Niinkuin vuoret antavat maalle tukevaisuutensa ja lujuutensa, niin antaa rehellisyys ihmisen elämälle vahvuutensa, voimansa ja seisovaisuutensa; niinkuin kirkas ja kostuttava aamukaste virvoittaa ja elähyttää kaikki kasvut luonnossa, niin tekee rehellisyyskin elämän ihmisten välillä raittiiksi, pysyväiseksi, iloiseksi ja suloiseksi. Ota rehellisyys pois, niin hämmästyksellä olet näkevä, mihinkä ihmiskunta, mihinkä kansakunnat, mihinkä perhekunnat, mihinkä ihmiset joutuisivat, ja minkälainen myrkyllinen helvetti syntyisi maailmaan. Kristillisyys vaatii rehellisyyttä, ja kristillisen uskon moninaisten hedelmäin joukossa on se juuri paraimpia ja kauniimpia. Jos kristillisyyttä on vihattu ja vihataan monista syistä, niin on sitä vihattu paljon senkin tähden, että se on niin kiinteä rehellisyyden seuraamisessa kaikissa, pienimmissä ja suurimmissa, asioissa.

Tarkoin jos tutkitaan riitain, sotain, vainoin, torain, eripuraisuuksien, vihain ja kaikellaisen pahan likintä alkuperäisyyttä, niin niihin on usein syynä puuttuva rehellisyys; keskinäisiä asioita, koskekoot ne erityisiä ihmisiä tai kansoja, sotketaan ja sekoitetaan esinnä kaikella, ulkonaisesti rehellisellä tavalla, ja sitten koetetaan viekkaudella ja petoksella peittää salaisia aikomuksia ja pyyntöjä, joilla tarkoitetaan maallista voittoa, ja kuin toinen tahi toiset sen vihdoin selkeästi huomaitsevat, on viekkaus taas näitä riitaisia asioita selittämässä, rehellisyys hyljätään, ja näin muodoin nousee viha, riita ja sota viimeiseksi ratkaisijaksi. Perijuurellisesti vaatii rehellisyys tämmöisen ratkaisijan puolustajaksensa ja voittaa myös vihdoin; sillä niinkuin kuohu myrskyn perästä meren aalloilla katoaapi, niin liestyvät ja raukeavat viekkaudenkin paulat. Riitoihin ja sotihin löytyy kuitenkin paljo muitakin sytytysaineita; elämä on syvä ja lavea, ja siinä liikkuu, niinkuin pisaroita meressä, tuhannen tuhatta erilaatuista syytä vaikuttamassa milloin hyvää, milloin pahaa, mutta rehellisyys kaikki kannattaa ja ylläpitää. Onnetoin sentähden se ihminen, onnetoin se kansa, joka luopuu rehellisyyden sileältä ja suoralta tieltä ja kulkee viekkauden liukkaita polkuja; onnetoin tosin se valtakunta, jossa rehellisyys poljetaan ja petos saapi vallan joko niin, ett'ei sitä älytä, tai niin, että, jos se älytäänkin, sitä ei saa ilmoittaa! Semmoinen valtakunta lankeaapi ja häviääpi vihdoin niinkuin Jerusalemin kaupunki muinoin, ett'ei siihen jää kiveä kiven päälle, nurkkaa nurkan lomahan.

Mutta mikäs meidän näihin pimeihin ajatuksiin on johdattanut, mikä vienyt? Löytyykö omassa maassamme semmoisia yleisiä tahi yksityisiä asiain kohtia ja haaroja, joissa rehellisyyden käskyjä ei seurata? Onko tässä muinaisista ajoista asti rehellisyydestänsä kiitetyssä maassamme viekkaus ja petos saanut semmoisen vallan, että se herättäisi yleisempää surua ja kipua kaikkein rehellisten sydämissä? Ei, Jumalan kiitos, ei niin suuressa mitassa, että yleistä onnettomuutta kansamme elämälle olisi vielä pelkäämistä! Katkeralla mielellä täytyy kuitenkin jokaisen totuuden ystävän tunnustaa, ett'ei meidänkään maassa rehellisyyden vaatimuksia joka paikassa ja kaikissa asioissa seurata: niinkuin mustat, synkeät pilvet silloin tällöin peittävät taivahamme ja pimentävät päivän valon meiltä pohjan asujamilta, niin tulee rehellisyyskin himmennetyksi moninaisen viekkauden ja petoksen kautta meidänkin kansan seassa. Vaikea ja mahdotoin olisi luetella kaikkia tapauksia, joiden kautta rehellisyyttä maassamme rikotaan ja saastutetaan, emmekä sitä tässä aio tehdäkään. Emme myöskään tällä kirjoituksellamme tarkoita semmoisia törkeitä teoksia, joita laki pääsee rankaisemaan, niinkuin varkaudet, murhat, selkeät valheet ja muut semmoiset julkiset petokset ja pahuuden työt ovat, joita Suomessakin valitettavasti kyllä ei niinkään vähän harjoiteta, ja jotka kaikki harjoittajoissansa todistavat rehellisyyden puutosta. Ne heitämme sillensä. Sitä vastoin tarkoitamme enemmin niitä hienoja salaisia viekkauden juonia ja ansoja, joilla toisten onnea ja aikaantuloa koetetaan pilata ja sortaa, ja joilla lakia ja sen rangaistuksia pyydetään saada kierretyiksi ja jopa useasti kierretäänkin ja siitä sitte salaisesti iloitellaan, kuin on saatu lähimmäinen petetyksi sanoilla ja puheilla, käytöksillä ja töillä, tavalla tahi toisella. Samalla kertaa ahkeroidaan kuitenkin olla ulkonaisesti rehellisiä ja kantaa kunniallista nimeä kanssaihmisten seassa, vaikka ollaan valmiit tekemään uusia viekkauden ja petoksen töitä, kuin niihin vaan tilaisuutta saadaan. Mutta kääntykäämme yleisistä puheistamme tarkemmin katselemaan rehellisyyden kohtia maassamme.

Käykäämmepä silmäilemään seuraelämää, minkälainen se on monessa kohdassa maatamme ja vaariinotetaanko siinä aina rehellisyyden vaatimuksia. Emme tahdo virkkaa mitään semmoisista pidoista ja kestailemisista, joissa seuraelämä muuttuu ylellisen juomisen, syömisen, törkeitten puheitten, kirousten, raakain laulujen ja loilotusten kautta oikeiksi kapakkapaikoiksi, ja joissa totisia, rehellisiä ja kunniallisia ei milloinkaan tavata. Semmoisia pitoja kyllä tapahtuu Suomessa. Me käännymme vähän siistimmän-näköisiin kanssakäymisiin ja kysymme: saadaanko niissä joka paikassa ja joka aika vähintäkään hengellistä ravintoa ja virvoitusta sielulle, saadaanko niissä kuulla rakkautta Jumalaan, lähimmäiseen ja isänmaahan herättäviä keskusteluja; puhutaanko niissä kotimaassa tahi muissa maissa tehdyistä hyvistä ja jaloista töistä neuvoksi ja kehoitukseksi kokoontuneille jäsenille, niinkuin lapsille ja nuorukaisille? Eipä kuullakaan, eipä puhutakaan, joka on sangen valitettava asia. Seuraelämämme on monessa paikassa, niinkuin hallan panema pelto, tyhjä ja köyhä hyvistä hedelmistä: monesti vaan lörpötetään yhtä ja toista joutavaa illan kuluksi, ja sielua murhaavalla korttipelillä tuhlataan myös kallis aika, ja sitte erotaan yhtä onttopäisinä, yhtä tyhjäsydämisinä kuin oltiin yhteen tullessakin. Tämä ei ole rehellistä kanssakäymistä, sillä sen kautta petetään itseänsä ja toisiansa ajan turhalla kuluttamisella. Mutta eivät kaikki seurat samanlaisia ole. Olettehan rakkaat lukijat, jolloin-kulloin sattuneet semmoisiinkin seuroihin, joissa pilkka, panetus, herjaus, soimaus, toisen kunniallisen nimen ja arvon alentaminen ja polkeminen on yhteisen keskustelemisen ylimmäisenä kannattajana. Surkea ja kauhea on se kuulla, mutta valitettavasti on se tosi. Äkkiä ja pikaisesti niinkuin hius terävällä veitsellä, leikataan liukkaalla ja kavalalla kielellä toiselta hyvä nimi, hyvä kunnia, hyvä ansio pois, ja lähimmäinen saatetaan sillä tavalla useasti syyttömään ja vahingolliseen epääluulon alaisuuteen. Tämä tapahtuu kaikissa säädyissä välistä hienommasti, välistä karkeammasti, ja siihen on melkein aina syynä häpeällinen ja kirottu kateus, joka tahtoo toiselta nyhtää milloin yhdellä, milloin toisella tavalla rehellisesti ansaitun palkan, tavaran ja kunnian. Tämmöisistä seuroista on rehellisyys kadonnut, ja niitä karttaa jokainen kunniallinen ihminen niinkuin myrkkyä. Onpa meidän rehellisessä ja rakastetussa Suomessa semmoisetkin hävyttömät, kunniansa ja ihmis-arvonsa myöjät saaneet sijansa, jotka ovat antaneet itsensä toisten sanain, puheitten, käytösten ja töitten nuuskijoiksi ja urkkijoiksi, kieliäksensä kaikkia mitä kuulevat, totta ja valhetta, ja saattaaksensa sen kautta paraimmat ystävänsäkin ja kumppaninsa pahaan huutoon ja ajalliseen onnettomuuteen. Tämmöisiä Judas Iskarioteja, joita rehelliset ihmiset eivät suvaitse takamaillensakaan, vaikka he liehakoitsevalla ystävyydellä pyrkivät päästä joka paikkaan, ei kuitenkaan mahda maassamme paljo löytyä. Jumala varjelkoon maatamme ja kansaamme näitten perkeleen palvelukseen myötyin urkkijoitten riivatusta suvusta!

Mitenkäs raha-asiat seisovat Suomessa, ollaanko niissä joka paikassa rehelliset? Valitettavasti ei ollakaan, sillä löytyy esim. semmoisia heittiöitä seassamme, jotka lainaa ottaessa ovat olevinansa rehelliset, mutta maksaessa on viekkaus ja petos kietonut heidät pauloihinsa. Ei niinkään vähän seurata sitä viekasta tapaa, että tilan tahi tavaran oikeana omistajana ollessa hankitaan lainaa, sitte ollaan lahjoittavinansa tilat ja tavarat jolle-kulle sukulaiselle tahi vieraalle, ja kuin lainanantaja tahtoo omansa takaisin, niin ota sitä enää tilattomalta, tavarattomalta petturilta, joka juuri sentähden, ett'ei häneltä saatais mitään, lahjoitti tahi, oikeammin puhuttu, oli lahjoittavinansa vääräin ja salaisten suostumusten kautta omaisuutensa toiselle, joka myös sillä tavalla kääntyy petturiksi. Savossa tiedämme tämmöisiä petoslahjoja tapahtuneen ja mahtaa niitä sattuneen muissakin maakunnissa talonpoikaisen kansan seassa, koska olemme kuulleet talonpoikain takauksia työläästi otettavan vastaan Suomen Pankissa, juuri tämmöisten petosten kautta. Samasta syystä, ett'ei tila menisi veloista, asuu ja viljelee moni mieluisemmasti kruununtilaa, kuin menee sitä perinnöksi hankkimaan. Näin uhrataan paremmat edut perintötalojen pitämisestä viekasmielisyyden tähden.

Katsokaammepa käräjätupihimme. Eikö siellä monien muiden turhien juttujen seassa riidellä myös paljon perintöasioista? Niinpä kyllä. Lapset riitelevät keskenänsä vanhempain jättämästä tavarasta ja katkaisevat monesti sen kautta heimolaisuuden ja veljellisyden hellät siteet. Vanhemmat taas kylmentävät usein lasten välin sen kautta, että lahjoittavat omaisuutensa vennon vieraalle tai jakavat tavaransa epätasaisesti lasten välillä, ja heittävätpä välistä jonkun lapsistansa perinnöttä, juuri kuin yksi lapsi olisi heille toista parempi. Näin muodoin unohdetaan vapatahtoisesti rakkaus, suosio ja sopu maallisen tavaran tähden, ja se ei ole millään tavalla rehellisesti tehty.

Kaikissa elämän vähempi- ja suurempiarvoisissa kohdissa kärsii rehellisyys enemmän tahi vähemmän väkivaltaa. Mutta kaupassa ja sen käynnissä saapi se useammin kuin milloinkaan muulloin jäädä unohduksiin. Emme puhu semmoisista vääristä kauppiaista, joiden korvan takana viekkaus aina asuu, sekä myödessä että ostaessa. Myöskin niinkutsutuissa maakauppiaissa havaitaan ehkä useammin kuin muissa vilppiä ja petosta; jokainen tietää heillä tavatun vääriä puntareita ja mittoja. Kaupunkeihin kuin viedään maantavaraa, niin sielläkin koetetaan petosta tehdä. Semmoisia talonpoikiakin tavataan kauppatoreillamme, jotka tavarainsa myönnissä havaitaan harjoittamassa viekkautta; vedellä tehdään voi raskaammaksi, pannaanpa kiviäkin sekaan, ja kuin astioineen myödään, on päällä joku verta hyvää voita, alla roskaista maitopöperöä. Kala-astioissa löydetään myös kaloja päällimmäisenä, ruotia alla, eikä aina samanlaatuisia kaloja koko astiassa. Muunkinlaista viekkautta harjoittavaisia talonpoikia löytyy maassamme; esim. virkamiesten palkkoja ja saatavia maksettaessa ei olla joka paikassa rehellisiä. Huonot herrasmiehet taas tahtovat talonpoikia pettää, missä vaan saavat; ja hevois-kauppiaat ne vasta oikeat petturit ovat; markkinoilla esim. kaadetaan äksyin ja laiskojen hevoisten suuhun ja korviin viinaa, että paremmin kulkevat ja ostaja sillä keinoin petettäisiin.

Isäntäin ja palvelijain keskinäisestä elosta olisi paljo puhumista. Ei siinäkään aina rehellisyyttä tavata. Hengit ja piiat ovat talonväelle silmänpalvelijat, varastavat heiltä aikaa laiskuuden kautta ja eivät ole töissänsä ja toimituksissansa uskolliset. Moni isäntä ja emäntä viepi palvelijoitansa turmion teille sen kauhean tavan kautta, että suorittavat vuosipalkan vähitellen viinaryypyillä ja viinan antamisella. Se tapahtuu kaikki totisen rehellisyyden puutoksesta.

Paljo löytyisi vielä rehellisyydestä poikkeavia seikkoja maassamme, jos niitä kaikkia rupeaisi kertomaan. Mutta loppukoon jo tämä kirjoituksemme. Elköön kukaan luulko meidän uskovan rehellisyyttä maassamme ei löytyvänkään. Ei! moninvertaisesti enemmän löytyy Suomessakin rehellisyyttä kuin viekkautta, ja sangen kauniisti kuvaa ja osoittaa Suomen kansan rehellistä luontoa esim. seuraavat, vanhat sananlaskut: sanasta miestä, sarvesta härkää; ja rehellisyys maan perii.

Polén.