Woi kuinka mailma kolkka on,
Ja toivo valoton ja musta,
Se pieni sydän, levoton,
Ei löydä mistään huvitusta.
Sen yksin hauska huvitus
Ei täällä muu, kun sinä, ollut;
Nyt olet pois, ja kaipaus
On hauskuuteni siaan tullut.
Ja vaikkas kauvas minusta
Pois taisit ijäisesti mennä,
Ei luovu sydän sinusta,
Et poiskan sinä siittä lennä.
Jos miinkä ties sun johdattaa,
Jos poiskin haudan tuolle puolen,
Ja sua en täällä nähdä saa,
Saan sitte kumminkin kun kuolen.
Ja vaikka tähti viimmenen
Sun uusi kotos olis siellä,
On matka hauska, lyhkönen,
Ja toivo kumppanina tiellä.
J. F. Granlund
[Ensikerran painettu 1856.]
KANTELEEN SOITTAJA.
Lännen ruskokukkasiin nyt
päivä kirkas nukkuu,
Lintu-parven vihertäissä
käki puussa kukkuu.
Lahti laski levollensa,
eikä värähdäkkään,
Eikä edes haavan-lehti
puussa välähdäkkään.