Metsä vastaa iloisesti
kanteleeni ääneen,
Sinne sanoi kanteleeni
huokaukset jääneen.
Nouse länsi-tuulinen ja
perhosena lennä,
Ett'ei kanteleeni suru
metsään saisi mennä.
Lennätä se kullalleni,
kauvas metsän taahan,
Yli suon ja yli järven,
toiseen taka-maahan!
Kuiskuta se hiljaa hälle
terveisiksi multa,
Että tulis iloiseksi
surevainen kulta!
Soi nyt kulta kanteleeni,
kohta tuuli herää,
Soi! ja sitte polvilleni
nuku täksi erää!
J. F. Granlund
[Ensikerran painettu 1848.]
INGEBORIN WALITUS
(Ruotsinkielisestä)
Syksy nyt on,
Taas meri kuohuva myrskystä on.
Ah, joka pääsis nyt sentään
Lainneille lentään.