A. Warelius
NEITON KUOLLO
Neitto itki itseksensä
Pienen virran rannalla:
Kuuli soiton sulhasensa
Tuolla vuoren reunalla.
Kanteleinen kajahteli
Sulhasensa ilossa;
Neiton silmät tipahteli
Wettä kuumaa huolissa.
Mikä se niin neiton jätti
Ikävässä huolemaan?
Ystävänsä hänen petti,
Saattoi suruss' kuolemaan.
Itku-silmin neito näki,
Kuinka leivo kielevä,
Kumppaninsa iloo teki,
Onnestansa laulava.
Sillon suru surmallansa
Neiton rintaa runtelee,
Kuin hän kuulee korvillansa
Ystävänsä kanteleen.
"Sulje, virta, kyyneleeni,
Sulje, virta, silmäni,
Sinä olet ystäväni,
Koska hyljäs kultani".
Sinne vaipui virran ala
Neitonen se kaunihin;
Leivo laulull’ surkialla
Neiton saatti aaltoihin.