Ei tainnut vanha Wäinämöinen luulla,
Ett' oisi kenkään laulajoista meillä
Soveltuva sonettien siteillä
Runon tekoon Kalevalaisten kuulla.
Ei istukaan käkömme mandelpuulla,
Ei Laurat meitä kohtaa kirkkoteillä;
Ei ihme siis, jos Pohjolan rämeillä
Ei soi sonetti Arnolaisen suulla.
Suloinen kuulla kuitenkin tuo oisi,
Ja tuosta Suomalainen toivojensa
Tulelle uutta kiihoitusta toisi,
Jos kautta näiden laulukahlettensa
Sen kieli, halvaksi havaittu, voisi
Siteistä muista päästä irrallensa.
A. Oksanen.
29. Ystävälleni.
Sua muistan ensimmäisen
Leivon lystin laulellessa
Hattaroissa häilyvissä;
Muistan myöskin kukkahaisen
Päätöistänsä pilkistäissä
Lähtehessä läikkyvässä. —
Milloin muistelet minua — milloin?
Sua muistan kaunokaista
Suven armahan ajalla,
Kuin ei öillä sammu päivä;
Muistan käen kukkuessa,
Pikku linnun livertäissä
Laaksoloissa lehtevissä. —
Milloin muistelet minua — milloin?
Sua muistan syksysäällä
Rajutuulten raivotessa,
Lehtein puista lentäessä;
Muistan, koska kuutamolla
Kuvautuuvi taivas kirkas
Jäisen järven iljanteessa. —
Milloin muistelet minua — milloin?