— Vaimosi ansaitsee kyllä rangaistuksensa, mutta jos voisin uskoa, että hän luopuu pahoista tavoistaan, toivoisin näkeväni teidän sopivan keskenänne, koska hän on mielestäni jo kärsinyt kylliksi. Lakkaahan siis häntä pieksemästä ja koeta saada hänet palautetuksi ihmisen muotoon.
Näin puhuttuaan kalifi kääntyi Hodsha Hassanin puoleen, joka käskyä totellen kertoi vuorostaan tarinansa.
Hodsha Hassan Alhabbalin tarina
Armollinen Hallitsija! Kaikesta nykyisestä varallisuudestani saan minä, Hodsha Hassan Alhabbal (köydenpunoja), kiittää kahta ystävääni, joista toisen nimi on Saadi ja toisen Saad. Kerron teille nyt millä tavalla saavutin rikkauteni.
Saadi ja Saad eivät voineet koskaan päästä yksimielisyyteen mikä oli onnen tärkein edellytys. Saadi, joka oli hyvin rikas, selitti aina ettei kukaan voinut elää onnellisena tässä maailmassa, jollei omistanut kylliksi paljon ollakseen kaikista riippumaton. Saad oli toista mieltä. Hän myönsi että varallisuus oli mukavan ja huolettoman elämän olennainen ehto, mutta väitti että ihmisen onni oli hyveessä, hänen ei tarvinnut toivoa itselleen enemmän maallista tavaraa kuin oli välttämätöntä säälliseen toimeentuloon ja hyväntekeväisyystarkoituksiin.
Eräänä päivänä, kun he haastelivat asiasta, Saadi sanoi (kuten molemmat ovat minulle sittemmin kertoneet): — Tahdon tehdä kokeen saadakseni sinut vakuuttuneeksi. Lahjoitan rahasumman jollekulle käsityöläiselle.
Ja kun he sattuivat astumaan työpajani ohitse, he näkivät minut siellä työssäni, ja Saad sanoi osoittaen minua: — Tuo köydenpunoja on mies, jonka muistan jo kauan aikaa ahertaneen ammatissaan, ja aina hän on yhtä köyhä. Hän ansaitsee anteliaisuutesi ja on sopiva henkilö kokeilusi kohteeksi.
Ystävykset tulivat luokseni ja ilmoittivat käyntinsä tarkoituksen. Saadi veti povestaan kukkaron, laski sen käteeni ja lausui: — Kas tässä, ota tämä kukkaro. Havaitset sen sisältävän kaksisataa kultarahaa. Tuottakoot ne sinulle siunausta ja suokoon Allah sinun käyttävän ne niin hyvin kuin toivon. Ja usko minua: ystäväni Saad, jonka tässä näet, ja minä riemuitsemme suuresti, jos näemme niiden tekevän sinut onnellisemmaksi kuin nyt olet.
Kiitettyäni asianmukaisesti noita kahta ystävystä palasin työhöni miettimään hyvää onneani. Aloin tuumia minne panisin rahani, jotta ne säilyisivät tallessa. Minulla ei ollut köyhässä majassani lipasta tai kaappia johon olisin lukinnut ne eikä mitään muutakaan varmaa paikkaa jossa olisin voinut pitää aarteeni turvallisessa kätkössä.
Hädissäni ompelin kullan turbaanini ympäri kierretyn palttinan poimuihin erottaen vain kymmenen kolikkoa tarpeita varten. Ostin uuden hamppuvaraston sekä ruokatarvikkeita illalliseksi, koska perheeni ei ollut pitkään aikaan maistanut lihaa.