Visiiri riensi noudattamaan käskyä ja jatkoi sitten kävelyään kalifin kanssa.
Kun he tulivat kaupunkiin, he tapasivat eräällä torilla suuren ihmisjoukon katselemassa komeaa nuorta miestä, joka istuen tamman selässä pakotti sitä juoksemaan täyttä laukkaa kentän ympäri ja kannusti ja pieksi eläinrukkaa niin armottomasti, että se oli yltä yleensä hiessä ja veressä. Se näky tuskastutti kalifia, ja hän käski visiiriänsä haastaa myös nuoren miehen palatsiinsa, jotta saisi kuulla, miksi tämä sillä tavoin rääkkäsi tammaa.
Sen jälkeen he kääntyivät palatsia kohti, ja kalifi havaitsi matkalla upean rakennuksen johon hän ei ollut ennen kiinnittänyt huomiota. — Kuka siinä asuu, hän kysyi. Visiiri tiedusteli ja sai kuulla, että talon omisti Hodsha Hassan, liikanimeltään Alhabbal, mikä merkitsee köydenpunojaa, sillä se oli hänen ammattinsa. Kalifi tuli hyvin uteliaaksi ja käski visiirin kutsua hänetkin huomenna palatsiin.
Seuraavana päivänä nuo kolme miestä saapuivat palatsiin. Suurvisiiri vei heidät kalifin puheille.
Kaikki kolme lankesivat maahan valtaistuimen juurelle. Kalifi kysyi sokealta hänen nimeään ja tämä ilmoitti olevansa Baba Abdullah.
— Baba Abdullah, kalifi sanoi, — kerro minulle, miksi vaadit korvapuustin niiltä jotka antavat sinulle almun!
Kumarrettuaan syvään, sokea mies vastasi. — Korkea hallitsija, kerron sen teille, ja silloin teidän majesteettinne näkee että omituiselta tuntuva menettely on vain pieni rangaistus suuresta rikoksesta johon olen syyllinen.
Baba Abdullahin tarina
Oikeauskoisten hallitsija, Baba Abdullah jatkoi, synnyin Bagdadissa, jouduin jo nuorena melkoisen varallisuuden omistajaksi ja aloin pian käydä kauppaa valtakuntanne kaikkien kaupunkien kanssa.
Eräällä retkistäni tulin Bassoraan. Palatessani sieltä kuormitettujen kamelieni kanssa tapasin dervissin, jonka kanssa istahdin aterioimaan, kun ensin olimme tyydyttäneet toistemme uteliaisuuden.