Voi, jospa tätä armoasi
Mä aina kiittää muistaisin,
Ja joka aika tahtoasi
Uskollisesti seuraisin,
Mieleni sekä kieleni
Käyttäisin kunniaksesi!
Mun anna, Herra, aina muistaa,
Kuink' aika rientää yhtenään:
Ei hetkistä kadotetuista
Takaisin saada yhtäkään;
Siis auta oikein käytän sen,
En tuhlaa sitä turhuuteen!
Suo niin mun nuoruuteni päivät
Sun tahtos jälkeen vaeltaa,
Ett' en mä kerran, kuin ne jäivät,
Sais huolten niistä valittaa!
Pian on nuoruus kulunut,
Kuin kedon kukka kuihtunut.
Kuin maailma ja oma mielen'
Minulle tarjoo ilojaan,
Ja häijy henki, viekas, tiellen'
Viritteleepi verkkojaan,
O auta, Herra, ett' ei ne
Minua surmaan saattele!
Se ilo ainoa, kuin kestää,
Jok' aina muuttumattansa
Ei lähde koskaan sydämestä,
Se ompi täältä kaukana;
Osoita minulle se tie,
Kuin siihen ilohosi vie!
Sinulle, Herra, uskon tieni;
Sun henkes mua johtakoon,
Jok' ainokaisen askeleeni
Ain' oikealle ohjatkoon!
Sun turvissas kuin olla saan,
Niin muustapa en huolikaan.
(Virsikirjan Ehdotuksesta.)
3. Maailman menon turhuudesta.
Etkös ole, ihmis-parka, Aivan arka,
Houkka, lyhytmielinen,
Ettäs suret suuttumatta, Puuttumatta,
Töitä tuonen kammoen?