Suurisukuisella nuorukaisella oli silloin kaksi tietä tarjona: taikka rupesi hän ritariksi eli sotaherraksi, taikka antoi päänsä keritä ja vihkiä itsensä papiksi. Kumpikin tie taisi saattaa mainioksi ja mahtavaksi. Josko ei katsottukaan oikein sopivaksi korkeavirkaiselle pappis-miehelle pyytää sankarin nimen sotatantereella, niin oli hän kuitenkin kuninkaan neuvokunnassa ritarin vertainen ja taisi hengellisellä voimallansa saada ylpeimmänkin herran niskat nöyrtymään. Maunu Tavast valitsi jälkimäisen tien. Kotimaassa koulut käytyään, läksi hän ulkomaille oppiansa lisäämään ja sai maisterin arvon silloin maailman mainiossa Pragin yliopistossa Bööminmaalla. Sitten oli hän jonkun aikaa kanslerina silloisella Tanskan, Norjan ja Ruotsin yhteisellä kuninkaalla, Eerikki Pommerilaisella, jonka suureen suosioon hän sitten tuli ja aina edelleenkin pysyi. Sieltä kutsuttiin hän arkkidiakoniksi Turkuun, jossa virassa jo oli v. 1410, jos ei ennen, vaikk'ei siitä ole tietoa. V. 1412 kuoli Turussa piispa Bero Balk, ja hänen jälkeensä valitsi nyt Turun tuomiokapituli arkkidiakoninsa Maunu Tavastin. Tämä läksi tavan mukaan Roomaan paavilta vaalin vahvistusta saamaan, viipyi palatessaan koko talven Pariisissa ja kävi sitten Tanskanmaalla suosijansa Eerikki kuninkaan luona, joka hänen suurella kunnioituksella vastaanotti ja runsailla armonosoitteilla lahjoitti.

Piispantoimissaan oli Maunu hyvän ja uskollisen kirkon paimenen esikuvana. Hänen aikanansa olivat ylimalkaan piispain ja muiden kirkkoylimysten tavat pahasti turmeltuneena. Suurilla tuloillansa he elivät ylellisesti, juoden ja mässäten, olivat ahneita, röykkeitä, vallanhimoisia, ja väärinkäyttivät hengellistä valtaansa maallisten etuinsa edistämiseksi. Mutta Maunu piispa piti ihan toisellaista elämää. Hänen tapansa olivat yksinkertaiset ja puhtaat, ylellisyyttä hän ei suvainnut, vaan käytti saataviansa aina kirkon ja puutteenalaisten hyväksi. Kaikissa hänen kartanoissaan elätettiin suuri joukko köyhiä ja vaivaisia, sokeita ja rampoja. Myöskin laitettiin hänen aikanaan hospitali niitä onnettomia varten, jotka spitalitautia sairastivat. — Valtaansa ja voimaansa hän ei käyttänyt yksityiseksi hyödykseen, vaan pyysi sillä aina auttaa Ruotsin valtakuntaa ja varsinkin omaa kansaansa, jolle hän, niinkuin vasta saamme nähdä, monasti hankki helpoitusta raskaista kuormista sekä suojaa sortoa ja polkemista vastaan. — Papistonsa tavoista ja toimista piti hän myöskin tarkan vaarin ja kävi itse syrjäisimmissäkin paikkakunnissa piispankäräjiä pitämässä. Sitä tehden täytyi hänen monta vaivaa ja vaaraa nähdä; sillä tiet, missä niitä olikaan, olivat enimmiten vaan ratsain kuljettavia polkuja. Sentähden kuljettiin, missä vaan oli mahdollista, järviä ja jokia pitkin, koskipaikoissa ja kannaksissa kantaen venettä maata myöten, taikka säästettiin matkat talveksi, jolloin lumihanki oli sileänä tienä. Suur-Savosta (nykyisestä Mikkelistä) Sysmään matkustaessaan täytyi piispan kerta viettää yönsä salolla, taivaan kannen alla, sillä koko sillä välillä ei vielä ollut yhtään ainoata taloa. Mutta sitten rakennutti piispa siihen paikkaan, Wahvajärven rannalle nykyisessä Hirvensalmen pitäjässä, uudistalon, jossa olisi suojaa vastaisille matkaajoille.

Kuinka Maunu piispa kirkkoja rakenteli ja koristeli ynnä jumalanpalveluksen loistoa enensi, siitä tulee puhuttavaksi toisessa luvussa. Mutta nyt on ensiksi vielä kerrottava muutamista muista ansioista, jotka olivat sangen suuret hänen aikalaistensa ja uskolaistensa silmissä. Katoolin uskon mukaan piti määrätyt päivät joka viikko ja välin koko viikkokaudet yhtä mittaa paastota, s.o. olla lihaa ja muuta rasvaista ruokaa (arkiruokaa) syömättä, ja tyytyä kalaan sekä kaaliksiin. Aika-ajoinpa ei saatu mitään muuta nauttia kuin ainoasti leipää veden kanssa. Paitsi tätä kidutettiin lihaansa jouhista kudotuilla paidoilla, kovilla vuoteilla ja välistä pieksemiselläkin, joksi käytettiin monisiimaista, väkäraudoilla varustettua ruoskaa. Tuskin lienee epäilemistäkään, että Maunu piispa näitä uskonharjoituksia tarkoin täytti, vaikk'ei siitä meille erikseen ole jäänyt mainetta. Sitä vastaan häntä nimenomaan siitä kiitetään, kuin oli niin ahkera ja harras uskonsa vaatimissa alinomaisissa rukouksissa. Katoolinuskoisen oli, näet, joka päivä luettava säätty määrä rukouksia. Sitä varten oli heillä helminauha suuremmilla ja pienemmillä helmillä, toiset merkiten Isämeitiä, toiset Ave-marioita (rukouksia neitsyt Maarialle) y.m., joita rukoillessa aina laskettiin yksi joka rukouksesta menemään sormien lomitse, ja niin tiedettiin, milloin säätty määrä tuli täyteen. — Paitsi yksityisiä rukouksiansa Maunu piispa joka paikassa, mihin tuli, itse veisasi messun kerran aamusella, toisen illalla ja kolmannen kerran vielä välillä. Kaikkein näiden jumalisten töiden lisäksi hän 64-vuotisena kävi Palestinan maalla, sillä pyhäin miesten ja vielä enemmän Wapahtajan haudalle vaeltaminen pidettiin erinomaan otollisena työnä.

Tässä lueteltuin ansioiden ynnä myös suuren sukunsa ja mahtavuutensa vuoksi oli hän papistossa rakastettu ja suuressa arvossa pidetty, niin että hän v. 1421 yksimielisesti valittiin Upsalan arkkipiispaksi. Mutta ihmeellisesti kyllä hänen suosijansa Eerikki kuningas ei tähän vaaliin suostunut. Sitä vastaan olisi Maunu kuoltuansa epäilemättä kerran tullut pannuksi pyhäin miesten joukkoon, jos ei uskonpuhdistus sitä ennen olisi koko katoolin uskon menoineen karkoittanut Suomen maasta.

Krohn.

16. Pääsiäinen Wenäjällä.

"Kristos voskres! Kristus on ylösnousnut!" kajahti ääni sunnuntaiaamuna 28 p. huhtikuuta (v. 1856) huoneessani, ennenkuin olin vuoteelta ennättänyt nousta, ja edessäni seisoi iloisella katsannolla portinvartia täydessä alaupsierin puvussa, hän on nim. entinen sotamies. "Totisesti on Kristus ylösnousnut!" tulee tähän vastata, ja sitä ynnä suun- ja juomarahan antamista en minäkään laiminlyönyt, jonka kanssa ukko meni toisille talon asukkaille samaa onnellista sanomaa julistamaan.

Kristos voskres! Meillä on siis pääsiäisen iloinen päivä! Mikä suuri juhla! Totuuden ankaran ja vilpittömän saarnaajan ovat pimeyden ja itsevaltaisuuden puoltapitäjät kietoneet, tuominneet ja kuolettaneet. Synkeä suru sydämessä seisoo koko ihmiskunta tämän sankarinsa haudalla, epäillen, haikeroiden, todellako ja iäksi päiväksikö pimeys vallan voitti, koska sen ruhtinat nyt niin riemastelevat. Lyhyt on kuitenkin tämä heidän riemunsa, sillä juuri kuolemallansa on valon sankari heidät voittanut ja kahlinnut, epäilemättömänä herää hän kuolluista, valo levenee kaikelle maailmalle ja kaikki ihmiskunta riemuitsee.

Tämmöinen on pääsiäis-juhlan aine ja sisällys. Eikä Wenäläinenkään puutu riemua sitä viettäessään. Hän on paastonnut kokonaista kuusi viikkoa ja etenkin ankarasti viimeisen eli piinaviikon, jolla virkakunnat ja koulut eivät istu ja jonka kuluessa rahvas ripilläkäymisellä tahi muun ulkokäytöksen täyttämisellä kokee valmistaa omantuntonsa pääsiäisen nautinnolle. Silminnähtävällä levottomuudella odottaa jokainen tämän hirmuisen ajan loppua, ja kaksi viimeistä päivää varsinkin ovat pitkät kuin nälkävuodet. No, viimein kuitenkin alkaa pääsiäislauantain ilta pimetä. Jokainen peseksen puhtaaksi, pukeutuu juhlavaatteihin ja astuu kirkkoon. Ja hyvän aikaa täällä rukoiltua ja tuohus kädessä seisottua sen kammion ympärillä, joka keskellä kirkon laattiaa kuvaa Kristuksen hautaa, kaikuu juhlallinen kiitosvirsi, kellot rupeavat soimaan, ja kaikki todistaa, että se surkea puoliyö on ohitse. Kaikki ehättävät nyt kotiin, jossa munaröyköt, sianliikkiöt ja viina odottaa. Tuskin yksikään muistaa nyt enää tämän juhlan kallista alkuperää, jokainen ajattelee vaan vatsansa ja sen tyydyttämisen päälle, samoin kuin paastonkin aikana useampi lienee surenut oman vatsansa tyhjyyttä enemmän kuin Kristuksen viatointa piinaa ja kuolemaa. Sen sijaan heitäksenkin pääsiäisen tultua jokainen kaikkea nauttimaan, mitä vaan ikänänsä voipi, ja valon ja vapauden juhla muuttuu kaikenkaltaisen lihallisuuden ja hekkuman vapaviikoksi. Tätä iloa kestää nim. koko seuraavan viikon, jolloin ei köyhinkään tee työtä, vaan käypi kestiä, ja kokee varojansa myöten viinakullalla virvoittaa sieluansa. Joka päivä aina seuraavaan sunnuntaihen asti kaikuvat kellot koko puolenpäivän-edellyksen, ja kuin muutamien virstain laveudella seisoo noin 60 kirkkoa, niinkuin esim. Kasasissa, niin arvaa jokainen, mikä helinä ja humina venäläisessä kaupungissa pääsiäis-viikolla on.