Sua muistan, koska korvet
Vaipan valkeaisen saavat
Talven tuiman joutuessa;
Muistan tähtein tuikkiessa,
Revontulten tuprutessa
Kuin jos taivas ois tulessa. —
Milloin muistelet minua — milloin?
Sua muistan ajoin kaikin,
Päivän puoleen pyrkiessä
Sekä mailleen kulkiessa;
Muistan hengiteltyäni,
Muistan täällä, muistan tuolla,
Tähtitarhan tuolla puolla. —
Milloin muistelet minua — milloin?
Kallio.
30. Lohdutus haudalla.
(Mukaelma.)
Suista surus, kaipaukses.
Itkus vaikein!
Muista, ett' on valitukses
Turha! Haikein
Murhe ei se mitään auta
Eikä eronnutta sauta;
Ei se tule enää, ei,
Jonka Tuoni täältä vei!
Liha kaikki lankeaapi
Niinkuin kukkanen:
Neitosesta eroittaapi
Surma sulhasen,
Nuorukaisen harmaapäästä,
Ei se imevääkään säästä,
Jot' ei äiti hautaan sois;
Morsiamenkin tempaa pois.
Liha kaikki kerran kaatuu
Niinkuin heinänen;
Mainen maaksi jälleen maatuu,
Mutt' ei taivainen.
Sinä, josta pidin huolen,
Elät tähtein tuolla puolen,
Silmäät sieltä ystävää,
Hautas luona itkevää!
Tieto, taito haluaapi
Täydellisyyteen,
Sydämemme himoaapi
Pysyväisyyteen.
Kuolossako tämä puuttuis,
Ruumiin kanssa maaksi muuttuis,
Vaiko turhaan meidät loi
Luoja, turhaan toivon soi?
Etpä turhaan meihin, Luoja,
Kuvaas painanut;
Ruumis onpi sielun suoja,
Jonk' oot antanut.
Tämä peite lankeaapi,
Kerran maaksi raukeaapi,
Henki pääsee valloilleen,
Matkustamaan omilleen.