Ilmoitin hänelle kuinka pahan kolttosen hän oli tehnyt ja nuhtelin häntä katkerasti.
Vaimoni oli kuin mielipuoli kuullessaan mikä erehdys hänelle oli tapahtunut. Hän itki, löi rintoihinsa ja repi tukkaansa ja vaatteitansa. — Kylläpä olen onneton raukka, hän vaikeroi, — ansaitsenko niin hirveän hairahduksen jälkeen enää elääkään! Miten voisin löytää hiekanmyyjän? En tunne häntä, en ole koskaan ennen nähnyt häntä tällä kadulla. Oi, puolisoni, hän lisäsi, — Menettelit moitittavasti ollessasi niin umpimielinen näin tärkeässä asiassa!
— Vaimo, sanoin, — hillitse surusi. Voivotuksellasi hälytät naapurit, ja he vain nauravat meitä eivätkä sääli.
Odottelin varsin masentuneena ystävysten palaamista. Heidän tullessaan minua kohti en rohjennut katsoa heitä silmiin, vaan kerroin tapahtumasta pää painuksissa ja murheellisin sydämin. He kuuntelivat ääneti. Lopetettuani kertomuksen kovasta onnestani lisäsin: — Hyvä herra, Allahin tiet ovat salatut ja tutkimattomat. Hänen tahtonsa on, että en rikastu anteliaisuudesta, vaan että minun on jäätävä köyhäksi. Kiitollisuudenvelkani on kuitenkin sama kuin jos lahjalla olisi ollut toivottu vaikutus.
Näin puhuttuani vaikenin. Saadi kääntyi Saad-ystävänsä puoleen ja virkkoi: — Nyt voit sinä tehdä kokeesi ja näyttää minulle, että köyhän miehen onnen voi rakentaa muullakin tavalla kuin rahalahjoilla. Ota Hassan kokeilusi kohteeksi. Rohkenen vakuuttaa, että hän, annatpa hänelle mitä tahansa, ei kostu siitä sen enempää kuin noista neljästäsadasta kultarahasta.
Saad, jolla oli lyijypala kädessään, näytti sitä toverilleen. — Näit minun ottavan maasta tämän lyijypalan, hän sanoi. Annan sen Hassanille, niin näet mihin se kelpaa.
Saad purskahti nauruun ja sanoi ystävälleen: — Mihin lyijypala kelpaa? Se on vaivaisen vaskirovon arvoinen! Mitä Hassan sillä tekee? Saad antoi kuitenkin palan minulle ja sanoi: — Ota se, Hassan. Naurakoon Saadi vain. Myöhemmin saamme kuulla hyvästä onnesta jonka se on sinulle tuottanut.
Luulin Saadin laskevan leikkiä, mutta otin sentään lyijyn ja kiitin häntä. Ystävykset jatkoivat kävelyään, ja minä ryhdyin jälleen työhöni.
Kun illalla levolle mennessäni riisuuduin, taskustani pompahti lyijypala jota en ollut sen koommin ajatellut. Otin sen lattialta ja laskin lähimpään paikkaan. Samana iltana sattui niin, että kalastaja, eräs naapureistani, havaitsi verkkojaan paikatessaan lyijypalan puuttuvan. Kun oli liian myöhä mennä ostamaan, koska puodit olivat suljetut, hän pyysi vaimoaan tiedustelemaan naapureilta oliko näillä lyijypalaa. Vaimo kävi ovelta ovelle molemmin puolin katua, mutta ei saanut lyijyä ja palasi tyhjin toimin miehensä luo. Kalastaja luetteli muutamia naapureita nimeltä, mainiten niiden joukossa minutkin, ja kysyi oliko vaimo käynyt heidän luonaan. — En tosiaan käynyt vaimo vastasi, — sinne oli liian pitkä matka. Ja jos olisin käynyt, niin luuletko että siitä olisi ollut hyötyä? Kokemuksesta tiedän ettei heillä koskaan ole mitään, kun jotakin tarvitsee.
— Sittenkin sinun on käytävä siellä, kalastaja sanoi, — sillä vaikka oletkin ollut siellä satoja kertoja ennen saamatta mitään, heillä ehkä sattuu nyt olemaan palanen lyijyä.