästi, hänen majesteettinsa käski tuomaan hevosen, nousi sen selkään ja ratsasti vävynsä palatsiin muutaman jalkaisin astuvan seuralaisen kanssa. Aladdin tuli portille häntä vastaan ja vastaamatta hänen kysymykseensä saattoi hänet kupusaliin, jossa sulttaani ihmeekseen näki ikkunan viimeisteltynä aivan toisten kaltaiseksi. Hän luuli ensin erehtyneensä ikkunasta, mutta tarkastettuaan kaikkia muitakin hän havaitsi, että se oli muutamassa minuutissa laitettu täyteen kuntoon, kun taas jalokivisepät olivat ahertaneet viikkokausia saamatta työtä valmiiksi. — Poikani, hän sanoi, — mikä ihmeellinen mies sinä oletkaan, kun teet tuollaisia hämmästyttäviä töitä silmänräpäyksessä! Maailmassa ei ole toista sinun vertaistasi. Mitä paremmin sinuun tutustun, sitä enemmän ihailen sinua.
Aladdin ei aina pysytellyt palatsissaan, vaan halusi näyttäytyä kerran, pari viikossa pääkaupungissa, mennen milloin yhteen, milloin toiseen moskeijaan rukoilemaan tai käyden tervehtimässä suurvisiiriä ja hovin korkeimpia herroja. Joka kerta, kun hän liikkui ulkosalla, hänellä oli orja kävelemässä kummallakin puolen ratsuaan, ja he heittelivät kourallisittain rahaa kansalle hänen ratsastaessaan kaduilla ja toreilla. Jalomielisyys hankki hänelle kansan rakkauden. Kaikki siunasivat häntä, ja tuli yleiseksi tavaksi vannoa hänen päänsä kautta. Niin hän voitti kansan sydämet ja oli suositumpi kuin sulttaani itse.