Juhannuksen aikana ruvetaan vaatimia lypsämään, ja sitä kestää aina Lokakuuhun asti. Heinäkuussa, joka paras maidon aika on, lypsää kohtuullinen vaadin neljänneksen kannua vuorokaudessa. Poron maito on voimallisempi kuin lehmän. Siihen sekoitetaan paljo vettä, jota ilman se on kovin väkevä syödä. Siitä maidosta, jota ei tuoreena nautita, tehdään juustoa ja myös voitakin, mutta varsin harvoin. — Joulun aikana ovat porot lihavimmat teurastettaa.
Lappalainen saa elatuksensa poron lihasta ja maidosta; sen nahasta tekee hän vuoteensa ja vaatteensa; suonista lankaa, jolla hän ompelee vaatteensa; luista saapi hän lusikoita. Kesällä porot kantavat kuormia, mutta talvella ne pannaan vetämään ahkiota eli pulkkaa (joka on Lappalaisen veneenmuotoinen reki). Ajaminen ahkiossa on varsin hupainen, ja poro juoksee nopiasti; mutta siihen pitää olla tottunut. Välistä tapahtuu, että poro juostessansa suuttuu, kääntyy ympäri ja rupeaa etujaloillansa pieksämään sitä, joka istuu ahkiossa; hänellä ei ole silloin muuta neuvoa kuin kaataa ahkio kumoon ja nakkauta sen alle. Poro pieksää vähän aikaa ahkion pohjaa, siksi että leppyy, ja rupeaa sitten taas juoksemaan.
Peurain kokousaika on lopulla Syyskuuta eli Mikkelin aikana. Villit eli peurat kokoutuvat silloin suuriin joukkoihin. Uroot tappelevat niinkuin koirat ja puskevat toisiansa; välisti tapahtuu, että kaksi peuraa sarvillansa niin takertuu toinen toiseensa, ett'eivät enää pääse erillensä, mutta heidän täytyy siihen paikkaan kuolla nälkään. Vaatimet poikivat Toukokuussa paljaalle maalle tahi lumelle, yhden, varsin harvoin kaksi vasikkaa. Vasikka, joka on pieni ja hoikkasäärinen, voipi jo muutamaan päivän perästä seurata emäänsä, joka hellästi hoitaa sitä ja, jos se on kadonnut, hakee sitä surkeasti röhkyen. Peuroja pyytäessänsä eli ampuessansa kuuluvat Lappalaiset Norjan puolella ottavan koiran kanssansa, joka hakee ylös peuran jäljen ja seuraa niitä. Havaittuaan olevansa liki sitä paikkaa, jossa peura makaa, sitoo Lappalainen kiinni koiran kuonon, ett'ei se hauku. Jos hän ei ole kuolijaksi ampunut, mutta vaan haavoittanut peuraa, että se vielä saattaa juosta pakoon, päästää hän koiran irti sitä ajamaan. Enimmiten kuuluu peura siiloin kääntyvän ympäri puskeaksensa koiraa, ja sillä aikaa ennättää Lappalainen uudestaan laahata pyssynsä. — Koska semmoinen hanki on, että se kantaa suksimiehen, vaan ei peuraa, ajaa Lappalainen sitä hiihtäen, ja tappaa sen taikka pyssyllä tahi keihäällä. Peuroja pyydetään myös ansoilla, ja ne tulevat pian kesuiksi.
Porojen sanotaan elävän 16 ja vielä 21:kin vuoden vanhoiksi. Peurat taitavat elää vielä vanhemmiksi.
Lopuksi on mieleni tähän panna, mitä 1776 vuoden ruotsinkielisissä Turun aviiseissa on kirjoitettu Poronkorjuusta Paltamon pitäjässä.
"Kiannon kylässä, joka Paltamon kylistä on likinnä Kuusamota, on talonpojilla poroja. Ensi sulalla päästetään porot metsään poikimaan. Porot erkauvat toisistaan ja elättävät itsensä koko kesän ruohoilla, kortteilla, petäjän ja kuusen haoilla ja olletikin haavan lehdillä. Peuran-jäkälöistä eivät ne sillä aikaa huoli. Syksyllä kokouvat ne taas suuriin joukkoihin; enimmiten semmoisissa paikoissa, joissa ovat talvella harjauneet saamaan jäkälöitä. Kuitenkaan ei se aina tapahdu, mutta talonpojat saavat välistä pari viikkoa ja kauemminkin aikaa hakea peurojansa.
"Syksyllä, ensi lumella, pyydetään porot taas, sillä lailla että otetaan kiinni yksi poro, joka on kaikista kesuin, ja sen kaulaan ripustetaan kello. Tämä kellokas talutetaan aidattuun paikkaan, jota kutsutaan poronpelloksi, ja johonka kaikki muut porot seuraavat. Siellä saadaan ne ilman suuretta työttä kiinni.
"Talvella elätetään porot tutuilla paikoilla, joissa kasvaa jäkälöitä. Vanhin ja kesuin poro sidotaan, kello kaulassa, vissiin paikkaan metsässä, jossa on jäkälöitä, ja kaikki muut porot pysyvät likellä sen ympärillä; kuin kellokas sieltä talutetaan, seuraavat muut jäljestä.
"Taitavat ja toimelliset maanmiehet kokoavat myös jo syksyllä, paljaalta maalta, jäkälöitä pieniin läjiin ja rukoihin, jotka talvella viedään kotiin, poroille elannoksi, koska sattuu olemaan paljo ajoja, ett'ei niitä saata päästää metsään. Muutamat Iiläiset ja Kemiläiset kuuluvat myös kokoavan näitä jäkälöitä ruuaksi karjallensa, joka niistä voipi varsin hyvin. Ennenkuin niitä annetaan karjalle syödä, pannaan ne ensin suuriin ammeisiin, joihin kaadetaan kuumaa vettä päälle, ja annetaan sitten hauteena eläimille, jotka niitä kuuluvat mieluisasti syövän.
"Kolmen vuoden vanhoina ruvetaan poroja harjoittamaan ahkion eteen. Talvella pidetään niitä olletikin vetämään lumessa. Niillä ajaa talonpoika heinänsä kotiin ja viljansa huuhtamailta; niillä tekee hän käräjä- ja muut matkansa. Joka talossa, jolla on poroja, taidetaan syksyllä teurastaa 8, 10 ja vielä 14:kin kappaletta; hyvästä härkäporosta taidetaan saada 8 leiviskää lihaa ja 2 leiviskää talia."