"Mitä kaikkia sinä tohdit! Eikö sinulla ole häpyä! Tiedätkö sinä, kelle niin puhut?"
"Kellenkö? Enkö minä ole sellaisia herroja nähnyt! Ja onko nykyaikana enää niin suurta eroitusta kansanluokkain välillä? Eikö kaikki ala tulla yhdenvertaisiksi?"
"Sinäkinkö ehkä yhdenvertaiseksi? Huuti! Jos se ei olisi tällaisessa tilassa, niin — Mutta mitä sinä ymmärrät!"
"Minä ymmärrän sen, että tällaisessa tilassa toinen on yhtä hyvä kuin toinenkin. Mitä parempi te nyt olette?"
"Mitäkö parempi? Kuin olisit nähnyt vähän enemmän, sinä et puhuisi niin. Sinä ymmärtäisit, missä seuroissa minä olen elänyt, ja missä sinä. Sinä olet ikäsi istunut herran seljän takana, etkä tiedä mitään, sen sijaan kuin minä olen aina etunappina saanut nähdä kaiken sen kunnian, joka herralle tuli elinaikanaan. Mitä sinä tiesit kaikista pidoista, joita herra piti korkeille vieraillensa? Näitkö sinä, miten kaikki joivat herran kunniaksi, ja kuulitko sinä ne koreat puheet, joilla herraa ylistettiin, ja kiitettiin sitä loistoa, jonka hän levitti ympärilleen? Luitko sinä ne sampanilasit, jotka juotiin, niin että se ankara juoma valui pitkin minun kirkasta naamaani? Ja näitkö sinä, miten kaikki ihmiset olivat ihastuneet siitä, että herra oli iloisin isäntä talossaan, jossa jokaisella oli hauska viipyä ja nautita? Minä arvaan kyllä, kuinka kaikki nyt itkevät ja valittavat hänen kuolemaansa."
"Antakaa anteeksi, hyvä herra etunappi! Paljon te olette kyllä nähneet, mutta ettenpä nähneet sitä, jonka minä näin samaan aikaan. Minä, joka olin herran seljän takana, minä näin aina toista kuin te hänen edessään. Ne samat herrat, ne samat ihmiset, jotka häntä silmäin edessä ylistivät, ne irvistelivät hänelle seljän takana, ne pilkkasivat ja nauroivat häntä ja sopottivat toisillensa, sanoen: 'tuota on aika narri. Sillä, jonka hän näissä juomissa ja ruuissa hävittää, hän voisi kasvattaa lapsiansa, jotka aikanaan kunnioittaisivat hänen muistoansa ja tulisivat kunnon ihmisiksi ja isänmaan kunniaksi.'"
Hannikainen.
44. Maanpetoksesta.
(Uudesta suomennoksesta 1734 vuoden Lakia.)
1 §. Joka valtakuntaa vastaan tarttuu sota-aseihin taikka tekee väkivaltaisuutta valtakunnan kuninkaalle ja herralle, kuningattarelle, tahi heidän lapsillensa, taikka näytetään syylliseksi salahankkeihin, joko kotomaalaisen tahi ulkomaalaisen kanssa kuningasta ja valtakuntaa vastaan, niiden vahingoksi ja turmioksi, taikka koettaa vihoillisen valtaan petollisesti saattaa valtakunnan alammaisia, maata tahi kansaa, sotaväkeä, linnoja, varahuoneita, laivoja ja muuta sellaista, niin menettäköön hän ja kaikki, jotka hänen kanssansa samassa rikoksessa ja aikomuksessa olivat, oikean kätensä, mestattakoot ja teilattakoot; ja heidän tavaransa, sekä irtain että kiinteä, menköön kruunulle. Jos eivät voineet vahinkoa tehdä, menettäkööt kuitenkin henkensä, kunniansa ja tavaransa.