Ahlqvist.
17. Maan, meren kulkija laiva.
(Satu.)
Oli muinoin kolme veljestä; kaksi kauppiasta, kolmas Tuhkimo Muuritsa. — No, sen maan kuninkaalla ei ollut muuta perillistä kuin yksi ainoa tytär. Tämä kuin joutui täysiaikaiseksi, että oli aika naimiseen mennä, koki kuningas estellä sitä, kuin oli vaikea erota ainoasta lapsestansa, ja kuuluutti ympäri valtakuntansa, ei antavansa tytärtään muille kuin sille, joka maalla ja merellä kulkijan laivan saisi.
No, laaditaan sitä laivaa ympäri koko valtakunnan; vaan eihän saada syntymään. Siitä jo rupeaa Tuhkimo Muuritsankin veljet laivan laadintahan. Vanhin veli palkkasi päiväläisiä paljon ja kulki niiden kera metsään, sieltä laivan aineita saadaksensa. Mennessään sinne yhtyi hän tiellä vanhaan akkaan, joka pitkällään makasi liassa; akka elossa oli vielä, vaan ei ollut hänellä voimaisuutta päästä siitä ylös. Alkaapa silloin se akka pyytää poikaa avuksensa, sanovi: "auta, hyvä mies, minut tästä!" — No, olisihan se autettava ollut; vaan mies ei malttanut viipyä matkallansa, mutta kulki ohitse akasta, sanoen; "en minä, akka-rukka, jouda sinua nyt auttamahan; minulla päiväläisiä on paljo, niitä katsoa pitää." Mennen siitä edellensä ei kauaksi ennättänyt vielä, kuin tulee ukko häntä vastaan, kysyvi: "minnepä menet, mies?" — "Laivaa menen laatimahan," vastasi toinen, "maan, meren kulkijata laivaa." — "Vai niin," sanoi ukko, "vai semmoinen sinulla on tehtävä: no otapa minut päiväläiseksi." — Poika ei kuitenkaan ottanut häntä, sanoi: "en mie sinusta kuhjuksesta huoli, on minulla päiväläisiä parempiakin;" ja kulki kiireesti edelleen. Kotvasen käytyänsä tuli sitte päiväläisilleen eräälle kankahalle metsään, jossa kasvoi kauniita puita hyvästi; niin ruvetaan siinä nyt laivan tekoon. Laaditaan, laaditaan laivaa, min kerjetään; vaan ei tahdo työnsä heiltä syntyä; ka, hyvähän tätä on tämmöistä laivaa saada, mikä sillä tavoin joka paikan kulkisi! Tuosta kuin ei lisää lähtenyt heidän työstänsä, eikä muuta neuvoa nähty, jätettiin koko laivan laadinta sillensä, ja lähdettiin kotihin. Siellä toiset veljet kysyvät kohta: "jokos syntyi laivan teko, kuin sie kotiin tulit?" — "Ka, syntyihän se laiva, mikäs sen oli syntyessä; vaan eihän se maalla kulje," virkkoi työstään tulija; "mikä liekin nyt kuninkaalta mielen hupsentanut, kuin hän perättömiä vaatii!"
Mitäs siitä; ei malta toinenkaan veli kotonaan olla, vaikka kuuli, miten oli veljelle käynyt; vaan laitaksen laivan laadintaan hänkin, ja palkkaa apulaisia paljon, saadakseen työnsä toimeen. Sille kävi nyt samoin kuin toisellenkin; laiva saatiin valmiiksi, vaan ei saatu maalla kulkemahan. — Tuhkimo Muuritsa sillä aikaa asuu kotonansa, uunin rinnalla venyy rauhassa, ajatellen mielessänsä: "annahan toiset ensinnä koettelevat!" eikä ole asiasta ollaksensa; vaan kuin tulee keskimäinen veli kesken työnsä kotiin, tuumii jo vuoronsa Tuhkimo: "annapa mie lähden koettamahan, eikö syntyisi se semmoinen laiva minulta!" Lähteekin tuosta nyt matkalle, päiväläistä ei mitään ota eikä evästäkään muuta kuin lihan luuta konttiinsa vähän ja leipää muutaman veron. Itsekseen vaan menee; astuu, astuu, tietä pitkin kulkee, niin tulee sen vanhan akan luokse hänkin, niinkuin toisetkin veljensä. Akka liassa makaa pitkällään yhä ja rukoelee apua, sanoen: "auta minut, hyvä mies, tästä!" — "Ka, auttaa pitää," sanoi Tuhkimo, ja auttoi akan seisomahan jaloillensa. Tämä päästyään seisahalle antaa siitä hyvästä nyt Tuhkimolle vaskipillin semmoisen, sanovi: "otahan tämä, vielä sen matkoillasi tarvitset!" — "Kiitokset antamastanne!" vastasi Tuhkimo, pisti pillin poveensa ja läksi astumaan edellensä. Siellä tulee nyt matkan päässä vanha ukko vastaan hänelle niinkuin veljillenkin, ja sanovi: "minnepä menet sie?" — "Menen laivaa laatimaan," sanoi Tuhkimo, "maalla, merellä kulkijata laivaa, millä kuninkaan tyttären saisi." — "No, ota minut päiväläiseksi!" virkkaa siihen ukko. — "Tule vaan, vanha mies," vastasi Tuhkimo, otti ukon matkaansa; ja läksivät kahden miehen astumahan.
Kotvasen kuljettuansa tulivat sitte kankaalle semmoiselle, kussa kävi työhön rupeaminen; niin tekee Tuhkimo Muuritsa valkean, saadakseen pataa tulelle, jotta ruualle päästäisiin, kuin oli nälkä käydessä tullut. Mutta ukko eroaa hänestä, sanovi "keitähän sie rokka valmiiksi tässä, mie lähden metsästä kokkapuita katsomahan," ja menikin metsähän samassa. No, Tuhkimo on keittämisen toimessa nyt kankaalla siinä, katsoo, korjaelee valkeata, kunne on jo rokka valmiiksi saamaisillaan, niin rupeaa pataa nostamaan tulelta, kuin tulee äkkiä purjelaiva semmoinen, kangasta myöten solottaa siihen, se vanha ukko isäntänä perässä. — "Joko se on laiva valmiina?" kysyi Tuhkimo ukolta. — "Ka, johan," vastasi ukko; "tässä sen näet." — "No, sepähän työ sinulta välehen joutui," sanoi Tuhkimo iloissaan siitä; "tule nyt, toverini, rokkaa syömään, kuin olet semmoisen työn laatinut, lieneehän sinulla nälkä." — Ukko seisahuttaa siitä laivansa ja menee Tuhkimon luokse ruualle. Syödään siinä yhdessä ja tupakoidaan, lepäellään kotvasen niin vasta menee Tuhkimo Muuritsa laivaa katsomahan, sanoo ukolle: "emmekö lähde nyt kuninkaan tytärtä saamaan?" Ukko ei lähtenyt, sanoi vaan Tuhkimolle: "mene vaan yksinäsi, mitä siellä minä vielä teen, eihän vanhoista kosihin."
No, Tuhkimo Muuritsa kuin ei ukkoa matkaansa saanut, läksi yksinään laivalla purjehtimahan. — Laski, laski maata, merta suorahan vaan, niin tulee vastahan mies, kysyvi: "minnepä matka?" — "Kuninkaan tytärtä saamaan," vastasi Tuhkimo. — "Otapa minut keralla!" pyrki toinen. — "Kukas sie olet?" kysyi Tuhkimo. — "Mie olen Lihansyöjä, Luunpurija," virkkoi mies, "ota toveriksesi, ehkä matkallasi tarvitset." — "Tule vaan, kuin mielesi laatinee!" sanoi Tuhkimo, otti miehen laivaansa; ja saatiin laivassa purjehtimaan edelleen. — Kuljetaan vähän matkaa yhdessä, niin tuleepa vastahan mies ja kysyy samoin kuin toinenkin: "minnepä miehillä matka?" — "Kuninkaan tytärtä saamaan," sanoi Tuhkimo; "kukapas sie olet?" — "Mie olen Oluen- ja Viinanjuoja," vastasi tämä, "ota, mies matkaasi." — "Tule, kuin tulet," sanoi Tuhkimo, "onhan laivassani tilaa," otti senkin miehen siitä, ja pantiin laiva liikkehelle taaskin. Tehdään taivalta kolmen hengen siinä, niin tehdäänkin, niin tulee jo mies niin ikään vastahan heitä, kysyvi: "minnepä miehillä matka?" — "Kuninkaan tytärtä saamaan," vastasi Tuhkimo entiseen tapaansa; "kenpäs sie, mun matkojani kyselijä?" — "Mie olen Kylmänlöyhyttäjä," virkkoi mies, "ota kerallasi, ehkä tarvitset." — "Ka, kuin mielesi laatii, niin tule," sanoi Tuhkimo Muuritsa, otti Kylmänlöyhyttäjänkin matkaansa, ja saatiin kulkemaan edelleen. — Eipäs kovin kauaksi kerjetty, kuin tuli matkaaja vastahan taaskin ja kyseli, minne olivat menossa. Se mies oli nyt Pitkänjuoksija, ja pyrki keralla hänkin. — Mitäs; Tuhkimo Muuritsa kuin oli hyvänsopuisa, herkkäluontoinen mies, ei tehnyt sillenkään estettä enemmin kuin toisillenkaan; vaan otti Pitkänjuoksijankin laivaansa, ja lähdettiin viiden miehen purjehtimahan edelleen aina.
No, nyt ei tule miestä enää mitään; vaan kuljetaan rauhassa edelleen, kunneka kuninkaan linnahan päästään. Siellä Tuhkimo Muuritsa laivansa seisahuttaa pihalle, ja käypi itse kuninkaan puheille niissä työvaatteissaan vaan, joissa hän oli, sanovi: "täällä se nyt, armollinen kuningas, olisi maan, meren kulkija laiva teidän pihassanne valmiina; joko lähtenee nyt tyttärenne minulle?" — "Eihän kiirettä ole semmoista," vastasi kuningas ja meni katsomahan laivaa pihalle, olisiko tuo asiaan päin vähäisenkään. No, ihmeeksensä löytää hän sen kaikella tapaa hyväksi, ett'ei kyllin voi kiittää rakennusta; vaan säälittää kuitenkin tytärtään antaa niin huonolle miehelle kuin hänestä Tuhkimo ompi, jonka tautta alkaa esteitä tehdä kaikenlaisia. Hänellä on kolme sataa syöttöjänistä linnassansa; niin sanoo tuosta Tuhkimolle: "vasta annan tyttäreni, kuin noita jäniksiäni päivän paimentanet." — Mitenkäs; täytyihän Tuhkimon tyytyä tähän, kuin ei muutoin palkkaansa saanut; vaan eihän se ollut hänelle mielehen kuitenkaan semmoinen kauppa.
Huomeis-aamuna lasketaan jänikset irrallensa kaikki, ja käsketään Tuhkimo Muuritsan ne paimentaa ja iltaisella kotihin tuoda; muutoin ei naimis-kaupasta tulisi mitään. No, Tuhkimo laitaksen heitä paimenehen; vaan tuskin pääseekään jänikset tanhuasta, kuin hajosivat jo sinne, tänne metsään kaikki, mikä minne, kuka kunne; menepä, niistä pidä selvä! Kuin ei nähnyt enää päätäkään, läksi Tuhkimo hiljallehen jäljestä ja käydä huppuroi metsää joutessansa. Siten kuluu päivä iltaan saati, niin ottaa Tuhkimo sen akan antaman vaskipillin povestansa ja puhaltelee suotta aikojaan siihen, kuin ei muutakaa tekemistä ollut. Vaan tästäkös nyt kummat synnytteleksen! Vaivoin saikaan kerran vaan pilliinsä puhaltaneeksi, niin jänikset samalla tulivat hänen ympärilleen kaikki. "Ompas kalua tässä kalussa!" arvelee siitä nyt Tuhkimo, soittaa piipahuttaa välistä aina pillillänsä, kunne saa jänikset kerallaan linnaan, niin käypi suorastaan kuninkaan eteen, sanovi jänikset paimentaneensa ja pyytää häneltä tytärtä. — Ei kuitenkaan annettu luvattua morsianta vielä sillä; kuningas tekee esteitä yhä, sanovi: "äsken mie tyttäreni sinulle annan, kuin sie kaikki lihat syönet mitä linnassani ompi; et saane vaan syöneeksi, niin ei tule naimisestasi mitään." — "No, syönmähän lihanne, liekö noita äiä?" sanoi Tuhkimo; muisti, näet, toverinsa, jotka oli matkaansa ottanut, ja toivoi apua heiltä. Päästyänsä kuninkaan luota, meni sitte toveriensa luokse, puhui asiansa siellä Lihansyöjälle, Luunpurijalle, ja pyysi häntä niitä kuninkaan lihoja syömään. Tämä oli tähän vallan valmis, ja meni kohta kuninkaan liha-aittaan, oli yötä siellä; niin aamulla katsomaan tultaessa viimeisiä luita jo imeksi, ja nälkää huuti vielä yhä.