Ilolla Wellamon neitonen
Sen vastahan uida täyttää:
"Se Wilho tuo on! Mut toinen ken,
Jok' immeltä silmään' näyttää? —
Voi, voi mua, Wellamon neitonen,
Sill' ompi jo kultana ihminen!"
Jo päättää Wellamon neitonen
Nyt toivonsa turhan kostaa,
Ja kosken pohjasta paatosen
Hän äkkiä pintaan nostaa,
Johon vene Wilhelmin loukahtaa,
Ja hän kera kultansa kuolon saa.
Vaan suussa Pyörtäjän vieläkin
On Wellamon-neidon paasi,
Se paasi, jolla hän Wilhelmin
Veneen sekä onnen kaasi;
Mut neitosen itsensä kerrotaan
Meressä murehtivan rakkauttaan.
A. Oksanen.
22. Soidin.
Vaeltaissan' vainiolla
Kuulin Annin laulavan,
Kuulin kuusten takalolla,
Kallioinkin kaikuvan:
Tulan, tulan, tee.
Suositellen mehumiellä
Annin kumppaniks' mä jäin,
Sanoen: "ka, laula vielä!"
Ja se armas lauloi näin:
Tulan, tulan, tee.
Niin hän lauloi hymyhuulin,
Sulosilmin, simasuin,
Hiljaa hengiten mä kuulin,
Mutt' en muista muuta kuin:
Tulan, tulan, tee.
Taivas leimahti ja loisti,
Kuin hän istui vieressäin;
"Suudellaanko?" — "Toisti, toisti!"
Lausui hän ja lauloi näin:
Tulan, tulan, tee.